Muistipoliisin lukijat ovat varmaan kiinnittäneet huomiota siihen, että teoksessa usein toistuva sana on sydän. Kun saarelta katoavat asiat, katoavat ne samalla ihmisten sydämistä. Paitsi niiden ihmisten, jotka muistavat, heidän sydämistään ei katoa mitään eikä niihin muodostu onkaloita. Muiden sydämet sen sijaan muuttuvat, ne riutuvat, laimenevat, nukahtavat.

Lopussa kirjailija-minäkertoja sanoo kustannustoimittaja R:lle:

…meidän sydämemme on vedetty näin valtavan etäälle toisistaan. Asiat, joita sinun sydämesi tuntee, ovat tulvillaan lämpöä, rauhaa, elinvoimaa, ääniä ja tuoksuja, mutta minun sydämeni vain jäätyy jäätymistään. Jonain päivänä se hajoaa sirpaleiksi, muuttuu jäähiutaleiksi ja sulaa pois…

Sydämeksi käännetty alkukielinen sana on kokoro, joka itse asiassa on paljon enemmän kuin sana, se on käsite, joka liittyy japanilaiseen ajatteluun ja elämään ehkä jotenkin vastaavalla tavalla kuin ki (kiinal. chi), 気, (き), mieli yms. tai hara, 腹, (はら), vatsa, keskusta yms. Kokoro on mind-heart, se sisältää sekä mielen että sydämen, mutta toisistaan erottamattomassa muodossa. Länsimaisen ajattelun taustalla kummittelee usein ruumiin ja mielen erillisyys, itämaisessa kokemuksessa ruumiin, mielen ja hengen, ajatusten ja tunteiden keskinäisyhteys on itsestään selvä. Tätä ilmaisee kokoro.

On selvää, että omaksuessaan kiinalaisen kirjoituksen, japanilaiset omaksuivat sen mukana paljon muutakin. Kokoron taustalla on kiinalainen kirjoitusmerkki 心 xin, joka japaniksi luetaan kokoro tai shin. Se tarkoitti alunperin ihmisen rinnassa sykkivää elintä. Muinaiset kiinalaiset ajattelivat, että koska sydän on elämän elin, se on myös kaiken kognition lähde. Siksi sana sai monia merkityksiä kuten: sydän, mieli, tunne, aikomus, keskus, ydin. Tähän voitaisiin ehkä vielä lisätä: ajatukset, henki, sielu.

Kiinan xin liittyy mielenkiintoisella tavalla myös buddhalaisuuden historiaan. Kun uskonnollisia tekstejä käännettiin sanskritista kiinaksi, käännettiin sekä mieltä että sydäntä ilmaisevat sanat yhdellä sanalla xin, vaikka sanskritissa (kuten länsimaisissa kielissäkin) ne ilmaistiin eri sanoilla. Näin mieli ja sydän sulautuivat yhteen.

Kokoro-sana liittyy myös budō-lajeihin, esimerkiksi kendōon. Siinä se tarkoittaa keskusta ja sitä kautta itseä. Kendōssa ottelijoiden kokorot ottavat mittaa toisistaan.

Kokoro voi myös tarkoittaa sisäisyyttä. Tällöin se liittyy ihmisen itsetutkisteluun, se on ihmisen sisäisen maailman keskus, sen sydän.

Kokoro siis tarkoittaa montaa asiaa, mutta ihmeellisintä kaikesta on, että se tarkoittaa niitä kaikkia YHTÄ AIKAA. Se siis sanoo sanana japanilaiselle paljon, mutta kääntäjän on valittava vain yksi sana. Muistipoliisin tapauksessa valittu sana on sydän ja valinta on onnistunut. Onhan myös suomen kielen sanalla sydän monia kuvaannollisia merkityksiä samaan tapaan kuin kokoro-sanallakin.

Jokaisen ihmisen kokoro on erilainen. Se on hänen yksilöllisyytensä uniikki ilmaus. Mutta sana kokoro kantaa myös mukanaan Japanin kulttuurihistoriaa vuosisatojen takaa. Käyttäessään kokoro-sanaa nykykirjailija liittää työnsä pitkään jatkumoon ja tiettyyn kulttuurikontekstiin.

Tämä oli vain pintapuolinen raapaisu kokoro-käsitteen suuntaan. Aihetta on perusteellisemmin käsitellyt Aleksi Järvelä kolmi-osaisessa artikkelisarjassaan Suomalais-Japanilaisen Yhdistyksen jäsenlehdissä 2-4/2020. Jäsenlehden nimi on – Kokoro. Hän valottaa erityisesti käsitettä kirjallisuuden piirissä, mikä tietenkin huipentuu Natsume Sōsekin (1867–1916) teoksessa Kokoro. Jo se, että teoksen nimi on melkein kaikissa käännöksissä jätetty alkuperäiseen muotoonsa, kertoo jotain sanan monimerkityksellisyydestä.