Ogura hyakunin isshu -kokoelman runo nro 3 on Kakinomoto no Hitomaron tanka:

あしびきの山鳥の尾のしだり尾のながながし夜をひとりかもねむ

ashibiki no
yamadori no o no
shidari o no
naganagashi yo o
hitori ka mo nemu

Hitomaro eli jo 600-700 lukujen vaihteessa, mutta tämä runo esiintyy Ogura hyakunin isshun lisäksi Shūishū-kokoelmassa 900-luvun lopulla. Siitä on useita suomennoksia.

Mainittakoon ensimmäisenä Sata runolijaa, sata runoa -kokoelman versio vuodelta 2005.

Vuoren rinteellä
fasaanin pitkä pyrstö
on nuokahtanut.
Yksinkö taas minäkin
koko pitkän, pitkän yön?

Tuomas Anhavan suomennos vuodelta 1960 on klassikko:

Jyrkkärinteisen
vuoren fasaani avaa
pyrstön levälleen.
Koko pitkän pitkä yö
täytyy nukkua yksin.

Mennään ajassa taaksepäin. Marta Keravuoren perinteinen versio vuodelta 1954 kuuluu seuraavasti:

Vuorifasaanin
pitkän pyrstön kaltainen,
nuokkuva on yö,
pitkän pitkä, loputon
yö, kun yksin vietän sen.

Ja jos mennään vielä varhaisempaan aikaan, vuoteen 1947, löytyy sieltä Sulo Tannisen versio, jolla silläkin on oma mielenkiintonsa:

Ma lohdutonna, yksin nukkua
saan tämän yöni, jok´on loputon
kuin pitkä pyrstö kultafasaanin,
jonk´äänen kuulen kaukaa vuorilta.

Käännösten erilaisuuteen vaikuttavat tietenkin paitsi kääntäjän henkilökohtaiset valinnat myös ajan yleiset runokäytännöt. Ja lisäksi tietenkin lähdekieli. Tannisen käännös heijastanee saksankielistä versiota, josta varmaan ovat peräisin fasaanin ääni, jota ei alkutekstissä ole sekä tunteen sanallinen kuvaus. Japanilaisessa runossa todetaan vain, että yö on pitkä ja pitää nukkua yksin. Lohduttomuutta ei erikseen tarvitse sanoa, lukija tajuaa sen metaforien kautta.

Anhavan runossa fasaani ”avaa pyrstön levälleen”. Tästä tulee ennemminkin mieleen riikinkukko kuin fasaani, mutta se onkin otettu runon amerikkalaisesta versiosta. Kenneth Rexrothin käännöksessä fasaani ”spreads his tail feathers”. (Polameri 1972, selitetty edempänä)

Keravuoren käännös on tehty japanista eikä sitä vastaan olekaan juuri muuta huomauttamista kuin tänä päivänä vanhakantaiselta kuulostava poljento.

Alkuperäisen runon parafraasi voisi olla jotain tällaista:

kuparifasaanin
laahaavan pyrstön kaltainen
pitkän pitkä yö
yksinkö nukun

Veikko Polameri on vuonna 1972 kirjoittanut artikkelin ”Huomioita klassisen tankarunon kääntämisestä Hitomaron ”Ashibiki no”n tulkintojen valossa”. Se on julkaistu Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirjassa 26. Siinä hän lähtee liikkeelle Anhavan tulkinnasta ja osoittaa sen puutteet, jotka johtuvat Rexrothin käännöksen seuraamisesta. Kiinnostavaa on, että Anhava on runon selityksissä (Kuuntelen vieras, 1960) ottanut esille myös ranskannoksen, jonka on tehnyt Michel Revon. Tätä versiota Anhava sanoo vapaamuotoisemmaksi, vaikka asia on aivan päinvastoin. Sen huomaa helposti kun lukee Anhavan suomennoksen Revonin versiosta, joka siis on vain näytteeksi lisätty selitysosioon. Se kuuluu näin:

Yö on pitkä kuin
vuoren kultafasaanin
laahaava pyrstö –
täytyykö minun taasen
nukkua ypö yksin?

Polameri analysoi artikkelissaan perusteellisesti alkuperäisen runon. Hän ottaa esille runossa esiintyvät kaksi pielussanaa (makurakotoba), jotka siis ovat kiinteitä kielikuvallisia epiteettejä, usein vailla varsinaista merkityssisältöä. Näitä ovat runossa ashibiki ja shidari, joista varsinkin ensimmäinen on epämääräisyydessään kääntäjälle lähes ylivoimainen haaste. Lisäksi runosta löytyy yksi saranasana (kakekotoba), naganagashi, joka voi viitata sekä pitkään pyrstöön että pitkään yöhön.

Mainitsen tässä yhteydessä, että runoissa esiintyvistä pielussanoista ja saranasanoistakin voidaan esittää erilaisia tulkintoja.Tämän runon japaninkielisissä selityksissä sanotaan yleisesti, että ashibiki on yama (vuori) -sanan makurakotoba. Yama on tässä mielenkiintoisessa roolissa, sillä se esiintyy ainoastaan yhdyssanan yamadori (vuorilintu) alkuosana. Varsinaisesti runossa siis ei puhuta vuoresta. Mutta, mutta…tankahan toimii mielikuvien tasolla, joten miten voimme sanoa siitä mitään varmaa.

Takaisin Polamereen. Lopuksi hän esittää artikkelissaan oman tulkintansa:

Täytyykö minun
nukkua jälleen yksin
yö pitkän pitkä
kuin kuparifasaanin
maataviistävä pyrstö.

Sitten hän toteaa, että ensimmäinen makurakotoba puuttuu suomennoksesta ja lisää, että ”jos mielii olla sekä luonteva että uskollinen, on empimättä hylättävä koko tankamitta, annettava säkeiden ulottua käännöskielen luonnetta vastaavaan pituuteen”. Tässä Polameren ei-tankamittainen versio:

Yö on niin pitkä, pitkä
kuin viipyvin askelin kulkevan fasaanin alaskaareva pyrstö.
Onko minun nukuttava jälleen yksin?

Ashibiki on tässä käännetty viipyvin askelin kulkeva.

No nyt on jäljellä enää yksi ongelma. Mikä on yamadori? Onko se fasaani, vuorifasaani, kultafasaani vai kuparifasaani? No, se on kuparifasaani (Syrmaticus soemmerringii), eräs fasaanilaji, jolle on ominaista pitkä laahaava pyrstö. Tarun mukaan naaras ja koiras nukkuvat erillään, mikä myös tekee tästä linnusta oivallisen symbolin yksinäiselle yölle ja surumieliselle tunnelmalle.

Ashibiki no -tanka on täydellinen esimerkki siitä, miten 31-tavuinen runo voi olla täyteen pakattu erilaisia päällekkäisiä ja rinnakkaisia merkityksiä ja vihjauksia ja miten monet tulkinnat ovat mahdollisia!