Netistä löytyy rankkauslistoja Murakamin teoksista: 20 parasta, 10 parasta jne. Minä kuitenkin käytän tässä suomennosten listassa ajallista kronologiaa ja esittelen teokset niiden ilmestymisjärjestyksessä. Kiinnostavaa olisi, jos lukijat kommentoisivat ja kertoisivat omista mieltymyksistään.

Murakamin 14 romaanista on suomennettu 11. Puuttuvat romaanit ovat: Kaze no uta o kike, 1973-nen no pinbōru ja Nejimaki-dori kuronikuru. Viimeksimainittu on Antti Valkamalla työn alla ja suomennos on odotettavsissa ensi vuonna.

Lisäksi on suomennettu yksi novellikokoelma (Miehiä ilman naisia) ja yksi essee-tyyppinen kirjoituskokoelma (Mistä puhun kun puhun juoksemisesta).

Kuusi ensimmäistä on suomennettu välikielten kautta, ja niiden suomentajia on yhteensä viisi. Seitsemän jälkimmäistä on suomennettu suoraan japanista, ja näitä suomentajia on yhteensä kolme. He ovat: Raisa Porrasmaa (2 teosta), Juha Mylläri (3 teosta) ja Antti Valkama (toistaiseksi 2 teosta). Yhtä lukuun ottamatta kaikki suomennokset ovat ilmestyneet Tammen keltaisessa kirjastossa.

Tässä siis suomennosten esittelyt, hypätkää kyytiin! Tarkemmat bibliografiset tiedot teoksista löytyvät sivulta Bibliografia.

1. Suuri lammasseikkailu (Hitsuji o meguru bōken, suom. Leena Tamminen 1993)

Murakamin kolmas teos ja läpimurto sai suomalaisen käännöksensä kymmenisen vuotta ilmestymisensä jälkeen. Tässä jännityskertomuksessa ovat jo nähtävissä kirjailijan myöhemmin tutuksi tulevat piirteet, surrealismi ja maaginen realismi. Nimetön päähenkilö, tokiolainen mies, joutuu kummallisiin seikkailuihin, jotka tapahtuvat suurelta osin Hokkaidon jylhissä maisemissa. On esitetty tulkintoja, että nämä maisemat edustaisivat päähenkilön sisäistä mielen maisemaa tai jotain mytologista ulottuvuutta. Joka tapauksessa lukija pääsee jo tässä ensimmäisessä suomennoksessa tutustumaan Murakamin mielikuvitukselliseen maailmaan, vaikka se ei vielä olekaan kehittynyt täyteen loistoonsa. Ehkä juuri siksi tämä teos sopii Murakami-aloittelijalle.

2. Sputnik-rakastettuni (Supūtoniku no koibito, suom. Ilkka Malinen 2003)

Toinen Murakami-suomennos on hieman myöhäisempää tuotantoa 1990-luvun lopulta. Jälleen kerran kertoja on kirjojen ja musiikin maailmassa elävä tokiolainen mies. On hänen maailmassaan toki naisiakin ja näissä suhteissa tutkaillaan rakkautta, ystävyyttä, seksuaalisuutta, vieraantuneisuutta ja yhteyttä. Kertojan ystävä ja rakkauden kohde löytää oman rakkautensa toisen naisen kanssa. Se ei suinkaan ole ongelmatonta ja tapahtumat saavat uskomattomia käänteitä. Kaikkein intiimeintä on lopulta ystävyys. Peruskysymykseksi muodostuu: kuka minä olen, mitä etsin, mihin olen matkalla. Henkilöt liikkuvat tämän- ja tuonpuoleisen välillä ja rajamailla. Mikä lopulta on totta ja mikä unta? Onko koko elämä unta? Onko ystävyys mahdollista, entä rakkaus?

3. Kafka rannalla (Umibe no Kafuka, suom. Juhani Lindholm 2009)

Pian Sputnik-kirjan jälkeen ilmestyi Kafka rannalla, jota on sanottu modernin kirjallisuuden syvällisimmäksi mestariteokseksi ja toisaalta Murakamin kaikkein vaikeatajuisimmaksi. Kertomusta kuljetetaan kahdessa tasossa: on toisaalta teinipoika Kafka Tamura, joka etsii äitiään ja sisartaan, ja toisaalta iäkäs ja yksinkertainen mies Nakata, joka etsii kadonneita kissoja ja palauttaa niitä omistajille. Tarinat yhtyvät arvoituksellisella tavalla, jonka tulkinta riippuu lukijasta. Tämän teoksen parissa lukija joutuu todella venyttämään todellisuudentajuaan: tuntemamme maailma ei ole ainoa maailma.

4. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Hashiru koto nu tsuite kataru toki ni boku no kataru koto, suom. Jyrki Kiiskinen 2011)

Itseään ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi kuvaava Murakami päästää tässä kirjoituskokoelmassa lukijan kurkistamaan henkilökohtaiseen elämäänsä, kun hän kertoo rakkaasta harrastuksestaan. Hauskasti kirjoitettu kirja kertoo muistelun muodossa valmistautumisesta New Yorkin maratonille. Siinä juokseminen ja kirjoittaminen vertautuvat toisiinsa. Murakami on sanonut, että ilman juoksemista hän ei olisi kirjailija, eivätkä nämä kaksi lajia ole niin erilaisia, kuin voisi luulla. Molemmat vaativat säännöllisyyttä ja itsekuria ja molemmat tarjoavat niin nautintoa kuin kärsimystä. Molemmissa joutuu ajamaan itsensä äärirajoille.

5. Norwegian Wood (Noruwei no mori, suom. Aleksi Milonoff 2012)

Tämä 1980-luvun lopun teos oli Murakamin ponnahduslauta sekä japanilaisen nuorison fanituksen kohteeksi että kansainväliseen maineeseen. Se on myös siihen astisista teoksista ensimmäinen, joka ei ole surrealistinen. Kirjailija kertoo haikean rakkaustarinan, jossa Tōru Watanabe -niminen nuori mies muistelee rakkauttaan Naokoon, itsemurhan tehneen lapsuudenystävänsä entiseen tyttöystävään. Tōrun mielen täyttää etärakkaus hauraaseen Naokoon samalla kun Midorin voimakas fyysinen läsnäolo houkuttelee. Murakami onnistuu vangitsemaan lukijoidensa mielenkiinnon tällä realistisellakin kerronnalla, mutta nenäliinat on hyvä ottaa esiin. Sama pätee kirjasta tehtyyn elokuvaan.

6. 1Q84 (1Q84, suom. Aleksi Milonoff 2013)

Ilmestyessään Japanissa 2009 -2010 tämä monimutkaisen juonikudoksen sisältävä 3- osainen tiiliskivi revittiin käsistä, mutta kritiikit ovat olleet vaihtelevia. Otsikko on homonyymien eli samoin ääntyvien sanojen muodostama sanaleikki ja viittaus George Orwellin teokseen Vuonna 1984. Se luetaan japaniksi ichi-kyuu-hachi-yon. Kirjain Q ja japaninkielinen lukusana 9 (九) ääntyvät molemmat kyuu. Arvata saattaa, että teos on dystopia. Tapahtumapaikka on Tokio vuonna 1984, mutta on myös vaihtoehtoinen todellisuus, 1Q84, jossa mm. on kaksi kuuta. Päähenkilöt ovat Aomame, joka sivutyönään salamurhaa naisia hyväkseen käyttäneitä miehiä, ja Tengu, matematiikanopettaja ja kirjoittaja, joka saa oudon tehtävän. Molemmat ajautuvat jonkinlaisiin rinnakkaistodellisuuksiin. He ovat lapsuudenystäviä ja yhä sielunkumppaneita, vaikka eivät olekaan tavanneet 20 vuoteen. Heidän kohtalonsa yhdistyvät, ja kun kuvioissa on myös fiktiivinen, uskonnollinen kultti ja suuri määrä mitä epäsovinnaisimpia henkilöhahmoja, on Murakami-keitos valmis.

7. Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi, suom. Raisa Porrasmaa 2014)

Tämä melko helppolukuinen Murakamin teos sai suomennoksensa jo vuosi Japanissa ilmestymisensä jälkeen. Lisäksi se oli ensimmäinen suoraan japanista käännetty, kääntäjänä Raisa Porrasmaa. Tämä on myös se Murakamin kirja, jossa osa tapahtumista on sijoitettu Suomeen. Päähenkilö, Tsukuru Tazaki, nuorehko tokiolainen mies, yrittää selvittää miksi hänet yllättäen suljettiin pois lukioaikaisesta viiden ystävän tiiviistä ryhmästä. Asian selvittely mm. vie hänet Suomeen, jonne yksi entisistä ystävistä on muuttanut. Samalla Tsukuru matkaa myös menneisyyteen ja omaan sisimpäänsä. Teoksen tyylilajia voisi kutsua lyyriseksi realismiksi.

8. Maailmanloppu ja ihmemaa (Sekai no owari to Hādo-boirudo Wandārando, suom. Raisa Porrasmaa 2015)

Tämän teoksen myötä palataan Murakamin varhaisempaan tuotantoon. Se on kuitenkin jo täyttä Murakamia: sci-fin, dystopian, jännitysromaanin ja rakkauskertomuksen mielikuvituksellinen kooste. Kerronta etenee vuorotellen kahdella tasolla. Joka toinen luku kertoo Ihmemaasta, Tokiota muistuttavasta paikasta, jossa tapahtuu kummia. Joka toinen luku kertoo Maailmanlopusta, muurien ympäröimästä, suljetusta kaupungista, jonka asukkaat ovat kuolemattomia mutta sieluttomia ja jonka kadulla kulkee yksisarvisia. Lopussa molemmat maailmat kohtaavat. Vaikka kirja on täyttä fantasiaa, liittyy siihen kuitenkin tietoisuuteen ja identiteeettiin liittyvää pohdintaa. Tämän teoksen on sanottu olevan sukua Murakamin paljon myöhäisemmälle teokselle 1Q84.

9. Miehiä ilman naisia (Onna no inai otokotachi, suom. Juha Mylläri 2016)

Kypsää Murakamia kaikilla mausteilla: novellikokoelma vuodelta 2014. Annan puheenvuoron Harri Römpötille. Näin hän kirjoittaa Helsingin Sanomissa 19.11.2016:

https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000004875629.html

10. Rajasta etelään, auringosta länteen (Kokkyō no minami, taiyō no nishi, suom. Juha Mylläri 2017)

Nyt taas vähän varhaisempaa ja melko realistista Murakamia hänen Amerikan kaudeltaan. Minäkertoja, Hajime, on jälleen tokiolainen keski-ikäinen mies, jonka elämässä kaikki näyttäisi olevan kohdallaan. Vaan ei ole. Vaikka on hyvä perhe-elämä ja menetyksekäs, mielekäs työ, jotain puuttuu. Onko se jotain, jota ihmisiltä aina puuttuu, mutta jonka tavoittelu on virvatulen tavoittelua? Kun lapsuudenystävä ja sielunkumppani yhtäkkiä ilmestyy Hajimen elämään, alkaa tapahtumien pyörre. Vaikka kertomus on sinänsä realistinen, on siinä kuitenkin koko ajan läsnä jokin mystinen elementti ja lukijalle jää arvoituksia pohdittavaksi. Kirjan parasta antia lienevät vangitsevasti kuvatut tunne- ja rakkauselämän vivahteet, jotka kumpuavat ihmispsyyken moniselitteisyydestä. Niiden kuvaamisen Murakami taitaa.

11. Komtuurin surma (Kishidanchō-goroshi, suom. Juha Mylläri 2018)

Tämä Murakamin uusin romaani sai suomennoksensa jo seuraavana vuonna ilmestymisensä jälkeen. Teos kuuluu tekijän surrealististen töiden joukkoon. Minäkertoja on (jälleen) 36-vuotias tokiolainen mies, muotokuvamaalari, jonka vaimo on jättämässä hänet. Paetessaan tilannettaan mies päätyy tutun kautta asumaan kuuluisan taiteilijan omistamaan taloon syrjäiseen vuoristoon. Iäkäs taiteilija itse on muuttanut palvelutaloon. Edessä on 9 kuukauden retriitti, jossa fantasia ja mysteeri pääsevät valloilleen. Kaikki saa alkunsa siitä, kun ullakolta löytyy taiteiijan salaperäinen maalaus Komtuurin surma, joka on saannut aiheensa Mozartin oopperasta Don Giovanni. Murakami on sanonut kehittelevänsä juonta sitä mukaa, kun hän kirjoittaa. Sen voi uskoa tämän teoksen kohdalla, niin paljon siinä on juonen sivupolkuja. Toki niitä 820 sivuun mahtuu. Teosta onkin moitittu hitaaksi ja ylipitkäksi, mutta kyllä todellinen ”harukisti” aina taiteen ja taitelijuuden olemusta syväluotaavaa tekstiä sen verran jaksaa lukea! Eikä teoksessa ole rakkaus-teemaakaan unohdettu. Ja kaiken taustalla soi tietenkin klassinen länsimainen musiikki.

12. Tanssi tanssi tanssi (Dansu Dansu Dansu, suom. Antti Valkama 2019)

Palataan 1980-luvun lopulle. Silloin ilmestyi Suuren lammasseikkailun itsenäinen jatko-osa Dansu Dansu Dansu, joka saatiin viime vuonna suomeksi Antti Valkaman japanista kääntämänä. Tapaamme jälleen nimettömän, 34-vuotiaan, yksinäisen ja eksyksissä olevan tokiolaismiehen, jonka uskomattomia seikkailuja saamme seurata. Teos on Jukka Petäjän sanoin ”vetävä hybridi”, samanaikaisesti murhamysteeeri, rakkaustarina ja yhteiskuntasatiiri. Kirjaa lukiessa voi vaikkapa kuunnella Spotifyn soittolistaa, joka koostuu kirjassa mainituista kappaleista: https://open.spotify.com/playlist/2ETLDU390QLCklRyHmP5lq

13. Pimeän jälkeen (Afutā dāku, suom. Antti Valkama 2020)

Murakamin myöhempää tuotantoa saatiin syksyllä suomeksi Antti Valkaman kääntämänä. Tässä yhden yön romaanissa mielikuvitus on valloillaan, mutta ei ehkä aivan yhtä villisti kuin joissakin aiemmissa teoksissa. Pintaan toki nousevat taas ikuiset Murakami-kysymykset yksilön identiteetistä ja todellisuuden luonteesta. Unenomaisessa kerronnassa kietoutuvat yhteen aika ja tila, uni ja valve, muistot ja nykyhetki, tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen. Pienellä etsmisellä teoksesta voi löytää myös yhteiskunnallista ulottuvuutta, sillä tuohan se esiin, vaikkakaan ei alleviivaa, monia nyky-Japanin epäkohtia. Tarkempi arvio kirjasta löytyy tästä samasta blogista: https://wordpress.com/post/uniensilta.com/1846

Lopuksi

Suomennosten läpikäyminen oli minullekin matka. Osan teoksista olin lukenut ennestään, osan luin nyt ja osaa oli pakko tyytyä vain silmäilemään. En ole koskaan ollut Murakami-fani, eikä minusta nytkään sellaista tullut, mutta täytyy sanoa, että kyllä kuva monella tapaa kirkastui. Ymmärrän heitä, joille Murakamin ainutlaatuinen cocktail on pyörryttävän koukuttava, mutta ymmärrän myös heitä, jotka eivät syty, vaan esittävät kritiikkiä esim. sekstististen naiskuvausten takia. Mielenkiintoinen seikka on, että Murakami on yhtä suosittu Japanissa ja länsimaissa. Se saattaa johtua hänen hybridityylistään: hän tarjoilee japanlaisille länsimaalaisuutta sopivina annoksina ja vastaavasti länsimaalaisille japanilaisuutta lähestyttävässä muodossa. Tässä suhteessa hän on japanilaisten kirjailijoiden joukossa ainoa laatuaan.

Murakami-suomentaja Raisa Porrasmaa on kirjoittanut mielenkiintoisen katsauksen kirjailijasta Ennen ja nyt -verkkolehteen 4/2016. Hän käsittelee siinä kirjailijan ajatusmaailmaa syvällisesti ja esittelee useita suomennoksia. https://www.ennenjanyt.net/2016/11/murakami-haruki-postmoderni-vaiko-sittenkin-perinteinen-japanilainen/

Raisa Porrasmaalla on myös ollut ainutlaatuinen mahdollisuus tavata Haruki Murakami ihka elävänä. Joulukuussa 2013 järjestyi Tokiossa tapaaminen, jota kukaan ei olisi uskonut mahdolliseksi. Porrasmaa sai sen järjestettyä tiedustelemalla suoraan Murakamin Tokion toimistosta (東京村上事務所), saisiko hän esittää muutamia kysymyksiä liittyen työn alla olevaan käännökseensä ja toisaalta kommentoida romaanin Suomi-kuvausta. Toimiston suoran osoitteen hän oli saanut Murakamia ensimmäisenä englanniksi kääntäneeltä Alfred Birnbaumilta, joka on Murakamin vanha tuttu. Kyseessä oli ensimmäinen suoraan japanista suomennettu Murakamin teos (Värittömän miehen vaellusvuodet) ja kaiken lisäksi sellainen, joka osittain tapahtuu Suomessa. Ehkä siksi tapaaminen heltisi.

Porrasmaa kuvaa tapaamista hauskasti Suomen Kuvalehdessä 22.8.2014. Tokiolaisen hotellin aulaan täsmällisesti saapuva mies oli kaikkea muuta kuin väritön. Hän oli pukeutunut oransseihin housuihin ja keltaisiin tennareihin, jutteli rennosti ja oli huolissaan Suomi-kuvauksensa osuvuudesta. Eivätkä ympärillä olevat japanilaiset lainkaan tunnistaneet, kuka hän oli! SK:n digitilaajat voivat lukea koko artikkelin linkistä: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kirjat/haruki-murakami-hameenlinnan-torilla-olikin-hipihiljaista/

Ja nyt sitten vain katse eteenpäin kohti seuraavaksi ilmestyvää Murakami-suomennosta, joka siis on Vieterilintukronikka (ねじまき鳥クロニクル, The Wind-Up Bird Chronicle ) suomentajana Antti Valkama.

HUOM! TARKISTA PÄIVITETTY SUOMENNOSTILANNE BLOGIN SIVULTA Bibliografia.