Osamu Dazai: Erinomainen emäntä ja muita novelleja. Mala Fide, 2024. Suom. Pekka Masonen. 200 s. Pehmeäkantinen kirja.

Viime keväänä ilmestyi Pekka Masosen suomentama Osamu Dazain novellikokoelma Merenneito ja muita novelleja. Nyt saadaan vuoden 2024 alkajaisiksi uusi kokoelma samalta kääntäjältä. Se on edellisen tavoin omakustanne ja nimeltään Erinomainen emäntä ja muita novelleja. Kääntäjä on valinnut novellit oman mieltymyksensä mukaan.

Uudessakin kokoelmassa novelleja on kymmenen ja ne kattavat aikajakson 1933–1948. Ne siis ovat jälleen eräänlainen läpileikkaus Dazain elämään ja syventävät aikaisempien käännösten pohjalta syntynyttä kuvaa. Muullakin tavoin uusi teos on edellisen kaksonen. Siinä esiintyy monia persoonallisia ratkaisuja, joista ehkä silmiinpistävin on laajat, siis LAAJAT, selitysosiot kunkin novellin perässä. Ne ovat niin perusteelliset, että voidaan hyvällä syyllä sanoa niiden tuplaavan kirjan sisällön. Lukija saa valtavasti tietoa novellien taustoista, Dazain elämästä, elokuvista, Japanin historiasta ja kulttuurista, Dazain käännöksistä muille kielille ynnä paljosta muusta. Esimerkiksi japanintaitoiselle lukijalle on antoisaa, että tekijä avaa työtään kertomalla mitä sanoja alkutekstissä on esiintynyt.

Jonkun lukijan mielessä saattaa käväistä, onko tämä novellikokoelma vai tietopaketti, jossa novellit toimivat lähtökohtana. Mutta kukaan ei voi olla vaikuttumatta tekijän tiedon määrästä, perehtyneisyydestä ja näkemyksellisyydestä. Haluaisinkin suositella seuraavaa lukutapaa, jota itsekin käytin jo edellisen kokoelman yhteydessä. Kannattaa lukea ensin novelli puuttumatta viitteisiin ja nauttia siitä vain kirjallisuutena ja sitten käydä se uudelleen läpi selitysten valossa.

Jotta voisi sijoittaa Dazain tässä esitellyn tuotannon oikeisiin yhteyksiinsä, voisi olla hyvä vilkaista aiempaa blogiartikkeliani Osamu Dazai – elämäkerta ja teokset. Kaikki novellit ovat alun alkaen ilmestyneet japanilaisissa aikakauslehdissä. Kaikki on kirjoitettu minä-muodossa, vaikkakin kahdessa novellissa minä on nainen ja yhdessä 100 jenin seteli. Minä-muodosta ei muutenkaan pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että kaikki kertoisivat todenperäisesti Dazain omasta elämästä. Masonen muistuttaa, että autofiktiivinen ja autobiografinen ovat kaksi eri asiaa. Jotkin novelleista ovat autofiktiivisiä eli kertovat melko suoraan, vaikkakaan eivät täysin todenmukaisesti, Dazain omasta elämästä ja toiset taas sisältävät muunneltuja viitteitä hänen oman elämänsä tapahtumiin. Niminovellissa minäkertoja ei ole Dazai, mutta sen sijaan hän esiintyy siinä yhtenä henkilönä.

Kaikkein autofiktiivisin ja ehkä siinä mielessä tärkein kokoelman novelleista on Kahdeksan näkymää Tokiosta (東京八景) vuodelta 1941. Dazai kirjoittaa sen lyhyessä ajassa heinäkuussa 1940 Izun niemimaalla, ”surkeassa vuoristokylässä” olevassa nuhjuisessa majatalossa. Hän on jo pitkään halunnut kirjoittaa tämän novellin, jossa hän halusi kuvata elämäänsä Tokiossa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Hän on 32-vuotias ja teos olisi ”jäähyväiseni nuoruudelleni”.

Hän aloittaa muistelunsa siitä, kun hän muutti kotiseudultaan Tokioon 10 vuotta sitten. Ensimmäinen asuinpaikka oli nimeltään Totsuka ja siitä tapahtumat lähtivät vyörymään jatkuen monenlaisten dramaattisten vaiheiden kautta vuoteen 1938, jolloin tapahtui muutos: halu elää ja halu kirjoittaa palasivat. Tarinaa kuljetetaan asuinpaikkojen kautta ja niitä kyllä kertyy enemmänkin kuin kahdeksan. Masonen kertookin selityksissä, että novellin otsikko viittaa kiinalaisen runouden ja taiteen esteettiseen käsitteeseen ”kahdeksan kaunista näkymää”.

Novellin syntyprosessia Dazai kuvaa näin. ”Menneisyydestä kumpuavat muistot pyörivät mielessäni kuin sōmatō-lyhty.” (走馬灯) Kyseessä on japanilainen ”taikalyhty”, jossa sisävarjostimen pyöriessä heijastuu kuvajaisia ulkovarjostimelle. Sen kulttuurinen merkitys Japanissa on sama kuin meillä ”nähdä elämänsä kulkevan filminauhana silmiensä editse”.

Autofiktiota lukiessa on kuitenkin oltava tarkkana. Masonen tähdentää, että lukijan ei pidä sekoittaa toisiinsa ihmistä nimeltä Shūji Tsushima ja kirjallista hahmoa nimeltä Osamu Dazai. Jälkimmäinen on edellisen luomus. Näillä kahdella on toki paljon yhteistä, mutta he eivät ole identtisiä. Emmekö me kaikki kerro itsestämme jotain tarinaa, johon itsekin alamme uskoa ja luo itsestämme ulospäin jotain kuvaa, johon haluamme toisten uskovan! Ehkä Dazai siksi tuntuukin niin inhimilliseltä.

Shūji Tsushima alkoi vuonna 1933 käyttää kirjailijanimeä Osamu Dazai. Siihen, miksi hän valitsi tämän nimen on monia selityksiä, mutta varmuutta asiasta ei ole. Kirjan alkupuheessa Masonen selvittää seikkaperäisesti eri selitysten taustoja ja lähteitä ja luo täten arvokkaan dokumentoinnin aiheesta.

Käännös on kauttaaltaan sujuvaa ja sitä on miellyttävä lukea. Kirjan runsas kuvitus elävöittää tekstiä hienosti.

Jäljellä on vielä yksi kysymys, jota tekisi mieli vähän pohtia. Mitä yhteistä on Osamu Dazailla ja Pekka Masosella? No ainakin se, että kumpikin tekee sitä (ja vain sitä), mistä itse pitää. Novellissa Kahdeksan näkymää Tokiosta Dazai sanoo: ”‘Nykyään kirjoittaminen edustaakin minulle leipätyötä, eikä siihen enää liity mitään kevytmielistä haihattelua. Mutta haluan kirjoittaa vain sellaisia tarinoita, joista itse pidän.” Kirjan esipuheessa Masonen sanoo: ” Itsenäisyys on minulle paljon tärkeämpää kuin kirjallisuusinstituution hyväksyntä ja kaupallinen menestys. Kun askartelen kaiken itse, on lopputulos juuri sellainen kuin itse haluan.”

Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu itsensä alentaminen ja väheksyvä puhe kaikesta, mikä on omaa, oli se sitten puoliso, talo tai mikä tahansa. Onko Dazain jatkuva itsensä väheksyminen nähtävä osana tätä? Novellissa Kahdeksan näkymää Tokiosta Dazai toteaa: ”Olen julkaissut kymmenisen teosta, jotka sisältävät surkeita novellejani.” Käännöskokoelman esipuheessa Masonen toteaa:” Tämäkin teos on halveksittava omakustanne.”

Vaikka niin kirjailijan kuin kääntäjänkin teksteissä esiintyy itseä väheksyviä ilmauksia, minä voin kuitenkin täydestä sydämestäni suositella lukemaan sekä Dazaita että Masosen suomennoskokoelmaa.

Lopuksi vielä linkki Pekka Masosen kirjoitukseen, jossa hän valottaa suhdettaan Dazaihin ja Dazain kääntämiseen. http://www.pekkamasonen.com/osamu-dazai