Eihän kirjeen saamisessa ole mitään erikoista, mutta ihanaa se on. Eikö ole suurenmoista: juuri kun on huolissaan jostakusta kaukana maailmalla olevasta ja ihmettelee mitä hänelle kuuluu tuleekin kirje ja on kuin keskustelisi kasvotuksin hänen kanssaan. Kun itse on pannut ajatuksensa paperille tuntee kirjeen lähetettyään suurta huojennusta vaikka tietäisi ettei se mitenkään ole vielä ehtinyt perille. Miten synkkää ja ahdistavaa elämä ilman kirjeitä olisi. Joskus kaikki tuntuu painavan mieltä, mutta kun voi kirjoittaa murheistaan jollekulle tuntuu kuin huolet hälvenisivät, ja kun sitten vielä saa vastauksen! Se toden totta pidentää elämää.
Näin kirjoitti hovinainen Sei Shōnagon Heian-kyōssa yli 1000 vuotta sitten. Ajattomia ajatuksia! Katkelma on hänen teoksestaan Makura no sōshi, jonka pääsisältöä ovat juuri hänen havaintonsa ja kuvauksensa hovielämästä sekä niihin liittyvät ajatukset ja kommentit. Kaikki hänen kommenttinsa eivät suinkaan ole yhtä harmonisia kuin edellä esitetty katkelma. Vai mitä sanotte seuraavasta:
Epäsointuisia asioita: Kun nainen jolla on ruma tukka pukeutuu valkeaan silkkidamastikaapuun. Aoin lehvä käherretyissä hiuksissa. Huono käsiala punaisella paperilla. Lumisade moukan kotona; myös kuutamo siellä menee aivan hukkaan.
Vastaavanlaisia kuvailevia listoja löytyy esimerkiksi aiheista: tympäiseviä asioita, ärsyttäviä asioita, vastenmieliseltä näyttäviä asioita, rumannäköisiä asioita jne. Ajan esteettiset ihanteet heijastuvat näistä kuvauksista. Mikään, mitä hovissa tapahtui, ei päässyt pakoon Sein tarkkaa silmää ja terävää kieltä. Hän oli kultivoitunut, briljantti ja hauska nostaessaan esiin ihmisluonnon heikkouksia ja ihmisten käytöksen huvittaviakin puolia. Keskiössä hänen kirjoituksissaan oli käsite okashi, joka tarkoitti juuri kevyen älyllistä, hieman kyynistäkin hauskuutta, jossa on ripaus sarkasmia.
Asioita jotka saavat ihmiset näyttämään syvästi liikuttuneilta:
Puhuminen samalla kun lakkaamatta niistää vuotavaa nenäänsä.
Kasvojen ilme kulmakarvojen nyppimisen jälkeen.
Sei oli erilainen kuin ajan muut naiskirjailijat, hän ei huokaillut miesten perään eikä kyynelehtinyt heitä kaivatessaan. Seuraava ote on ilahduttavien asioiden listasta.
Kuka voisi olla iloitsematta voittaessaan jossakin pelissä tai kilpailussa. Tai kun onnistuu huiputtamaan jotakuta joka on tavattoman täynnä itseään ja tietävinään kaiken. Erityisen ilahduttavaa jos se sattuu olemaan mies.
Tasapuolisen kuvan antamiseksi kirjailijasta on toki muistettava, että löytyy myös sellaisia listoja kuin turvallisia asioita, herttaisia asioita, aistikkaita asioita jne. Etenkin luontoon liittyvissä kirjoituksissa kirjailija näyttää lyyrisen puolensa.
Miten pohjattoman kaunista on kun viimeiset säteet auringon laskettua värjäävät vuorenharjan punaiseksi ja taivaalla ajelehtii kellankarvaisia pilvenkaistaleita.
Makura no sōshi on kokoelma irrallisen tuntuisia erimittaisia tekstejä, jotka eivät muodosta mitään kronologiaa. Ne ovat kuin somepäivityksiä. Tällaisena se kuvastelee japanilaisten mieltymystä episodityyppiseen ja rakenteeltaan satunnaiseen kirjoitustyyliin. Sen sijoittaminen mihinkään ennestään olemassa olevaan genreen on kuitenkin mahdotonta. Sitä ei voi sanoa päiväkirjaksi eikä aforismi- tai esseekokoelmaksi, vaikka se muistuttaakin näitä. Se sisältää niin tarkkoja ja yksityiskohtaisia tietoja ajan elämästä, että sitä on käytetty myös lähdekirjana, vaikka se on kaunokirjallisuutta. On tullut tavaksi sanoa, että se on zuihitsu-kirjallisuutta. Nimitys otettiin käyttöön vasta paljon myöhemmin ja Makura no sōshin sanottiin olevan ensimmäinen esimerkki tästä lajityypistä, joka sai myöhemmin seuraajia. Tunnetuin näistä zuihitsu-kirjallisuuden jatkajista on Yoshida Kenkō.
Zuihitsu (随筆) tarkoittaa siveltimen seuraamista, siveltimen ”armoilla” olemista: sivellin vie ja käsi seuraa. Siis eräänlaista tajunnanvirtaa ja sellaisena täysin ymmärrettävää modernille lukijalle. Se, että teksti pitää tämän päivän lukijankin pauloissaan, kertoo kirjoittajan taituruudesta.
Kuka oli Sei Shōnagon
Makura no sōshin kuvailevat kirjoitukset ovat tarkkoja ja varmoja, mutta teoksen ilmestymisaikaa ei tiedetä tarkasti. Sen lisäksi myös kirjailijan elinvuodet sekä tiedot hänen elämästään ovat sangen epävarmoja. Yleensä ajatellaan, että hän syntyi joskus 965–967 paikkeilla. Nimestäkään ei ole varmuutta. Eikä naisilla, tunnetuillakaan sellaisilla, yleensä omia nimiä ollutkaan. He ovat jääneet historiaan isiensä tai miestensä nimillä, virallisilla titteleillään tai jopa käyttämänsä keisarin palatsin huoneiston nimellä. Sei oli ylhäistä syntyperää, Kiyowaran kuulua runoilijasukua, ja nimi Sei viittaakin tähän: sei on sanan kiyo kiinalaisperäinen lukutapa. Shōnagon tarkoittaa alempaa hallitusneuvosta. Miksi tästä tuli hänen liikanimensä hovissa, sitä ei tiedetä.
Epävarmojen tietoläteiden mukaan Sei olisi ollut naimisissa, synnyttänyt pojan ja eronnut ennen astumistaan hovin palvelukseen noin 990–993. Hänen hovipalvelunsa kesti kymmenisen vuotta päättyen keisarinna Teishin kuolemaan 1001. Mitä hänelle sen jälkeen tapahtui, ei tiedetä. Erilaisia legendoja toki on paljon; jatkoiko hän maallista elämää tavalla tai toisella vai vetäytyikö luostariin. Kuolinvuodeksi on arveltu n. 1020.
Suomennokset
Sei kirjoitti sivellintään seuraten kaunista kalligrafiaa kallisarvoiselle paperille. Mutta alkuperäinen käsikirjoitus on kadonnut. Sen jäkeen on ollut liikenteessä erilaisia versiota, joihin käännöksetkin perustuvat. Teos tuli länsimaalaisten tietoisuuteen 1890–luvulla ja 1928 Arthur Waley käänsi vapaaseen tyyliinsä valikoiden yhden neljäsosan. Ivan Morrisin täydellinen käännös vuodelta 1976 oli menestys.
Suomeksi teoksesta on toistaiseksi ilmestynyt vain otteita. Ylläolevat sitaatit ovat Kai Niemisen suomennoksia ja ne sisältyvät Pertti Seppälän toimittamaan teokseen Itämaisen elämänviisauden kirja (1994). Kaiken kaikkiaan erimittaisia otteita Sei Shōnagonilta on teoksessa viitisenkymmentä. Teos sisältää runsaasti näytteitä muiltakin japanilaisilta kirjailijoilta Kai Niemisen suomentamina.
Jo ennen tätä oli otteita Makura no sōshista julkaistu Suomessa. Ensimmäinen kerta oli jo vuonna 1936, jolloin ilmestyi Hikotaro Ichikawan suomennoksia lehdessä Kuva ja Sana. Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry:n kotisivuilta selviää, että kyseinen herra oli toiminut Suomessa asiainhoitajana 1930-luvulla ja Japaniin palattuaan jopa julkaissut Suomesta kertovan kirjan.
Kahdestoista ”Hyvää yötä!” (1961) on Martti Qvistin toimittama antologia, joka sisältää myös hänen suomentamansa (arvatenkin englannista) Päänaluskirjan katkelman nimeltä Muistiinpanoja. Se kuvaa yöllisen lemmenkohtauksen ja sitä seuraavan aamun etikettiä ja tunnelmia.
Vuonna 1988 ilmestyneessä Tapani Harviaisen toimittamassa antologiassa Sana ja ruokokynä on kaksi lyhyttä lyyristä tekstiä Makura no sōshista Kai Niemisen suomentamina.
Tähän asti olemme saaneet tyytyä vain Makura no sōshin katkelmiin, mutta lähitulevaisuudessa on odotettavissa koko teoksen suomennos nimellä Tyynynaluskirja. Urakasta vastaa Miika Pölkki.
Sitä odotellessa voi virittäytyä aiheeseen lukemalla Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin vuodelta 2013. Siinä tekijä kertoo suhteestaan Sei Shōnagoniin ja siitä mihin seikkailuihin se hänet vei, ennen kaikkea Japanissa mutta myös muualla. Kirja on paitsi hauskaa ja jännittävää luettavaa, myös sangen valaiseva. Se sisältää suunnilleen kaiken faktatiedon mikä Seistä on olemassa käärittynä taitavasti varsin viihdyttävään pakettiin. Mutta onko se tietokirja, päiväkirja, matkakirja, blogi…hei! sehän on zuihitsu. Tämän päivän zuihitsu: kokoelma tapahtumia, ajatuksia ja tietenkin sitaatteeja Seiltä. Ne Kankimäki on suomentanut pääosin Ivan Morrisin englanninkielisen käännöksen The Pillow Book of Sei Shōnagon pohjalta.
Itämaisen elämänviisauden kirja päättyy seuraavaan Sein katkelmaan:
Asioita, joiden pitää olla isoja: Papit. Hedelmät. Talot. Eväsreppu. Mustekivi. Mustetanko. Miehen silmät; jos ne ovat kovin kapeat hän näyttää naiselliselta, jos ne taas ovat kuin hopeamaljat hän näyttää pelottavalta. Hiilipannu. Lyhtykoison marjat. Kultaruusun terälehdet. Hevoset ja härät ovat sen parempia mitä isompia.
UNIEN KELLUVALLA SILLALLA 