Varhaisin kirjallisuus: Kojiki (712) ja Nihonshoki (720)

Toisen maailmansodan loppuun asti Japanin keisarin sanottiin polveutuvan auringonjumalasta. Legendan mukaan ensimmäinen keisari tässä katkeamattomassa ketjussa oli auringonjumalattaresta polveutuva Jinmu, josta tuli keisari vuonna 660 eaa. Nykyinen keisari on tässä linjassa 126. ja hallintokauden nimi on Reiwa (令和), ”kaunis harmonia”. Keisari vaihtui vuonna 2019, joten nyt Japanissa eletään vuotta Reiwa 3.

Varhaisina aikoina Japanissa oli myös naiskeisareita, yhteensä 8. Heistä ensimmäinen oli Suiko, 33. keisari (592–628). Hän ei suinkaan ollut vailla valtaa oleva nukkehallitsija, vaikka suurimmat saavutukset tältä ajalta menevätkin valtionhoitajana toimineen prinssi Shōtokun piikkiin. Japanissa elettiin buddhalaisuuden ja muunkin kiinalaisen kulttuurin omaksumisen aikaa. Buddhalaisuus oli jo saanut aseman Japanissa osana klaanien välistä poliittista kamppailua, mutta vasta oppineen prinssi Shōtokun voidaan sanoa tuoneen todella esiin tämän uuden uskonnon eettisen ja filosofisen sisällön. Hänen nimissään, tosin hieman epävarmasti, on myös vanhin säilynyt japanilainen kirja, kiinankielien Sangyō gisho, Selityksiä kolmeen sutraan (n. v. 615).

Mutta palataan alkuun. Mitä Japanissa oli tapahtunut tätä ennen? Kiinalaiset (Han- ja Wei-kronikat) ja korealaiset lähteet puhuvat maasta nimeltä Wa, joka koostuu yli sadasta kuningaskunnasta, lähettää lähetystöjä ja jota hallitsee naishallitsija. Nämä tiedot eivät ole ristiriidassa varhaisten japanilaisten lähteiden kanssa, jotka tosin sisältävät paljon mytologiaa. Ne ovat Kojiki, 古事記 (712) ja Nihonshoki, 日本書紀 (720).

Näiden kahden teoksen sisältö on pitkälti sama, mutta kirjoitustyyli ja näkökulma eroavat. Kojikin (”Vanhojen tapahtumien kirja”) laati naiskeisari Genmein pyynnöstä Ō no Yasumaro. Sen kolmessa osassa kerrotaan Japanin historia alkaen jumalaistaruista päätyen keisarihuoneen kronologiaan. Teos on kirjoitettu pääosin japanin ja kiinan sekoituksella niin, että kirjoitusmerkkejä on käytetty sekä käsitemerkkeinä että foneettisesti, joten voidaan sanoa, että se sisältää vanhimmat säilyneet japaninkieliset tekstit. Aiemmassa päivityksessäni japanin kielestä kirjoitin Japanin erikoisesta kielitilanteesta, jossa vähitellen siirryttiin puhtaasta kiinalaisesta kirjoituksesta sekamuotojen kautta japanilaisempaan ilmaisuun.

Miksi tämä ei riittänyt? Miksi niin pian tarvittiin toinen kirja samasta aiheesta? Japanin valtiollinen yhdentyminen oli tapahtunut 600-luvulla Yamato-heimon alaisuudessa. Nyt oli tarpeen kirjoittaa Japanille historia, samaan malliin kuin Kiinassa. Oli todistettava hallitsijasuvun vallan oikeutus ja jumalallinen alkuperä. Nihonshoki (”Japanin aikakirjat”, tunnettu myös nimellä Nihongi) teki sen vakuuttavammin kuin Kojiki. Ensinnäkin sen kieli oli kokonaan klassista kiinaa ja se antoi muutenkin tieteellisemmän vaikutelman. Keisarivallan perusteita haettiin laista ja säädöksistä eikä pelkästään jumalallisesta alkuperästä.

Taivaan kelluvalla sillalla
Izanami ja Izanagi taivaan kelluvalla sillalla maata tarkastelemassa

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Näillä sanoilla alkaa kristittyjen raamattu. Japanin syntymyytin alussa ei korosteta luojan roolia, vaan kerrotaan, että universumin tyhjästä alkukaaoksesta kehittyivät taivas ja maa, joihin alkoi vähitellen spontaanisti ilmaantua erilaisia jumaluuksia. Viimeisinä taivaan jumalista ilmaantuivat veli ja sisar, Izanagi ja Izanami, jotka saivat tehtäväkseen maan eheyttämisen. He seisoivat kelluvalla sillalla, joka yhdisti taivaan ja maan ja katselivat allaan näkyvää muodotonta massaa. He alkoivat sekoittaa merta jalokivikeihäillä. Heidän hämmästyksekseen keihäistä tippuneet suolapisarat muodostivat saaren. Tälle saarelle he laskeutuivat, avioituivat ja alkoivat saada lapsia = lisää saaria. Näin syntyivät Japanin saaret, suvullisen lisääntymisen tuloksena!

Kertomuksen seuraavat vaiheet lyhyesti: syntyy yhä uusia lapsia (jumaluuksia), mutta tulen jumalan synnyttäminen on niin raju tapahtuma, että Izamani kuolee. Hänen oksennuksestaan, ulosteestaan ja virtsastaan muodostuu lisää jumaluuksia. Itse hän kuitenkin joutuu tuonelaan. Epätoivoinen Izanagi lähtee häntä sieltä hakemaan, mutta ei malta odottaa vaadittua puhdistautumisaikaa, vaan näkee vaimonsa mätänevän ruumiin ennen aikojaan ja pakenee kauhuissaan. Kun hän peseytyy virrassa, syntyy siitä taas uusia jumaluuksia, joista tärkein on Amaterasu Ōmikami, auringon jumalatar.

Tässä vaiheessa on hyvä palauttaa mieleen, että nämä lukemattomat jumaluudet liittyvät Japanin syntyperäiseen maailmankuvaan, jossa niitä kutsutaan nimellä kami. Kamit ovat luonnonhenkiä ja niitä on kaikkialla. Myöhemmin tätä ruvetiin ajattelemaan uskontona ja kutsumaan nimellä shintō, kamin tie, erotukseksi buddhalaisuudesta.

Mutta tarina jatkuu. Erään tapahtumaketjun seurauksena Amaterasu sulkeutuu luolaan ja maailmasta katoaa valo. Hänet saadaan kuitenkin houkuteltua sieltä ulos, jolloin valo palaa ja elämä jatkuu. Aikanaan sitten Amaterasun pojanpoika Ninigi laskeutuu maan päälle ja hänen jälkeläisensä Jinmu valloittaa Yamaton alueen ja alkaa hallita Japania ensimmäisenä keisarina. Tämän sanotaan tapahtuneen 11.2.660 eaa. ja vielä tänä päivänä tuo päivä, 11. helmikuuta, on Japanissa kansallinen vapaapäivä nimellä Valtion perustamisen päivä, Kenkokukinen no hi, 建国記念の日.

Amaterasu tulee esiin luolasta ja aurinko paistaa taas kaikille (Shunsai Toshimasa 1887)
”Nippon-syoki; japanilaisen kansallisuusaatteen raamattu”

Tällä kertaa ei ole mitään lisättävää bibliografiaan; kumpaakaan teosta ei ole suomennettu. Englanninkielisiä käännöksiä kyllä löytyy. Vuoden 2000 painetussa bibliografiassa on yksi merkintä aiheesta:

Kuwaki, Tutomu. ´Nippon-syoki, japanilaisen kansallisuusaatteen raamattu´ Tutomu Kuwaki. Uusi Suomi, sunnuntailiite. 26.12.1942 (article) [newspaper].

(Pieni korjaus bibliografian tekstiin: oikea päivämäärä on 26.7.1942.) Kyseessä on siis artikkeli ja näin ollen en sitä sisällytä tähän uusimpaan versioon bibliografiasta. Artikkeli ansaitsee kuitenkin lähemmän tarkastelun, sillä kertoohan se jotain myös Suomen ja Japanin suhteiden historiasta. Sen kirjoitti professori Tsutomu Kuwaki (1913–2000), joka opetti japanin kieltä Helsingin yliopistossa vierailevana luennoitisijana v. 1943. Yliopistolla toimi tällöin Japanilainen Instituutti, joka kuitenkin sotatilanteen muuttumisen vuoksi lakkautettiin ja Kuwaki palasi kotimaahansa. Minulla oli tilaisuus tavata Kalevalaakin suomentanut Kuwaki-sensei vuonna 1988 Japanissa asuessani. Hän osoittautui edelleen suureksi Suomen ystäväksi.

Artikkelin otsikko on mielenkiintoinen. Nihonshokin (ja Kojikin) kuvaamat mytologiset ja historialliset tapahtumat muodostavat todellakin japanilaisuuden perustan. Artikkelissaan Kuwaki korostaa sitä, miten japanilaiset ovat aina ottaneet mielellään vastaan vieraita vaikutteita, mutta muuntaneet ne itselleen sopiviksi. Näin voitaisiin puhua esimerkiksi japanilaisesta buddhalaisuudesta ja japanilaisesta kungfutselaisuudesta. Kaiken taustalla henkäilevät kotoperäiset kamit.

Mytologian mukaan ei ainoastaan keisari polveudu jumalasta, vaan kansa, jokaikinen japanilanen, polveutuu kameista. On huomattava, että artikkeli on kirjoitettu vuonna 1942, jollon ei vielä ollut tiedossa sodan päättymistä Japanin ehdottomaan antautumiseen ja keisarin radiopuheeseen aiheesta. Ulkovaltojen vaatimuksesta keisari ”kielsi jumaluutensa”, mutta tällä eleellä oli luultavasti suurempi merkitys muille kuin japanilaisille. Ihmeteltiin myös sitä, miten Japani niin nopeasti ja innokkaasti alkoi toteuttaa miehittäjän sanelemaa politiikkaa. Olisiko siihen vaikuttanut se, että kamit edelleen kuiskivat japanilaisten korviin, että näin on viisasta tehdä, eihän minkään tarvitse oikeasti muuttua.