Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1–4. Punainen jättiläinen, 2023–. Suom. Antti Valkama. (Alkuteos: ふしぎの国のバ–ド, Fushigi no kuni no Bird, 2015–) Pehmeäkantinen kirjasarja.

Nyt seuraa pieni syrjähyppy japanilaisen sarjakuvan eli mangan maailmaan. Se nimittäin on alue, joka ei blogissa ja bibliografiassa tule täydellisesti katetuksi, mutta jota ei missään nimessä pidä jättää kokonaan pois. Sain tästä nimenomaisesta mangasarjasta vinkin sen suomentajalta Antti Valkamalta ja olen siitä todella iloinen, niin koukuttavaa ja hauskaa on ollut tutustua kuvamuodossa Isabella Birdin, tuon ”seikkailijattaren” edesottamuksiin Japanissa vuonna 1878, 10 vuotta Meiji-uudistuksen jälkeen.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuoden 2023 puolella, mutta kolmas osa tuli vuoden 2024 tammikuussa ja neljäs maaliskuussa. Vuoden loppuun mennessä on vielä odotettavissa osat 5-9.

Manga pohjautuu Birdin itsensä kirjoittamaan vuonna 1880 ilmestyneeseen matkakertomukseen Unbeaten Tracks in Japan, jossa hän kertoo Japanin matkastaan. Kirja on yhä edelleen nautittavaa luettavaa tarkkoine ja eloisine kuvauksineen, joten ei mikään ihme, että mangaka Taiga Sassa, joka itsekin on kiinnostunut tutkimusmatkailusta ja historiasta, teki siitä mangasarjansa aiheen. Eikä myöskään ole ihme, että Mia Kankimäki valitsi Isabella Birdin yhdeksi hahmoksi teoksessaan Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018). Artikkelini alussa kahden kirjan kansikuvista näkyy Isabellan muodonmuutos 1800-luvun lopun tutkimusmatkailijasta 2020-luvun mangasankarittareksi!

Sen verran ainutlaatuinen on Isabella Birdin (1831–1904) elämäntarina, että se ansaitsee tulla tässä lyhyesti kerrotuksi. Unbeaten Tracks in Japan ei suinkaan ollut hänen ainoa kirjansa eikä matka Japanissa hänen ainoa ulkomaan matkansa.

Isabella syntyi Yorkshiressä Englannissa papin tyttärenä viktoriaanisena aikakautena. Näistä tavanomaisista ja naista rajoittavista lähtökohdista hän kuitenkin loi uskomattoman elämän, johon kuului mm. kolme maailmanympärimatkaa laivoilla, ratsain ja jaloin. Hän kirjoitti useita kirjoja ja muita kirjoituksia ja oli esimmäinen nainen joka hyväksyttiin (soraäänin) Kuninkaallisen maantieteellisen seuran jäseneksi.

Mikä hänet piiskasi tällaiseen vauhtiin, mikä sai kroonisesti sairastelevan ja jatkuvista kivuista kärsivän naisen syöksymään seikkailuihin, jotka rehellisesti sanottuna tuntuvat jopa henkeä uhkaavilta. Juuri kivut ja sairastelevuus antoivat lähtölaukauksen matkustelulle. Terveellisiä merimatkoja nimittäin määrättiin tuohon aikaan hoidoksi ja Isabellaan ne näyttivät tehoavan, etenkin kun ainakin osa hänen vaivoistaan näyttää olleen psykosomaattisia. Kirjassaan Kankimäki kuvaa hyvin Isabellan kahtiajakautunutta elämää: matkoilla hän oli villi ja vapaa, terve ja rohkea ja aina välillä kotikonnuille palattuaan sovinnaisen viktoriaaninen heikko nainen. Mutta aina hän keksi syyn (terveydellisen) lähteä uudelle matkalle ja taas kohdatessaan äärimmäisiä haasteita hän heräsi eloon.

Isabellan intohimot olivat matkustaminen ja kirjoittaminen ja ne ruokkivat toinen toisaan. Hänen kirjansa olivat myyntimenestyksiä. On hyvä muistaa, että hän ei suinkaan matkustanut vain elämysten perässä, vaan keräsi koko ajan yksityiskohtaista tietoa, ja hän saavuttikin tunnustetun aseman tutkimusmatkailijana.

Havaijin ja Kalliovuorten jälkeen veri veti Japaniin. Hän saapui toukokuussa 1878 höyrylaivalla Jokohamaan ja siitä alkoi 7 kuukauden matka ”ihmemaassa”. Matkareitti kulki ensin Tokioon (kirjassa Yedo, mangassa Edo), sitten Nikkōon, ja siitä edelleen Niigatan kautta Aomoriin ja edelleen jopa Hokkaidolle (kirjassa Yezo, mangassa Ezo) saakka. Saapuessaan Japaniin 46-vuotias Isabella oli jo tunnettu ja tunnustettu tutkimusmatkailija ja kirjailija. Matka tapahtui enimmäkseen ratsain, mutta myös rikshan kyydillä, laivoilla ja jalan. Paluu Jokohamaan tapahtui laivalla.

Äärimmäisiä tilanteita syntyi vähän väliä, sillä Isabella halusi matkustaa ennen kulkemattomia polkuja (unbeaten tracks), tiettömiä taipaleita, joita japanilaiset itsekin välttivät ja joita yksikään ulkomaalainen ei ollut tallannut. Häntä luultiin usein mieheksi, koska tuntui mahdottomalta, että nainen olisi yksin tehnyt tällaista matkaa. Häntä töllötettiin kuin sirkuseläintä. Toisaalta hän sai myös osakseen hämmästyttävää ystävällisyyttä ja avuliaisuutta ja onnistui luomaan kontakteja paikallisten ihmisten kanssa. Matkaseurana oli Jokohamasta pestattu uskollinen opas ja tulkki, Itō (18v) , jota ilman matka ei olisi ollut mahdollinen.

Ajankohta oli mielenkiintoinen. Japanissa oli 10 vuotta aiemmin tapahtunut ns. Meiji-uudistus, jossa valta palautettiin (muodollisesti) keisarille ja joka ennen kaikkea merkitsi Japanin modernisaation alkua länsimaisen mallin mukaan. Japanissa asui tällöin jo paljon länsimaalaisia ja Isabellalla olikin mukanaan suosituskirjeitä monille heistä. Hän tapasi paitsi tietenkin Britannian konsulin, myös mm. kuulun lääkärin James Hepburnin, joka tunnetaan nimeään kantavan japanin kielen siirtokirjoitusjärjestelmän luomisesta. Matkan edetessä Isabella ei aina olisi halunnut tavata länsimaalaisia, koska hän tunsi itsensä niin erilaiseksi rähjäisissä matkavaatteissaan, mutta toisaalta, miten ihanaa olikaan heidän luonaan vieraillessa nukkua huoneessa, jossa oli ovi, jonka sai lukkoon ja nukkua sängyssä ja syödä liha- ja maitotuotteita.

Muutenkin Isabellan asenteet häilyivät mielenkiintoisella tavalla uuden ja ihmeellisen edessä: toisaalta hän on avoin ja ennakkoluuloton ja toisaalta hänessä puhuu kuitenkin myös oman aikansa länsimainen ihminen, joka on taustansa ja kasvatuksensa tulos. Unbeaten Tracks in Japan -kirjan vuoden 2006 painoksen alkulauseessa Roger Speares kehottaakin lukijaa lukemaan ”älykkäästi” ja ”rivien välistä” niin etteivät Isabellan mieltymykset, liioittelut ja ennakkoluulot pääsisi hämärtämään kirjan asiasisältöä. Toki kriittistä lukemista aina tarvitaan, mutta mielestäni kirjan mauste on juuri se, että siinä kuuluu Isabellan ääni ja persoonallisuus kaikkine tunteineen ja ristiriitaisuuksineen. Tietyiltä osin hänen kirjoitustapansa on moderni. Ja sitä paitsi ehdottomasti älykäs ja huumorintajuinen.

Asiaa kirjassa todella riittää. Isabella teki koko ajan tarkkoja havaintoja ja muistiinpanoja kaikesta näkemästään ja kokemastaan. Luontokuvaukset ovat omaa luokkaansa kasvien latinankielisiä nimiä unohtamatta. Hän ei lakannut ylistämästä japanilaisen luonnon paratiisimaista kauneutta uuden aamun valjetessa, vaikka edellinen päivä olisi tuonut tullessaan kaatosadetta, sortuneita siltoja ja maanvyörymiä ja vaikka huonot ja villit hevoset olisivat heittäneet hänet, kokeneen ratsastajan, toistuvasti pusikkoon.

Muista lukea oikealta vasemmalle!

Isabellan matka ulottui vuoden 1878 toukokuulta syyskuulle. Tähän asti ilmestyneet mangan neljä osaa vievät matkaa Yamagataan asti. Ollaan heinäkuussa.

Kirja/manga

Tähänastisen perusteella voi sanoa, että manga seuraa kirjaa sangen, paikoin jopa hämmästyttävän, uskollisesti, mutta toisaalta se ottaa vapauksia, mikä on aivan luonnollista taiteilijan käyttäessä hallitsemansa median ilmaisukeinoja. Mangassa juoksee sekä kuva että teksti ja usein pelkkä kuva. Kuvilla ja onomatopoeettisilla äänillä kuvataan ihmisten ajatuksia ja tunteita. Kuvallinen kerronta tuo esille tunteet ja niiden ilmaukset vaihe vaiheelta. Japanilaisen mangataiteilijan käden kautta myös Isabellan yksityiskohtaiset kuvaukset esim. vaatteista, esineistä ja ympäristöistä heräävät henkiin uudella tavalla. Alla esimerkki aukeamasta, jossa on pelkkää kuvaa ilman tekstiä.

Mangassa kohtauksia on järjestetty uudelleen ja niitä on myös poistettu ja lisätty. Jokin kirjassa vain lyhyesti mainittu asia on mangassa saanut ison roolin ja siitä on kehitelty oma tarinansa. On selvää, että mangassa pitää olla enemmän räiskintää ja draamaa, joihin Isabellan retket kyllä hyvin antavat aihetta.

Isabellan matkan aikaan Japani eli voimakasta murroskautta länsimaisten vaikutteiden levitessä. Hän ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tästä puolesta, vaan halusi tutkia nimenomaan syrjäseutuja, joihin uudistukset eivät vielä olleet ulottuneet ja tallentaa niiden kulttuuria. Kaikkien kauhuksi hän halusi ulottaa matkansa Hokkaidolle (Ezo vuoteen 1869) asti, jossa tiedettiin asustavan Japanin kukistamia ”villi-ihmisiä”.

Miten sitten tämän päivän japanilainen mangataiteilija näkee 1800-luvun lopun naistutkimusmatkailijan, joka välillä esittää tökeröntuntuisiakin kommentteja japanlaisista? Entä Isabellan ja Itōn suhde, joka nousee aika keskeiseksi niin kirjassa kuin mangassakin. Itō on patriootti, joka on ylpeä maastaan ja haluaa esittää sen hyvässä valossa, sivistyneenä maana, jolla on hieno kulttuuri. Jos Isabellan asenne on ristiriitainen, niin on Itōnkin. Itōssa tulee hyvin näkyviin Japanin identiteettikriisi länsimaistumisen paineessa. Toisaalta hän hyväksyy länsimaiset uudistukset ja häpeilee syrjäseutuja, jonne ne eivät vielä ole ehtineet, toisaalta puolustaa perinteistä japanilaista kulttuuria. Toisinaan syntyy lähes huvittavia tilanteita kun Itō häpeää esim. rikshan vetäjien puolialastomuutta, jota hallitus turhaan yrittää suitsia ja Isabella alkaa sitä puolustaa. Myös japanilaisen kylpyläkulttuurin perinteinen yhteiskylpeminen on kulttuurinen rike niin viranomaisten kuin Itōnkin silmissä, mutta se istuu tiukassa ja siinäkin Isabella näkee hyviä puolia.

Kulttuurisia törmäyksiä syntyy niin ruoan kuin uskonnonkin alueella. Isabella on harras kristitty, Itō inhoaa kristinuskoa. Länsimaalaisista ei mangassa anneta kovin imartelevaa kuvaa. Ja barbaarisilta he varmaan vaikuttivatkin japanilaisten silmissä monessa kohdin. Toisaalta Isabella ilmoittaa muitta mutkitta, että japanilaiset näyttävät hänen mielestään länsimaalaisissa vaatteissa apinoilta, kun taas japanilaista pukeutumista Isabella ihailee varauksettomasti. Ja vaikka hän löytää Japanista paljon köyhyyttä ja suoranaista kurjuutta, hänellä on myös silmää japanilaisen perinteisen kulttuurin hienoudelle sekä japanilaisten ihmisten ahkeruudelle ja ystävällisyydelle. Hän myös toteaa, että tuskin missään maassa voisi nainen yksinään matkustaa turvallisemmin.

Hokkaido-osuudessa Isabella on lennokkaimmillaan. Hänen vertailunsa Ezon saaren ja Japanin pääsaaren välillä ovat välillä hiuksia nostattavia. Näin esimerkiksi hänen kuvaillessaan ainujen (Isabella käyttää sanaa: ainot) fyysistä kauneutta ja verratessaan sitä japanilaisten vähemmän onnistuneeseen ulkomuotoon. Odotan mielenkiinnolla mangan Ezo-osuutta.

Kulttuurisista törmäyksistä huolimatta usein korostuu sekä kirjassa että mangassa ihmimillisten kokemusten yhteisyys. Isabellan suuri oivallus on, että vierasta kulttuuria ei tule arvioida oman kulttuurin kriteerein. Häntä ajoi matkallaan eteenpäin loputon tiedonhalu.

Kirja on kirjoitettu kirjemuodossa. Kirjeet oli osoitettu Isabellan rakkaalle pikkusiskolle Henriettalle. Kirjemuodolla saattaa olla omat rajoituksensa, mutta sen ehdoton etu on kuvausten tuoreus ja henkilökohtaisuus. Se on kuin matkablogi. Myös manga noudattaa kirjemuotoa.

Japanin jälkeen

Isabella jätti Japanin joulukuussa 1978, mutta ei puhettakaan, että hän olisi mennyt suoraan kotiin. Ehei, paluumatkalla hän kävi mm. Siinainvuorella beduiinien kanssa. Japani-kirja ilmestyi 1880. Se ei sisältänyt Japanin matkan kolmea viimeistä kuukautta, jotka hän vietti Kiotossa. Tämä siksi, että tuo seutu ei ollut tutkimatonta aluetta.

Samoihin aikoihin kuoli sisko Henrietta ja pian sen jälkeen Isabella avioitui. Avioliitto kesti kuitenkin vain viisi vuotta ja päättyi miehen kuolemaan. Niinpä nyt kaikista perhesiteistä vapaa Isabella starttasi taas maailmalle. Parin vuoden matka vei nyt jo 57-vuotiaan Isabellan Himalajalle, Persiaan, Syyriaan, Turkkiin ja Armeniaan. Ja pian toinen, kolmevuotinen matka Kiinaan, Koreaan ja Japaniin. Viimeisen matkansa hän teki 70-vuotiaana Marokkoon ja 72-vuotiaana hän kuoli rauhallisesti kotonaan vuona 1904. What a life!

Bird ihmemaassa on historiallisesti ja kulttuurisesti kiinnostava mangasarja, jota voi suositella muillekin kuin varsinaisille mangan ystäville. Enpä olisi itsekään jokin aika sitten uskonut, että odottaisin innolla jonkin mangasarjan ilmestymistä Lehtipisteeseen. Osa 5 muuten ilmestyy 10. toukokuuta…