Emi Yagi: Tyhjyyspäiväkirja. Otava, 2023. Suom. Raisa Porrasmaa. (Alkuteos: 空芯手帳, Kūshintechō, 2020) 163 s. Saatavana kirjana, e-kirjana ja äänikirjana. Arvostelukappale.
Shibata, 34-vuotias nainen, työskentelee tokiolaisessa kartonkihylsyjä valmistavassa pikkuyrityksessä ainoana naisena mieslauman keskellä. Hänet on toivotettu tervetulleeksi sanoen, että oli kunnia saada töihin yliopistosta valmistunut nainen. Kunnia on kuitenkin kyseenalainen, sillä pian Shibata saa huomata, että hänen kontolleen tulee hänen sukupuolensa takia suuri määrä tehtäviä varsinaisten ammatillisten työtehtävien lisäksi: kahvinkeittoa ja jälkien korjaamista, roskien keräämistä, puhelimeen vastaamista, ostoksilla käyntiä, kopioiden ottamista jne. Toisin sanoen lukemattomia huolehtimistehtäviä toisten työn sujuvoittamiseksi. Ja vain siksi että hän on nainen.
Teen tarjoilu on Japanissa ollut perinteisesti naisten tehtävä, ja vaikka tee nykyään usein onkin muuttunut kahviksi, on tapa sitkeästi elänyt näihin päiviin japanilaisessa työelämässä. Juuri tämä oli se oljenkorsi, joka oli liikaa. Kun Shibata eräänä päivänä päättää kokeilla, mitä tapahtuu, jos hän ei korjaakaan niitä kahvikuppeja, hän saa huomata, että eivät muut sitä suinkaan tee, vaan hänelle huomautetaan asiasta. Silloin hän hetken mielijohteesta ilmoittaa, että ei voi sitä tehdä, koska kahvin haju laukaisee hänen pahoinvointinsa, sillä hän on raskaana. Niin alkaa elämää suurempi valhe. Shibatan kohtu on yhtä tyhjä kuin kartonkihylsyt, joita hänen työpaikallaan valmistetaan.
Kirjan japaninkielinen nimi Kūshin techō viittaa juuri tähän tyhjyyteen. Kūshin on kirjaimellisesti ”tyhjä ydin” ja techō on päiväkirja, muistikirja. Esikuvana on ollut Boshi techō, ”äidin ja lapsen päiväkirja”, joka on Japanissa raskaana oleville naisille lähetettävä kirjanen.
Shibatan elämä muuttuu. Paitsi että hän pääsee ylimääräisistä huolehtimistehtävistä, hän saa lähteä kotiin ennen muita (jo kello 5!) ja saa näin paljon enemmän aikaa itselleen, omalle hyvinvoinnilleen ja harrastuksilleen. Hän hämmästelee elämänmuutosta. Itse asiassa hänen elämänsä on nyt sellaista, mitä säällisen ihmiselämän (ja työelämän) tulisi olla. Ja kyllä miehetkin selviävät työpaikan palvelutehtävistä pyydettyään Shibataa kirjoittamaan yksityiskohtaisen muistion tietokoneelle kahvituksen järjestämisestä.
Aluksi Shibata on tyytyväinen uuteen työpaikkaansa. Se on suorastaan taivaallinen verrattuna aikaisempaan, jonne hän oli mennyt heti yliopistosta valmistuttuaan ja ollut siellä kolmisen vuotta. Siellä monet epäkohdat huipentuivat seksuaaliseen ahdisteluun, mikä sitten johti työpaikan vaihtoon. Pian kuitenkin uusikin työpaikka alkoi menettää hohtoaan. Kyse ei ollut pelkästään ylimääräisistä palvelutehtävistä, vaan koko paikan työkulttuuri oli jotenkin tunkkainen ja masentava. Siellä kuitenkin vierähti kuusi vuotta ennen kuin kuppi tuli täyteen.
Shibata muuttaa ulkonäköään mm. tunkemalla pyyhkeitä vaatteidensa alle. Tarina etenee raskausviikkojen mukaisessa järjestyksessä ja Shibata tarkastaa kännykän äitiyssovelluksesta sikiön koon kullakin viikolla lisätessään täytteiden määrää. Hän alkaa muistuttaa raskaana olevaa naista ja kokee sellaisenkin ihmeen, että saa astua hissiin ennen miehiä. Mutta jossain vaiheessa pyyhkeet käyvät tarpeettomiksi, sillä Shibatan vatsa alkaa kasvaa. Meno yltyy hurjaksi. Äitiysaerobicissä hän hyppii muiden (oikeasti) raskaana olevien naisten kanssa. Hänen valheensa ei paljastu missään vaiheessa eikä lukija enää tiedä mitä ajatella. Aluksi yhteiskunnallinen romaani muuttuu loppua kohden surrealistiseksi farssiksi. Kirjaa ei malta laskea käsistään.
Mukaansatempaava ja mielikuvituksellinen tarina ei kuitenkiaan ole kirjan ainoa anti ja ulottuvuus. Siitä saa myös autenttista kuvaa tämän päivän japanilaisesta työelämästä ja sen yksityiskohdista, kuten esim. tupakoinnista työpaikalla. Etenkin kirja kertoo naisten elämästä. Shibata on yksin asuva, töissä käyvä nainen, jonka elämä on pohjimmiltaan jotenkin yksinäisen tuntuista, vaikka hän silloin tällöin tapaakin ystäviään, käy kuuntelemassa keikkoja jne. Elämän keskiössä ovat muoti ja brändit (jostain syystä valkoiset lenkkarit saavat silmiinpistävän suuren roolin ja jopa Marimekon reppu mainitaan!), vaatteiden tilaaminen netistä, terveysruoka, leffat kotona katsottuna, sekä kännykkä ja some. Kaikelle tälle ei kuitenkaan jää työelämän lisäksi paljon aikaa. Tällainen kuva japanilaisesta nykynaisesta tuntuu lukijasta uskottavalta.
Vanhemmankin väestön elämään päästään kurkistamaan, kun Shibata käy uutena vuotena kotonaan. Vanhemmat viettävät kotona rauhallista vuodenvaihdetta perinneruokia syöden ja televisiota katsellen. Japanilainen koti henkii omaa tunnelmaansa. Mutta on dramatiikkaakin. Shibata lukee paikallisesta paperilehdestä, että kotikaupungin vanhainkodissa kaksi vanhusta oli tukehtunut salaa syömäänsä mochi-riispalloon; ei mikään harvinainen tapahtuma Japanissa uuden vuoden aikaan. Mochi on sitkeä uuden vuoden herkku, jota pitää ikään katsomatta syödä huolellisesti makustellen.
Se että raskaus jotenkin helpottaisi naisen elämää Japanissa on kuitenkin väärä johtopäätös. Eräässä melessä juuri lasten saaminen on pääsyy sille, että naiset eivät voi tehdä uraa, sillä uran ja äitiyden yhdistäminen on Japanissa edelleen vaikeata. Yhteiskunta ei tue äitiyttä. Eikä isyyttä.
Raskausaika sinänsä saattaa näyttää modernilta aerobiceineen ja äitiysappeineen, mutta niiden ohessa esiintyy myös selkeästi perinteisiä japanilaisia asenteita, esim. synnyttävän äidin muuttaminen lapsuudenkotiinsa joksikin aikaa. Ja vaikka pinnalliseti näyttäisikin siltä, että japanilainen raskaana oleva nainen nauttisi etuoikeuksista ei-raskaana oleviin verrattuna, se voi olla harhaa. Totuus paljastuu viimeistään synnytyssalissa, jonne miehet eivät seuraa vaimojaan yhtä itsestäänselvästi kuin esim. Suomessa puhumattakaan työnjaosta (tai sen puutteesta) vauvanhoidossa. Nämäkin seikat piirtyvät esiin selvästi, kun Shibata tapaa äitiysaerobic-kavereitaan, joilla on oikeat vauvat ja perhehuolet. Loppua kohden kirjan sävy vakavoituu.
Paikoitellen kirja saa vahvoja feministisiä äänenpainoja. Raskautensa lopussa, nelisen päivää ennen laskettua aikaa, Shibata kutsuu avukseen neitsyt Mariaa, jonka kanssa hän on mielessään keskustellut aikaisemminkin. ”Synnyttäminen on helvettiä, mutta synnyttämättä jättäminenkin on helvettiä, ihmettelet varmaan millainen paikka tämä on. Ei uskoisi, että on kulunut 2000 vuotta. No, tule joskus itse katsomaan.”
Tämä erikoinen raskaus on Shibatalle tutkimusatka omaan elämään ja mieleen, siihen mitä hän pohjimmiltaan elämältä haluaa. Hän ei ehkä voi muuttaa yhteiskuntaa eikä maailmaa, mutta hän voi muuttaa oman elämänsä. Shibatan kokemus raskaudesta on aito, vaikka ydin on ollut koko ajan tyhjä ja se on muuttanut Shibatan kokemusta elämästä ja itsestään.
Luon ikioman tilan, vaikka sitten valheen avulla. Pikkuruinen valhe, jonka sisään mahdun ihan yksinäni. Jos toistan sitä sydämessäni, se saattaa viedä minut odottamatta mukanaan jonnekin toisaalle. Ja siinä välissä sekä minä että maailma kenties muutumme ihan aavistuksen.
Kirjailija Emi Yagi 八木詠美 (s. 1988)
Emi Yagi on tokiolaisen naistenlehden toimituspäällikkö ja Tyhjyyspäiväkirja on hänen ensimmäinen romaaninsa, täyspäiväisen työn ohessa kirjoitettu. Kirja sai ilmestyessään 2020 Dazai Osamu -palkinnon, joka myönnetään parhaalle esikoisteokselle. Sen englanninkielinen käännös on myös saanut myönteistä huomiota Amerikassa. Tänä vuonna, 2023, on ilmestynyt hänen toinen kirjansa Kyūkanbi no kanojotachi, jota ei vielä ole käännetty millekään kielelle.
Emi Yagi on kirjailija, josta varmaan kuulemme jatkossakin.
Suomennoksesta
Nuoret naiskirjailijat ovat tällä hetkellä Japnissa näkyviä ja monet heidän teoksistaan käsittelevät nimenomaan työelämää. Käsillä olevan teoksen suomentaja Raisa Porrasmaa on jo aiemmin ansiokkaasti kääntänyt tähän teemaan kuuluvia kirjoja ( Lähikaupan nainen, Unelma helposta työstä) ja tämä kirja on niille luontevaa jatkoa. Käännös on kauttaaltaan sujuvaa ja luettavaa, sopivasti japanilaisin termein ja kanjimerkein maustettua. Tämä teos on jo 15. romaani, jonka Porrasmaa on suomentanut japanin kielestä alkaen Murakamin teoksesta Värittömän miehen vaellusvuodet vuonna 2014.
Linkistä voit kuunnella ilmaisen äänikirjanäytteen Tyhjyyspäiväkirjasta.
https://kirja.elisa.fi/aanikirja/tyhjyyspaivakirja
Voit myös tutustua teoksesta kirjoitettuihin arvioihin:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009910262.html
UNIEN KELLUVALLA SILLALLA 