Antti Valkama on viettänyt lapsuutensa Japanissa ja niin ollen hän on kasvanut sisään animen ja mangan maailmaan. Suomessa hän on työskennellyt japanilaisen sarjakuvan parissa vuodesta 2002. Hän on suomentanut parisensataa mangapokkaria ja lisäksi toimittanut ja tarkastanut muiden käännöksiä. Vuonna 2016 hän debytoi kaunokirjallisuuden kääntäjänä. Silloin ilmestyi Yōko Ogawan ”Professori ja taloudenhoitaja”. Sen jälkeen hän on kääntänyt Haruki Murakamin teoksia neljä kappaletta ja viides on tulossa syksyllä 2024. Sorvin ääressä on kulunut tunti poikineen. (ks. kuva yllä)

Antti Valkama: MANGA SUOMESSA

Ensimmäiset suomenkieliset mangajulkaisut olivat Nakazawa Keijin Hiroshiman poika, jota Jalava vuonna 1985 julkaisi muutaman japanilaisen pokkarin verran paksuna kokoomateoksena, sekä Otomo Katsuhiron tieteistarina Akira, jonka osa 1 ilmestyi Suomessa 1995. (Hiroshiman poikaa jatkettiin parin kirjan verran 2006.) Käsittääkseni varhaiset mangat suomennettiin välikielestä, vaikka Akiran myöhäisistä osista en olekaan varma.

Kuvassa klassikot Hiroshiman poika (1 ja 2 ) ja Akira (1). Akiraa tuli kaikkiaan 12 osaa.

Varsinaisen mangabuumin synnytti kuitenkin huhtikuussa 2003 lehtipisteisiin neljän ensimmäisen osan voimin ilmestynyt Dragon Ball (Toriyama Akira). Sen aloitti Tammen omistama Kustannus Kolibri, joka kohta perusti mangaa varten erillisen Sangatsu Manga -julkaisulinjan. Pian Dragon Ballin jälkeen Egmont aloitti sarjan Ranma ½ (Takahashi Rumiko). Nämä kaksi sarjaa olivat Suomen mangamarkkinoiden peruspilarit.

Ensimmäiset mangajulkaisut eivät siis synnyttäneet laajempaa innostusta. Yksittäisenä julkaisuna Hiroshiman poika jäi kuriositeetiksi. Akiraa taas julkaistiin hitaasti, isossa koossa ja ainoastaan kirjakaupoissa, joten se ei ollut kaiken kansan ja erityisesti lasten ja nuorten näkyvillä. Sen sijaan Dragon Ball ja Ranma ½ olivat tarjolla marketeissa ja kioskeissa, lapsenkin kannalta siedettävään hintaan. Sisällöltäänkin ne olivat laajempaan yleisöön vetoavia.

Yksi merkittävä syy menestykseen oli internet. Aiemmin kaikki manga ja anime (nimi, jolla japanilaista animaatiota kutsutaan) piti hankkia fyysisenä eli käytännössä tilata ulkomailta, tietenkin vieraskielisenä, tai lainata kaverilta, joka oli tilannut. Tietoakin oli liikkeellä niukemmin. Internetin kehitys sai aikaan sen, että tietoa oli tarjolla runsaasti. Netissä pystyi myös lukemaan piraattikäännöksiä ja lataamaan animea kotitietokoneella katsottavaksi. Lähes kaikki tietenkin laitonta, mutta laillisiakaan mahdollisuuksia tutustua japanilaiseen sarjakuvaan ja animaatioon ei juuri ollut. Useimmiten kyse ei ollut kaupallisesta piratismista vaan siitä, että fanit käänsivät ja levittivät teoksia toisia faneja varten. Tällaista toimintaa on yhä, ja osa tekee sitä rakkaudesta lajiin, osa kaupallisista syistä (piraattisivustot esim. ansaitsevat myymällä mainostilaa). Piratismi on kuitenkin vähentynyt sitä mukaa kun laillisia julkaisuja on ilmestynyt yhä enemmän ja niitä saa käsiinsä yhä helpommin. Mainittakoon vielä, että näin kustantajanäkökulmasta piratismi ei ole ihan yksioikoinen juttu. Toki se on laitonta ja sinänsä arveluttavaa puuhaa, mutta tuskin Suomen kaltaisella pienellä markkina-alueella olisi saatu mitään mangabuumia aikaan ilman piraattisivustojen kautta tapahtunutta mangan epävirallista markkinointia.

Mangalle oli siis vuonna 2003 jo valmista otollista yleisöä. Alkuun miltei kaikki julkaisut tekivätkin kauppansa. Suunnilleen vuosien 2008–2010 tienoilla saavutettiin markkinoiden huippuvaihe. Parhaimmillaan mangaa kustansi viisi eri yhtiötä ja julkaisuja oli enemmän kuin 150 vuodessa. Kun toinen suurista eli Egmont 2013 lopetti japanilaisen sarjakuvan julkaisun, jäljelle jäi enää Sangatsu Manga. Se jatkaa yhä, vuoden 2023 keväästä lähtien H-Town Oy:n omistuksessa. H-Town on lehtitalo, joka julkaisee mm. Anime-lehteä, ainoaa suomeksi ilmestyvää japanilaisen popkulttuurin aikakauslehteä. Toukokuussa 2024 kilpailijaksi tulee espanjalais-argentiinalainen kustantamo Ivrea, joka on jo kahdesti aiemminkin kokeillut Suomen mangamarkkinoita.

Helppo saatavuus ja tiedon lisääntyminen eivät tietenkään itsessään merkitse paljoa, jos tuote ei kiinnosta. Manga kiinnosti ja kiinnostaa. Koska sarjakuva-ala Japanissa on valtava ja kamaa riittää joka lähtöön, kaikki määritelmät ovat yleistyksiä. Silti rohkenen mainita mangan kiehtovina piirteinä seuraavia: koukuttavat ja vauhdikkaat tarinat, taidokas piirrosjälki, monipuolisuus. Ja näiden kaikkien taustalla on tavallaan eksoottisuus, erilaisuus. Tarinat olivat monelta osin erilaisia kuin siihen saakka suomeksi julkaistuissa sarjakuvissa. Samoin kuvaustapa oli uudenlainen; esimerkiksi toimintakohtauksissa vauhdin tuntu välittyi paljon vahvemmin kuin mihin oli totuttu. Sekä huumori että toiminta olivat räväkkyydessään usein sellaista, jota ei aiemmin ollut varhaisnuorille tarjolla. Mangan tietä tasaamassa oli varmasti myös se tosiasia, että japanilainen kulttuuri on Suomessa koettu kiehtovaksi jo kauan.

Kaikki suomeksi julkaistut mangatittelit löytyvät näppärästi sivustolta tokio.fi. Myös kustantaja ja julkaisuvuosi löytyvät sieltä. Eniten julkaisuja löytyy Sangatsu Mangan lisäksi Punaisen jättiläisen nimellä. PJ oli alkujaan itsenäinen pienkustantamo, jonka SM:n omistaja Tammi osti vuonna 2009. Brändi on yhä SM:n käytössä, joten kyseessä on saman kustantajan toinen tuotemerkki.

Mainitulta sivustolta voi halutessaan laskea, montako kirjaa mangaa on julkaistu. Eri nimikkeitä on reilut 220, mutta suurin osa on sarjoja, joista pisin on yli sataosainen ja jatkuu yhä. Manga onkin usein sarjamuotoista, ei vain yksittäisiä kirjoja. Mukana on Aku Ankan kaltaisia sarjoja, joissa tarina ei varsinaisesti etene, vaan seuraavassa tarinassa tai lehdessä ollaan taas lähtöasetelmissa, ja näin sarjaa voidaan jatkaa loputtomiin. Tavallista on silti sekin, että tarinoilla on selkeä alku ja loppu. Niiden välillä saattaa olla kymmeniä pokkareita ja julkaisu saattaa kestää vuosikymmenen tai pari, mutta silti aika kuluu, henkilöt varttuvat ja maailma muuttuu. Tämä on uskoakseni ollut osa mangan viehätystä jatkuvan uudelleen aloittamisen kiertoon tottuneille länsimaisille lukijoille.

Mainittakoon myös mangaan keskittyvä suomenkielinen podcast https://www.mangakartta.net. Siinä käsitellään sekä jotakin tiettyä sarjaa yksityiskohtaisesti että myös yleisaiheita ja puhutaan ajankohtaisista manga-aiheista maailmalla ja Suomessa.

Seuraavassa muutamia poimintoja suomenkielisestä mangatarjonnasta

Hopeanuoli sekä Takahashi Yoshihiro yleensäkin. Jatkosarjoja Hopeanuolelle ovat mm.Weed, Orion ja Last Wars. Eri sarjat mukaan lukien tätä koirasaagaa on julkaistu jo yli 130 osan verran. Takahashin koirasarjat ovat olleet suosittuja jo vuodesta 2010 eli siitä lähtien, kun Hopeanuoli aloitettiin. Suosion syynä oli se, että sen ja myös jatkotarina Weedin animeversiot ilmaantuivat kirjastoihin ja kauppoihin ensin VHS- ja sitten DVD-muodossa, ensi kertaa jo 1989. Täällä fanien kertomaa: https://www.hopeanuolifanit.fi/yleista/hopeanuoli

Näiden sarjojen suomentaja Last Warsiin saakka (eli melkein kaikki muu paitsi uusimmat julkaisut) on Juha Mylläri.

One Piece on sekä pisin suomeksi julkaistu sarja että myös maailman myydyin yhden tekijän sarjakuva. Kirjoja on myyty yli 500 miljoonaa, ja One Piece on Japanissa melkein jo oma teollisuudenalansa. Netflixistä löytyy näytelty versio tarinan alkupäästä, ja siitä tykkäävät myös fanit. Useimmiten mangan länsimaiset näytellyt versiot joko ovat kehnoja tai sitten muuttavat tarinan lähes kokonaan (tai sekä että), mutta Netflixin versiossa on vissiin oltu uskollisia alkuteoksen tarinalle ja hulvattomalle hengelle. Mangasarjan suomentaja minä.

Nykyklassikoista Tuulen laakson Nausicaä lienee hyvä mainita. Se on mangana paljon pitempi tarina kuin leffana. Suomentaja Heikki Valkama.

Maailmanluokan hittejä ja aikansa kärkisarjoja Japanissa olivat toki myös Naruto ja Bleach. Samoin Death Note. Jos pitäisi yksi varhainen suomijulkaisu nostaa Dragon Ballin rinnalle, se olisi ehkä Egmontin julkaisema Inuyasha. Saman tekijän (Takahashi Rumiko) Ranma ½ tuli aiemmin, mutta näistä kahdesta Inuyasha on se, jota väki enemmän muistelee lämmöllä mangauransa alkupisteenä. Minä suomensin 6 ensimmäistä osaa ja Mayu Saaritsa jatkoi, kun minut värvättiin Kolibrille (ja sitten Tammelle) mangatöihin. Kahden ekan suomentaja Kim Sariola, Death Notella Suvi Mäkelä.

Suomalaisia voisi kiinnostaa Valkoinen noita -sarja. Julkaistu 3 osaa, Valkoinen noita: Talvisota, Valkoinen noita: Jatkosota 1 ja Valkoinen noita: Jatkosota 2. Simo Häyhän tarinaa viime sodissa, suomalaiset sotasankarit sukupuoli vaihdettuna (löytyy mm. rouva marsalkka Mannerheim). Suomentaja kahdessa ekassa Antti Kokkonen, kolmannessa minä.

Jos halutaan nostaa aikuislukijoille sopivia sarjoja, niin Birdin lisäksi niitä voisivat olla Aron morsiamet (suomentaja minä) ja scifi-sarja Planetes (Antti Kokkonen).

P.s. Unien silta: Tarkemmat tiedot mangasuomennoksista bibliografiassa lähiaikoina.