Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet. Punainen Silakka, 2022. Suom. Raisa Porrasmaa. (Alkuteos: ナミヤ雑貨店の奇蹟, Namiya zakkaten no kiseki, 2012) 317 s. Saatavana kirjana, e-kirjana ja äänikirjana. Arvostelukappale.

Nykyään on totuttu siihen. että romaaneissa liikutaan sujuvasti edestakaisin eri aikakausissa. Namiyan puodin ihmeet vie asian vielä pidemmälle; siinä nykyisyys, menneisyys ja tulevaisuus heittävät iloisesti häränpyllyä hurjassa tanssissa, mikä aiheuttaa lukijalle melkoista aivovoimistelua.

Mutta sitähän me juuri Higashinolta odotammekin hänen aikaisempien suomennostensa perusteella. Näitä ovat Uskollinen naapuri (2020) ja Myrkyllinen liitto (2021). Ne ovat molemmat dekkareita, tätä uusinta voisi kutsua lähinnä fantasiaromaaniksi.

Kertomus alkaa pikkukaupungissa parin tunnin junamatkan päässä Tokiosta. Eletään syyskuuta vuonna 2012. Kolme pikkurikollista etsii pakomatkalla yhden yön suojaa autiotalosta, entisestä sekatavarakaupasta. He eivät aavista, että ovat joutumassa tajunnanräjäyttävään seikkailuun, kun postiluukusta tipahtaa kirje. Ja miten on mahdollista, että heidän siihen vastattuaan ja vietyään vastauksen sovittuun paikkaan, tulee heti heille kirjoitettu vastaus, vaikka aikaa ei ole kulunut lainkaan. Kirjeen sisältökin on varsin kummallinen, kirjoittaja ei esimerkiksi tiedä, mikä on kännykkä.

Tässä vaiheessa lukijakin alkaa jo koukuttua. Pala palalta paljastuu tilanteen taustaa. Kyseessä on Namiyan sekatavarakauppa, jonka omistaja Yūji Namiya on kuollut jo vuonna 1980. Viimeisinä vuosinaan hänestä oli tullut eräänlainen paikallinen neuvoja, ihmisten pulmien ratkaisija. Ihmiset jättivät kirjeensä postiluukkuun ja seuraavana päivänä hakivat vastauksen talon takana olevasta maitolaatikosta.

Kaikki oli alkanut leikistä. Nimi Namiya on lähellä sanaa nayami (huoli, murhe) ja lapset keksivät, että kaupan pappa voisikin ruveta ratkomaan heidän huoliaan. Aluksi kysymykset olivat usein silkkaa pilailua, mutta pappa vastasi kaikkiin vilpittömästi. Vähitellen kysymykset muuttuivat vakaviksi ja myös aikuiset alkoivat tuoda kirjeitä.

Mutta mitä ihmettä? Pappa oli kuollut jo ajat sitten ja postiluukusta tuli vieläkin kirjeitä! Kaiken lisäksi tämä rosvokolmikko alkoi kiinnostua kirjeiden sisällöstä ja niissä kuvailluista ongelmista ja alkoi ratkoa niitä.

Kirjassa on viisi kertomusta eri henkilöiden näkökulmasta. Jokaisella on oma tarinansa, mutta lopussa kaikkien tarinat kytkeytyvät toisiinsa ja samalla Namiyan puotiin uskomattomalla tavalla. Ihmisten kohtalot muodostavat verkoston, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Emme todellakaan ole erillisiä olentoja. Kirjan rakenne voi olla hieman haastava, mutta heittäytymällä virtaan mukaan, voi nauttia vauhdista. Ja tietenkin testata omaa päättely- ja yhdistelykykyään.

Reaalimaailman ihmeellisten kytkösten lisäksi tulee aikamatkailu, jota ei voi järjellä selittää. On joko uskottava ihmeisiin tai sitten vain ajateltava, että emme vielä ole kehittyneet tasolle, jossa oikeasti voisimme tajuta, että aika ei ole lineaarista. Kenties tulevaisuus on jo olemassa jossakin toisessa ulottuvuudessa.

Aivovoimistelu ei kuitenkaan ole kirjan ainoa anti. Se sisältää paljon eettisten kysymysten pohdintaa sekä valottaa japanilaista yhteiskuntaa ja ihmissuhteita. Perhesuhteet ja naisten asema ovat esillä monessa huolikirjeessä. Myös Japanin viimeaikainen historia on konkreettisesti läsnä, sillä romaanihenkilöiden elämäntarinoiden yhteydessä viitataan todellisiin tapahtumiin alkaen Beatlesien vierailusta vuonna 1966 ja Osakan maailmannäyttelystä 1970 päätyen tsunamiin ja Fukushiman ydinkatastrofiin 2011. Väliin mahtuivat mm. Moskovan olympialaiset 1980, joista Japani vetäytyi, keisari Hirohiton kuolema vuoden 1989 alussa, jolloin Shōwa-kausi muuttui Heisei-kaudeksi, vuoden 1995 Kōben suuri maanjäristys sekä tietenkin 1980-luvun lopun talouskupla ja kuplan puhkeaminen 1990-luvun alussa.

Kirjan henkilöt ovat ehkä jossain määrin epäuskottavan suoraviivaisia, kuten esimerkiksi rikolliset, joista lopussa tulee hyviksiä. He ovat päästään pyörällä ja ihmettelevät ”voiko tällaista tapahtua sattumalta”. Heistä myös tuntuu kuin ”joku vetelisi naruja yläkerrasta käsin”. Joka tapauksessa he päättävät olla koskaan enää vahingoittamatta ketään, koska kokemus siitä, että on ollut hyödyksi muille, on heille transformatiivinen, se muuttaa heidän elämänsä. He, kuten jotkut muutkin kirjan henkilöt, ovat enemmän tyyppejä kuin psykologisesti moniulotteisia ihmisiä.

Kirja on kuin suunnaton palapeli, jossa lopulta kaikki loksahtaa kohdilleen. Mutta onko kirja siis vain taiturimaisella juonikuviolla leikittelyä vai onko sillä jokin syvällisempi sanoma? Onpa hyvinkin. Mielestäni siinä on kysymys unelmien toteutumisesta ja ennen kaikkea ihmisten vilpittömyydestä ja keskinäisen yhteyden löytymisestä. Vanha herra Namiya sai elämän loppuajalle uutta merkitystä löytäessään tehtäväkseen ihmisten auttamisen heidän pulmatilanteissaan. Monet saivatkin apua ja vanha herra sai paljon kiitoskirjeitä. Itse hän kuitenkin vähätteli omaa osuuttaan.

Suurimmassa osassa minua kiitellään. Olen siitä iloinen, mutta viesteistä käy ilmi, että vastauksistani oli hyötyä kysyjän oman mielenlaadun ansiosta. Jos kysyjä ei itse halua elää vilpittömästi ja parhaansa mukaan, kaikki menee pieleen, oli vastaus mikä hyvänsä.

Ihmisten arkihuolten kuvauksen kautta kirja tulee hyvin ihmisläheiseksi ja tarjoaa samastuskohteita sekä materiaalia itsetutkisteluun. Vaikka kirjan henkilöt saavatkin ratkaisun käytännön pulmiinsa, jäävät maagiset tapahtumat lopulta vaille selvitystä. Näin pitää ollakin, itse elämä jää mysteeriksi. Mutta mikä on loppujen lopuksi Namiyan puodin ihme, onko se ajassa edestakaisin seilaavat kirjeet vain onko se ihmisten muuttuminen myötätuntoisemmiksi?

Higashinon tavaramerkkejä ovat yllätyksellisyys, aivovoimistelu ja mainiot henkilötyypit. Samat piirteet toistuvat tässäkin romaanissa, jota on myyty maailmalla yli 14 miljoonaa kappaletta. Higashino nauttii suurta suosiota paitsi Japanissa myös maailmalla. Erityisen suosittu hän on Kiinassa. Monista hänen teoksistaan on tehty elokuvia ja TV-sarjoja. Namiyan puodistakin on tehty elokuva sekä Japanissa että Kiinassa.

Sujuva käännös on jälleen Raisa Porrasmaan käsialaa. Hänen asiantuntemuksensa ansiosta japanilaisuus on aidosti läsnä ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Kiitos kirjasta, Raisa Porrasmaa!

Nautinnollisia lukuhetkiä!