Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja. Tammi, 2021. Suom. Raisa Porrasmaa. (Alkuteos: 本を守ろうとする猫の話, Hon o mamorō to suru neko no hanashi, 2017.) 182 s. Saatavana kirjana, e-kirjana ja äänikirjana. Arvostelukappale.

Kun isoisä joulun alla yllättäen kuoli, jäi lukiolaispoika Rintarō aivan yksin. Hän oli asunut isoisän kanssa kahdestaan alakoululaisesta asti. Rintarō oli isoisän eläessäkin ollut syrjäänvetäytyvä ja viihtynyt paremmin isoisän antikvariaatissa, kirjakauppa Natsukissa, kuin koulussa, josta hän totta puhuen aika usein lintsasi pitkiäkin aikoja.

Mutta mikä nyt neuvoksi? Ennestään tuntematon, mutta ystävällinen sukulaistäti oli kyllä luvannut ottaa Rintarōn luokseen, mutta… Pitäisikö siis tämä rakas kirjakauppa myydä pois? Se ei ollut mikään tavallinen kirjakauppa, vaan rakkaudella vaalittu suurenmoisten kansainvälisten klassikkoteosten paratiisi ja Rintarōn turvasatama.

Kun Rintarō istui tapansa mukaan mietteissään kaupassa, kuuli hän yllättäen äänen joka sanoi: ”Kamalan synkkä putiikki”. Hän ei kuitenkaan nähnyt ketään, kunnes tajusi, että puhuja oli kissa. Oranssin juovikas vihreäsilmäinen kissa, joka PUHUI ja kaiken lisäksi niin suorasukaisesti ja itsevarmasti, että se vaikutti melkein röyhkeältä.

Kissalla oli Rintarōlle tärkeää asiaa. Se vaati, että Rintarōn oli autettava sitä kirjojen vapauttamisessa. Aivan oikein, kirjojen vapauttamisessa. Tästä alkoi seikkailu kissan johdattaessa Rintarōn maagiseen labyrinttiin, jossa he tapaavat valkopukuisen miehen. Miehen, jolla on KIIRE, sillä hän on lukenut vasta kuusikymmentä kirjaa sadan kirjan kuukausitavoitteestaan. Hänelle tärkeätä on luettujen kirjojen MÄÄRÄ, sillä saa valtaa ja mainetta, onhan hän ”aikamme johtava älykkö”.

Luettuaan kirjat hän vangitsee ne kaappeihin eikä koskaan palaa niihin. Kissan Rintarōlle antama tehtävä on saada mies ymmärtämään, mistä kirjojen lukemisessa oikeasti on kysymys. Rintarō muistaa viisaan isoisän sanat:

Jos vain ahmit kirjoja kuin vimmattu, ei näkemäsi maailma sillä laajene. Vaikka ahtaisit päähäsi kuinka paljon tietoa, se on kaikki tyhjää lainatavaraa, ellet ajattele omilla aivoillasi ja kävele omilla jaloillasi.

Rintarō selviää hienosti ensimmäisestä labyrintista ja saa miehen ajatukset muuttumaan. Mutta eivät hänen haasteensa siihen lopu. Kissa vie hänet vielä kahteen labyrinttiin ja seurueeseen liittyy myös Sayo, reipas ja nokkela tyttö, joka Rintarōn luokkatoverina on hänestä huolissaan. Toisessa labyrintissa he tapaavat miehen, joka leikkelee kirjoja pieniksi paloiksi, toisin sanoen hän lyhentää niitä, jotta ihmiset voisivat lukea mahdollisimman nopeasti ja paljon. Hän on onnistunut lyhentämään Osamu Dazain novellin yhteen lauseeseen! Hänen tunnuslauseensa on: Paljon kirjoja nautinnollisesti ja nopeasti. Se on aikamme vaatimus. Tämänkin miehen mielen Rintarō onnistuu herättämään isoisän viisauden avulla muistuttamalla, millaista on lukea kirjoja hitaasti.

Kolmannessa labyrintissä Kustantamo Maailman Paras syytää kirjoja maailmalle ja tahkoaa rahaa. Tunnuslause on: helppoutta, halpuutta ja viihdyttävyyttä. Etteivätkö kirjat muka käy nykyään kaupaksi! Kyllä käyvät, kun myydään kirjoja, jotka myyvät, kirjoja joita ihmiset haluavat. Tämänkin kirjojen kaltoinkohtelijan Rintarō onnistuu saamaan toisiin ajatuksiin.

Samalla Rintarō huomaa itsekin muuttuvansa. Epävarmasta ajelehtijasta alkaa kehittyä viisas ja itseensä luottava nuorukainen, isoisän opeilla. Tämän muutoksen huomaa myös Sayo ja nuorten välinen sanailu saa herkän ensirakkauden sävyjä.

Löytyy kuitenkin vielä yksi labyrintti, jonne Rintarōn on mentävä yksin. Se onkin hänelle todellinen kiirastuli. Tällöin hänelle kirkastuvat asiat, joista isoisä oli puhunut. Hän oli aina puhunut kirjojen voimasta.

Kirjat voivat tarjota monenlaisia asioita: tietoja ja viisautta, arvoja ja ymmärrystä maailmasta. On hauska saada tietää uusia asioita ja jännittävää kohdata aivan uudenlaisia ajattelutapoja. Mutta niillä on myös vielä paljon tärkeämpi, mahtavampi voima…Kirjat opettavat myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.

Ja edelleen:

Kirjoissa kuvataan paljon ihmisten ajatuksia ja tunteita. Kärsivien ihmisten, surevien ihmisten, iloitsevien, nauravien ihmisten… Päästessämme kosketuksiin heidän tarinoidensa ja sanojensa kanssa me voimme kokea asioita yhdessä heidän kanssaan ja oppia tuntemaan toisten ajatusmaailmaa. Enkä tarkoita ainoastaan lähellämme olevia ihmisiä, vaan myös täysin toisenlaisessa maailmassa eläviä: voimme tutustua heihin kirjojen kautta.

Myötätunto ei kuitenkaan kissan/kirjailijan mukaan ole mikään erityinen taito, vaan se on jotain mitä meillä kaikilla on alun perin luonnostaan. Iso osa ihmisistä kuitenkin menettää sen, sillä ”kuristavan arjen keskellä ihminen pystyy keskittymään vain itseensä ja kadottaa kyvyn tuntea myötätuntoa.”

Tässä onkin koko tämän pienen kirjan suuri sanoma. Kirja on kuin yksinkertainen hyvän mielen faabeli, satu, jossa hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan ja hyvä voittaa. Ja Rintarō on kuin sadun prinssi, joka vaikeat tehtävät suoritettuaan saa palkinnon. Mutta kirjan sanoma on jotain enemmän. Jossain mielessä kirjaa voisi myös pitää kommunikaatio-oppaana. Selviäähän päähenkilö aivan mahdottoman tuntuisista tilanteista viestimällä selkeästi ja suoraan, ollen oma itsensä, vastapuolta kuunnellen ja häneen uskoen.

Rintarōn pyrkimyksenä ei ollut vakuuttaa vastapuolta, hänen sävynsä ei ollut saarnaava. Sananvaihdon tarkoitus oli vain välittää hänen ajatuksensa.

Kirjassa kuvataan lempeän satiirin keinoin monia aikamme ilmiöitä. Osansa saavat niin lukijat kuin kustantajat ja koko nyky-yhteiskunnan arvomaailma. Hahmot ovat humoristisia ja hauskoja, ei vähiten kissa, jonka omavaltainen ja ah niin kissamainen arroganssi välillä muuttuu syvälliseksi filosofoinniksi. Kissan sanoin:

Tuskaa täynnä olevassa maailmassa on valtavasti epäloogisuuksia ja järjettömyyksiä. Silloin paras mahdollinen ase ei ole logiikka tai fyysinen voima vaan huumori.

On jouluaatto. Isoisän kuolemasta on kulunut kymmenen päivää. Täti oli luvannut ostaa joulukakun. (Huomautus: joulukakku on japanilaisten tapa viettää jouluaattoa!) Lisäksi tämä oli tädin suunnittelema muuttopäivä. Tuntia ennen muuttoauton saapumista suunnitelmat kuitenkin muuttuvat…

Epilogi

Meidän aikanamme hyvän käsitettä usein pidetään lapsellisena ja naiivina. Jos kissan ajatukset kuitenkin inspiroivat tutkimaan aihetta enemmän, suosittelen seuraavaksi lukemiseksi alankomaalaisen historioitsijan Rutger Bregmanin kirjaa Hyvän historia (2020). Sen alaotsikko on Ihmiskunta uudessa valossa.

Kirjat ovat tärkeitä ja erityisen tärkeitä ovat kirjojen kääntäjät. Seuraavassa päivityksessä Natsukawan kirjan suomentajan Raisa Porrasmaan haastattelu.

Kirjailija Sōsuke Natsukawa 夏川草介 (s. 1978)

Kirjailija on naganolainen lääkäri, joka turhautui työssään kohtaamaansa ihmisten itsekeskeisyyteen ja päätti tehdä jotain tilanteen parantamiseksi kirjoittamalla aiheesta. Hänen ensimmäinen teoksena, palkittu Kamisama no karute (God´s Medical Records), sijoittuu sairaalamaailmaan. Kirjaa myytiin yli 1,5 miljoonaa kappaletta ja siitä tehtiin myös elokuva. Kissa joka suojeli kirjoja on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa.