Runoudella on erityinen asema Japanissa. Se on alkulähde, joka antoi suunnan tulevalle kirjallisuudelle. Man´yōshūta puolestaan voidaan hyvällä syyllä pitää japanilaisen runoperinteen todellisena alkusysäyksenä.

Tämä ”Kymmenentuhannen lehden kokoelma” ilmestyi n. 770 ja sillä on vankka asema Japanin kirjallisessa kaanonissa. Sen runojen katsotaan edustavan puhdasta ja raikasta japanilaisuutta erillään ajan kiinalaisvaikutuksesta. Se on hienoa, kehittynyttä, ilmaisuvoimaista runoutta.

Kokoelma on laaja, siinä on 20 osaa ja n. 4500 runoa, jotka on kirjoitettu suunnilleen vuosina 650–750. Se syntyi hovin piirissä ja monet kirjoittajista ovatkin keisareita tai muita huomattavia henkilöitä, joukossa myös naisia. Muidenkin yhteiskuntaluokkien kirjoittajia esiintyy, mutta ei ole varmaa, ovatko kyseessä todelliset alempien luokkien edustajat vai sellaisiksi tekeytyneet. Nimettömiä runoja on myös paljon.

Man´yōshūn runot liittyvät joko julkiseen tai yksityiseen elämänpiirin. Edellisiä ovat mm. keisarien matkojen kuvaukset, kuolinrunot yms. Yksityisten runojen puolella valtateema on rakkaus, romanttinen lyyrinen rakkaus. Monissa runoissa on paljon myös luontokuvastoa, mutta sekin palvelee rakkauden teemaa; ihmisen tunteita kuvataan luonnon kuvauksen kautta. Toki tämä ilmentää myös ihmisen ja luonnon yhteyttä. Lisäksi kokoelmassa on aiheeltaan sekalaisia runoja.

Waka (和歌 japanilainen runo) ja sen tunnetuin muoto tanka ( 短歌 lyhyt runo )

Verrattaessa japanilaista runoutta kiinalaiseen tai länsimaiseen, on havaittavissa mielenkiintoisia eroja, jotka liittyvät suurelta osin japanin kieleen ja japanilaiseen maailmankuvaan. Japanilaisesta runoudesta puuttuvat kiinalaiselle, ja miksei länsimaisellekin runoudelle ominaiset ”isot” aiheet kuten uskonto, filosofia, politiikka jne. Niissä ei ole rönsyilyä eikä pitkiä narratiivejä. Sen sijaan niissä on yksinkertaista, konkreettista suoruutta ja nyt-hetkessä elettyjä tunteita, jotka vetoavat lukjaan välittömyydellään.

Ne ovat waka-runoutta, japanilaista klassista runoa. Sitä on myös kutsuttu vanhalla nimellä Yamato-uta, erotukseksi kiinalaisesta, joka myös kukoisti Japanissa. Alunperin termi waka tarkoitti siis nimenomaan japanilaista runoutta, johon kuului useita genrejä kuten chōka (長歌, pitkä runo), tanka (短歌, lyhyt runo), sedōka (旋頭歌, kertausruno ) jne. Yleisimmäksi ja tunnetuimmaksi näistä tuli tanka, josta sittemmin tuli lähes synonyymi termille waka. Sana tanka on vakiintunut suomen kieleen.

Tankaruno koostuu viidestä säkeestä, joiden 31 tavua jakautuvat seuraavasti: 5-7-5-7-7. Tässä kohdin on hyvä muistaa, että se mitä tässä kutsun tavuksi ei aivan vastaa esimerkiksi suomen kielen tavua, vaan on suppeampi ns. mora. Valaisen esimerkillä. Sana maahan jakautuu suomessa kahteen tavuun: maa-han. Japaniksi ajateltuna ”tavuja” tulee neljä: ma-a-ha-n.

Kaikessa waka-runoudessa esiintyy 5- ja 7- tavujen erilainen vaihtelu. Itse asiassa juuri tämä seikka erottaa japanilaisen runouden proosasta. Ei tarkkaan tiedetä, miksi juuri nämä tavut ovat valikoituneet, mutta kaiken kaikkiaan waka-muoto liittyy kiinteästi japanin kieleen ja tavujärjestelmään. (ks. Japanin kieli ja kirjoitusjärjestelmä) Äännejärjestelmä siis koostuu pääasiassa konsonantin ja vokaalin muodostamista avotavuista, mikä asettaa omat rajoituksensa runoudelle. Lisäksi kielestä puuttuu varsinainen painon vaihtelu. Näin siis loppusoinnun ja rytmin vaihtelun puuttuminen määrittävät runoa. Näistä seikoista johtuen juuri lyhyt runomuoto, jolla on tarkkaan määritelty syntaksi, on tullut japanilaisessa runoudessa vallitsevaksi.

Japanilaiset ovat kääntäneet kielen asettamat rajoitukset rikkaudeksi ja kehittäneet tankasta erittäin ilmaisuvoimaisen ja loistavan runomuodon. Siinä ovat auttaneet japanin kielen eloisat kielikuvat ja hienovireisiä tunteita kuvaavat sanat sekä monien sanojen monitulkintaisuus. Tältä pohjalta on syntynyt kielellisiä keinoja, kuten kakekotoba (掛詞) eli ns. saranasanat, jotka runossa esiintyessään voidaan tulkita useammalla tavalla. Tämän mahdollistaa homofonien suuri määrä, ja tällaisten sanaleikkien avulla suppean runon merkitys laajenee. Toinen keino on makurakotoba (枕詞), ”tyynysanat/pielussanat”, jotka aina liitetään kuvailevana epiteettinä johonkin toiseen sanaan, kuten esim. erisnimeen. Tämäkin on paljon käytetty keino tankan laadinnassa.

Man yōshūn runoista valtaosa on tankamuotoisia, mutta hienoja chōka-runojakin esiintyy. Tankan tärkeyttä todistaa sekin, että chōkan perässä saattaa olla tankamuotoinen hanka-runo, joka on eräänlainen yhteenveto tai kiteytys chōkan sisällöstä.

Man´yōshūn runoilijoista on mainittava ensinnäkin 600-luvun lopulla hovirunoilijana toiminut Kakinomoto no Hitomaro, joka on tunnettu etenkin chōka-runoistaan, vaikka suurin osa hänen runoistaan olikin tankamittaisia. Julkisten runojen lisäksi hänellä oli myös lyyrinen puolensa, minkä todistaa mm. vaimon kuolemasta kirjoitettu sururuno.

Ehkä toiseksi kuuluisin ja arvostetuin Man´yōshūn runoilijoista on Yamabe no Akahito, joka myös kirjoitti sekä chōka– että tankarunoja. Mainittakoon vielä Yamanoue no Okura sekä loppupuolen huomattava runoija Ōtomo no Yakamochi, joka osallistui myös Man´yōshūn kokoamis- ja toimitustyöhön. Katso lista kaikista Man´yōshūn runoilijoista täältä. https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Man%27y%C5%8Dsh%C5%AB_poets

Man´yōshūn kirjoittajat edustivat yhteiskunnan kapeaa sektoria ja samoin oli myös lukijakunnan laita. Teoksen kirjoitusjärjestelmä oli nimittin niin monimutkainen ja vaikea, että oli todella kuuluttava sivistyneistöön saadakseen siitä selvää. Siinä nimittäin japania kirjoitettiin kiinalaisin kirjoitusmerkein, joita toisinaan käytettiin ilmaisemaan merkitystä mutta useimmiten ääntämistä. Tätä oli toki esiintyyt jo Kojikissa, mutta Man´yōshūssa se vietiin huippuunsa, niin että tämän tyyppistä kirjoittamista alettiin kutsua man´yōganaksi. Japanin tavuja ilmaistiin siis niiden ääntämistä vastaavilla kanji-merkeillä ts. kanjia käytettiin foneettisena tavumerkkinä, mutta yhtä ja samaa tavua saatettiin ilmaista milloin milläkin äänteellisesti sopivalla kanjilla. Kirjoitus oli siis vähän kuin kuva-arvoitusta. Vasta Nara-kautta seuraavalla Heian-kaudella kehitettiin japaniin paremmin soveltuva ja yksinkertaisempi tavukirjoitusjärjestelmä, joka on käytössä tänä päivänä.

Edellä kuvatusta on varmaan käynyt selväksi, että japanilaisen klassisen runouden kääntäminen muille kielille ei ole maailman yksinkertaisin tehtävä. Seuraavassa päivityksessä tutkaillaan missä määrin ja minkälaisissa kokoelmissa Man´yōshūn runoja on ilmestynyt suomeksi.