Hienovaraista ironiaa ja yllättäviä käänteitä – Heian- ja Kamakura-kausien monogatari-kirjallisuudessa esiintyvien parodisten piirteiden analyysi. Akateeminen väitöskirja. Raisa Porrasmaa. Helsingin yliopisto, 2024. 248 s.

Raisa Porrasmaan väitöskirjan julkinen tarkastaminen eli väitöstilaisuus tapahtui Helsingin yliopistossa syyskuun 20. päivänä 2024. Vastaväittäjänä toimi dosentti Seija Jalagin Oulun yliopistosta. Paikalla oli luonnollisesti myös työn ohjaaja professori Sari Kivistö Tampereen yliopistosta.

Porrasmaa on valinnut tutkimuskohteekseen kahdeksan teosta, jotka sijoittuvat Heian-kauden (794–1185 ) lopulle ja Kamakura-kaudelle(1185–1333). Yleensä ajatellaan, että keskiajaksi kutsuttu aika alkoi Japanissa Kamakura-kauden alusta, mutta tässä yhteydessä sen voidaan katsoa alkaneen jo hieman aiemin, ns. luostarihallinnon (insei)-ajalta lähtien vuodesta 1086. Heian-kausihan oli hovikulttuurin kukoistusaikaa, ja silloin syntyi myös Genji monogatari, naisten luoman monogatari-kirjallisuuden huippu. Kamakura-kaudelle tultaessa hoviaatelin valta-asema väistyi ja alkoi sotilashallinnon aikakausi.

Kamakura-kaudella kertomusten kirjoittaminen jatkui, voisi jopa sanoa kiihtyi. Kulttuurin muuttuessa alkoi aiempi hovikulttuuri näyttäytyä ihannoidussa valossa, menneen loiston aikana. Niinpä uuden kirjallisuuden tyylikin noudatteli edelleen tätä ajattelutapaa. Kertomuksia syntyi valtavia määriä ja suurin osa niistä oli Heian-kauden teosten jäljitelmiä, mukaelmia tai parodioita. Yhteistä niille on myös että tekijät, jotka usein olivat naisia, ovat jääneet nimettömiksi. Ylivoimaisesti suurin jäljittelyn ja parodioinnin kohde oli Genji monogatari. Siksi Porrasmaakin on valinnut tutkimuksensa kohteiksi nimenomaan Genjin pohjalta kirjoitettuja kertomuksia.

Jos puhutaan parodiasta liittyen japanilaiseen kirjallisuuteen, tulee ilman muuta ensiksi mieleen Edo-kausi (1600–1868), jolle oli ominaista värikäs kaupunkikulttuuri. Siitä on julkaistu enemmänkin tutkimuksia, kun taas puheena olevan väitöskirjan tutkimusajankohdasta ei laajempia tutkimuksia ole tehty lainkaan. Porrasmaa onkin löytänyt lukuisia ominaispiirteitä, jotka ovat tyypillisiä juuri tälle varhaisemman ajankohdan parodiakäsitteelle. Päinvastoin kuin Edo-kauden joskus räikeäkin parodia, on tämä varhaisempi usein luonteeltaan hienovaraista ja eleganttia. Lisäksi se on usein episodimaista, siis ei koko teosta kattavaa, sekä moni-ilmeistä ja monipuolista. Hienovaraisuudestaan huolimatta tuon ajan parodia saattaa joskus tuntua myös varsin ilkeämieliseltä, sillä ajan käsitykset oikeudenmukaisuudesta tai ihmisarvosta eivät aina vastaa omiamme.

Väitöskirja perustuu suureen määrään alkuperäistekstejä ja tieteellistä kirjallisuutta. Niin ollen se avaa valtavat näköalat Japanin varhaisen keskiajan kirjallisuuteen. Työ ei suinkaan ole ollut ilman haasteita. Jo teosten kieli, klassinen japani, pitää siitä huolen. Väitöskirja sisältää useita tekijän suomentamia katkelmia alkuperäisteoksista sekä liitteenä yhden kokonaisen novellin suomennoksen.

Suomennettu novelli on Ötököihin ihastunut ylimysneito (Mushi mezuru Himegimi). Kertomus sisältyy novellikokoelmaan nimeltä Tsutsumi Chūnagon monogatari, jonka kokoamisen ajankohtaa samoin kuin lähes kaikkia kirjoittajiakaan ei tiedetä. Mainittakoon, että suomennoksia ei kyseiseltä ajanjaksolta juurikaan ole. Teksti on siinäkin mielessä kiinnostava, että suomentaja on jättänyt useita käännösvaihtoehtoja näkyviin havainnollistamaan, miten monitulkintaisia klassisen japanin sanat ja ilmaisut saattavat olla.

Tarina kertoo epäsovinnaisesta ylimysneidosta, joka on kiinnostunut perhosten toukista eikä perhosista, kuten naiselle sopisi. Lisäksi hän ei välitä ulkomuodostaan, hän ei ole nyppinyt kulmakarvojaan eikä mustannut hampaitaan, mikä tekee hänestä hyvin kummallisen ja jopa luotaantyöntävän näköisen. Neito ei välitä ihmisten mielipiteistä. ”En välitä siitä. Kun etsii lukemattomien asioiden todellista luontoa ja katsoo niiden lopputulosta, on asioilla syynsä. Miten lapsellisia ihmiset ovatkaan. Karvamadoista tulee perhosia.” Puheessaan neito osoittaa syvällistä viisautta ja tarinasta onkin esitetty humorististen ja parodian sävyttämien tulkintojen lisäksi myös buddhalaisia tulkintoja. Tarinan tulkitsemista vaikeuttaa vielä sekin, että sen jatko-osa on ilmeisesti kadonnut. Viimeiset sanat ovat: ”Toisessa kirjakäärössä varmaan kerrotaan, mitä sitten tapahtui.” Toista kirjakääröä ei ole löytynyt.

Väitöskirjan selaaminen on todella palkitsevaa, kun se tuo näkyville ihmissuhteiden moninaisen kirjon parodiset ja ironiset vivahteet. Väitöskirjan pdf-version löytää tekijän nimellä osoitteesta https://helda.helsinki.fi/browse

Toivoa sopii, että kyseisen aiheen tutkimus ei jää tähän. Lopussa Porrasmaa luetteleekin kiinnostuksen kohteitaan tulevaisuutta ajatellen. Myös tämän työn pohjalta voisi hyvinkin laatia lisäjulkaisuja ja miksei joitakin niistä englannin kielellä, sillä tämä harvinainen tutkimus ansaitsisi laajemmankin yleisön. Myös lisää suomennoksia jäämme odottamaan.