Kenji Miyazawa (宮沢賢治) oli paitsi kirjailija ja runoilija, myös maatalousopettaja, kasvissyöjä, harras buddhalainen, sellisti sekä yhteiskunnallinen utopisti ja aktivisti, joka sen lisäksi harrasti myös biologiaa, geologiaa, astronomiaa ja kieliä kuten esperantoa! Huh, unohdinkohan jotain. Häntä voisi hyvällä syyllä kutsua eksentrikoksi, mutta ehkä vielä selvemmin hän oli eklektikko, monista lähteistä ammentava älykkö, joka ei kuitenkaan istunut norsunluutornissa, vaan oli mitä suurimmassa määrin osallistuja. Lisäksi hänellä oli elämästä näkemys, joka yhdisti eri alojen intressit yhdeksi kokonaisuudeksi.

Bio

Kenji syntyi viisilapsisen perheen vanhimpana lapsena Hanamakin kaupungissa pohjoisen Japanin Iwaten prefektuurissa, kaukana kaikesta. Alue oli köyhää riisinviljelyseutua, mutta Kenjin perhe oli varakas, sillä isällä oli panttilainaamo. Kenji näki läheltä ihmisten välisen epätasa-arvon ja yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden, seikat, jotka jo nuoresta asti vaivasivat häntä. Niinpä hän ei jatkanutkaan isänsä työtä, mikä olisi ollut normaali asioiden kulku. Sen sijaan häntä kiinnostivat runous ja luonnontieteet. Kenji kouluttautui agronomiksi pyrkimyksenään parantaa seudun maanviljelijöiden mahdollisuuksia opettamalla heille edistyksellisempää maanviljelyä. Ryhtyipä hän itsekin maanviljelijäksi myöhemmässä elämänvaiheessaan, mutta joutui pian luopumaan yrityksestä heikon terveytensä vuoksi. Hän ei muutenkaan aina onnistunut toivomallaan tavalla vakuuttamaan paikallisia viljelijöitä, lieneekö epäluulo rikkaan perheen poikaa kohtaan ollut vaikuttamassa.

On selvää. että tässä tilanteessa välit isän kanssa eivät olleet parhaalla mahdollisella tolalla. Tilannetta ei suinkaan parantanut se, että Kenji oli jo lukiolaisena kääntynyt Nichiren-buddhalaisuuteen muun perheen ollessa ympäristön mukaisesti Puhtaan maan -suuntauksen kannattajia. Hän oli kokenut herätyksen lukiessaan Lootus-sutraa, johon Nichiren-buddhalaisuus perustuu ja tälle näkemykselle hän pysyi uskollisena kuolemaansa asti. Tämä suuntaus sopikin hyvin hänen luonnekuvaansa, sillä siihen liittyy tietty toiminnallinen aktiivisuus enemmän kuin esimerkiksi juuri Puhtaan maan buddhalaisuuteen.

Kenjin uskonnollisuudessa, samoin kuin hänen omaksumassaan kasvissyönnissäkin, on nähtävissä lähes fanaattisia piirteitä. Ollessaan 25-vuotias hän luopui perinnöstään veljensä hyväksi, lähti Tokioon, liittyi buddhalaiseen yhteisöön, saarnasi kadulla ja eli köyhyydessä. Hän ajatteli jopa papin uraa, mutta luopui siitä erään papin saadessa hänet vakuuttuneeksi siitä, että Nichirenin seuraajat toteuttivat parhaiten uskoaan oman alansa työssä. Kenji oli jo aikaisemmin kirjoittanut tankarunoutta ja satuja, mutta nyt hän alkoi tosissaan kirjoittaa kertomuksia lapsille. Näihin kertomuksiin hän sisällytti opetuksia buddhalaisen maailmankatsomuksensa mukaisesti.

Kenji palasi kotikaupunkiin Hanamakiin ja otti opettajan toimen maatalouskoulussa. Varsinainen syy paluulle oli hänelle rakkaan siskonsa Toshikon sairaus, tuberkuloosi, johon sisko sitten kuolikin 1922. Tämä oli Kenjille kova isku, joka vaikutti hänen loppuelämäänsä ja tuotantoonsa. Sisko oli ollut hänelle rakas ja läheinen, mutta muuten Kenji pysytteli yksineläjänä. Hän ei avioitunut eikä romantiikka tai seksi ole millään tavalla esillä myöskään hänen tuotannossaan.

Vuonna 1926 Kenji luopui opetustyöstään ja suuntasi toimintansa muun muassa perustamaansa yhdistykseen, joka toimi hänen kotinsa yhteydessä. Sen puitteissa hän opetti alueen asukkaille paitsi maan- myös hengenviljelyä. Ohjelmassa oli niin runoutta ja kirjallisuutta kuin länsimaista klassista musiikkiakin. Parin vuoden päästä viranomaiset kuitenkin lakkauttivat yhdistyksen, kun Japanissa militaristiset asenteet alkoivat vallata alaa.

Samoihin aikoihin Kenjin terveys, joka oli aina ollut heikko, alkoi pettää todella. Alkoi taistelu keuhkokuumeiden ja keuhkotulehdusten kanssa. Syksyllä 1933 taistelu päättyi Kenjin kuolemaan vain 37-vuotiaana. Vielä edellisenä iltana hän oli keskustellut tunnin verran maanviljelijöiden kanssa, kun nämä olivat ilmestyneet hänen ovelleen. Kuolinvuoteellaan hän pyysi isäänsä painattamaan 1000 kpl Lootus- sutraa jakelua varten. Isä kaiketi toteutti toivomuksen, mutta hautapaikan isä valitsi oman mielensä mukaan Puhtaan maan buddhaisuuden temppelistä. Mainittakoon, että vuosia myöhemmin perhe kääntyi Nichiren-buddhalaisuuteen ja silloin Kenji-bosatsu (賢治菩薩), niin kuin häntä kuolemansa jälkeen kutsuttiin, sai oman uskonsa mukaisen leposijan. (bosatsu = bodhisattva, eräänlainen buddhalainen ”pyhimys”, joka asettaa toisten onnen omansa edelle)

Kirjallinen tuotanto

Kenji Miyazawan kirjallinen tuotanto, joka siis sijoittuu Taishō-kauden lopulle ja Shōwa-kauden alkuun, koostuu etupäässä runoista ja kertomuksista. Jo 15-vuotiaasta lähtien hän kirjoitti tankarunoutta saaden innoitusta ja vaikutelmia mm. Ishikawa Takubokulta, joka oli kotoisin samoilta seuduilta. Hänen suurimpia innoittajiaan olivat kuitenkin maaseudun luonto ja buddhalaisuus. Pian hän hylkäsi tankamuodon lähes kokonaan ja alkoi kirjoittaa vapaamuotoisia pitkiä runoja. Hän pystyi kirjoittamaan niitä suuria määriä lyhyessä ajassa ja samaan aikaan syntyi myös paljon kertomuksia lapsille (dōwa, 童話). Siskon kuolema 1922 kirvoitti Kenjin kirjoittamaan samana yönä kolme pitkää runoa, joita sanotaan hänen parhaikseen.

Kenjin elinaikana ilmestyi hänen koko tuotannostaan vain kaksi teosta, nekin omakustanteina: runokokoelma Haru to shura (春と修羅) ja kertomuskokoelma Chūmon no ōi ryōriten (注文の多い料理店), molemmat vuonna 1924. Ne herättivät huomiota vain hyvin suppeissa piireissä.

Kerrottakoon tässä vaiheessa mielenkiintoinen sivujuonne. Suomen Kansalliskirjaston Japonica-kokoelmassa ovat juuri nuo kaksi edellä mainittua kokoelmaa ensipainoksina. Siellä on muutamia muitakin Miyazawan teoksia, mutta näihin kahteen liittyy se erikoisuus, että Miyazawan uskotaan lahjoittaneen ne G. J. Ramstedtille, Suomen ensimmäiselle asiainhoitajalle Japanissa. Ramstedt oli aktiivinen esperantisti ja teoksessaan ”Lähettiläänä Nipponissa” hän kertookin kiertäneensä eri puolilla Japania pitämässä esitelmiä aiheesta. Näillä matkoilla hän on luultavasti tavannut nuoren Miyazawan, joka on tapaamisen innostamana alkanut opiskella esperantoa. Ramstedt ei kirjassaan mainitse tapausta, mutta se ei ole mikään ihme; eihän hänkään voinut tietää olevansa tekemisissä tulevan kuuluisuuden kanssa. Miyazawa ei edennyt esperanton opinnoissaan järin pitkälle, vaikkakin käänsi jopa joitakin runojaan tälle kielelle.

Japonica-kokoelma koostuu lahjoituksina saaduista japanilaisista kirjoista ja käsittää yli 600 nidettä. Pauliina Vuorinen on laatinut kokoelmasta erinomaisen esittelyn Kansalliskirjaston blogiin vuonna 2021. https://blogs.helsinki.fi/scriptaselecta/author/pauvuor/
Vuorisen kirjoitus pohjautuu Tero Salomaan kokoelmasta laatimaan luetteloon Annotated Catalogue of the Japonica Collection, joka ilmestyi 1994 Helsingin yliopiston kirjaston julkaisusarjassa.

Kenji Miyazawan perintö

Kun ajatellaan millainen oli Japanin henkinen ilmasto Miyazawan elinaikoihin, ei ole yllättävää, että hänen ajatuksensa eivät saaneet suurta vastakaikua. Olivathan ne sangen erilaisia kuin ajan henki, joka korosti Japanin pyrkimyksiä moderniksi ja vauraaksi valtioksi länsimaiden rinnalle ja johtavaksi valtioksi Aasiassa. Kenjin missio oli erilainen; hän oli monella tapaa aikaansa edellä.

Miyazawan kuoleman jälkeen hänen ystävänsä alkoivat järjestellä ja vähitellen julkaista hänen käsikirjoituksiaan, ja ne herättivät kiinnostusta. Hän siis kuoli juuri ennen teostensa läpimurtoa. Hän oli luovuttanut kaikki käsikirjoituksensa nuoremmalle veljelleen Seirokulle, joka onnistui varjelemaan ne sodan ajan tuhoilta ja sensuurilta. Kun veli julkaisi ne sodan jälkeen, sitä voidaan pitää varsinaisena lähtölaukauksena Miyazawan maineelle.

Siitä eteenpäin Miyazawan maine vain kasvoi. Vuona 1936 kotikaupunki Hanamaki pystytti hänelle patsaan ja 1982 perustettiin Kenji Miyazawa -museo. 1980-luku oli Kenji-boomin aikaa Japanissa ja silloin myös käännökset muille kielille todella alkoivat. Japanissa hänen tarinoitaan puettiin mangan ja animen muotoon; tunnetuin näistä on vuoden 1985 anime Night on the Galactic Railroad, jossa henkilöt ovat kissoja. Vuonna 1996, jolloin oli kulunut 100 vuotta Miyazawan syntymästä, kirjailija ja hänen teoksensa olivat ennenäkemättömän huomion kohteena Japanin mediassa ja kulttuurielämässä. Tänäkin päivänä Miyazawa on tukevasti ”kansakunnan kaapin päällä”; hänen tarinoistaan on julkaistu useita kattavia ja valikoituja kokoelmia ja hänen tarinansa kuuluvat koululaisten lukemistoon, pienimmille kuvakirjoina ja isommille teksteinä.

Mihin MIyazawan teosten pysyvä arvostus sitten perustuu? Arvatenkin toisaalta hänen teemoihinsa ja toisaalta hänen ainutlaatuiseen, runolliseen tyyliinsä, siis puhtaasti kirjallisiin arvoihin. Hän käytti etupäässä puhekieltä, jopa paikallista murretta, mutta toisaalta hänen tekstinsä vilisivät tieteellisiä ja vieraskielisiä sanoja. Hän osasi maalata sanoilla ja loihtia lukijan silmien eteen värikkäitä, väkeviä näkymiä. Lukiessani Miyazawan tarinoita alkoi silmieni edessä näkyä studio Ghiblin anime-luomuksia. Siksi en ollutkaan yllättynyt kun luin, että Miyazawa on ollut myös Miyazakin suuri innoittaja.

Hänen teemansa olivat ikiaikaisia ja monet niistä erittäin ajankohtaisia tänä päivänä. Otetaan vaikka ekologisuus. Hänellä oli jalat tukevasti Iwaten peltojen mullassa, vaikka pää olikin tähtitarhoissa ja hänen ympäristötietoisuutensa tulee esille monissa tarinoissa. Hän oli kasvissyöjä ja hän näki ihmisen luonnon osana, yhtenä eliölajina, jota koskee elämän ja kuoleman kiertokulku.

Myös japanilainen folklore on voimakkaasti läsnä hänen kertomuksissaan, mutta loppujen lopuksi suurin vaikuttaja on buddhalaisuus. Siihen liittyvät kosmiset näyt ja monet opetukset, joita tarinat ovat täynnä. Hän oli oivaltanut keskinäisriippuvuuden, sen, että maailmassa ei kukaan voi olla onnellinen ennen kuin kaikki ovat onnellisia. Kirjoittaessaan tarinoissaan buddhalaisista oivalluksistaan hän tunsi toteuttavansa elämäntehtäväänsä. Siihen liittyy myös hänen halunsa uhrata itsensä toisten hyväksi. Hän tavallaan uhrasi ruumiinsa niin kuin skorpioni Linnunrata-tarinassa. Skorpionista tuli kuolemansa kautta taivaalle kirkkaanpunainen tuli valaisemaan yön pimeyttä, ja samoin loistaa kirkkaana Kenij Miyazawankin henkinen perintö.