Pimeän jälkeen – Matka on tärkeämpi kuin päämäärä: Tokion syysyön kummat kulkijat

Haruki Murakami: Pimeän jälkeen. Tammi, 2020. Suom. Antti Valkama. (Alkuteos: アフタ–ダ–ク, Afutā dāku, 2004.) 209 s.

Tämä yhden yön romaani alkaa joitakin minuutteja ennen puoltayötä ja päättyy vähän vaille 7 aamulla. Alussa lähestymme öistä kaupunkia ilmasta käsin. Nimenomaan ME lähestymme, sillä Murakamin muista teoksista poiketen kertojaääni on ”puhdas näkökulma”, joka kameramaisesti siirtyy kohteesta toiseen, kantaa ottamatta, tapahtumiin puuttumatta. Se esiintyy monikon ensimmäisessä persoonassa.

Edessämme näemme kaupungin hahmon. Tarkastelemme maisemaa yötaivaalla liitävän linnun silmin. Laajassa näkökentässämme kaupunki tuo mieleen jonkin valtavan olennon. Tai kokonaisuuden, joka on muodostunut monien eliöiden kietoutuessa yhteen. Lukemattomat verisuonet ojentuvat tämän vaikeasti hahmotettavan ruumiin äärimmäisiin sopukoihin saakka kuljettaen verta ja vaihtaen vanhojen solujen tilalle uusia.

Sen jälkeen ”näkökulma” zoomaa katseen ”ostos- ja huvittelualueena tunnetulle” seudulle. Kirjailija ei kerro, mutta Mr Google tietää, että se on Shibuya. Jopa kirjassa mainittu Denny´s-ravintolakin löytyy sieltä. (ei kuvassa)

Seuraavaksi katse kohdistuu juuri Denny`s-ravintolaan ja siellä pöydän ääressä keskittyneesti kirjaa lukevaan tyttöön (Mari). Samaan pöytään saapuu pian soitinkoteloa kantava mies (Takahashi). Keskustelussa käy ilmi, että he ovat tavanneet aikaisemminkin, jolloin mukana oli myös Marin isosisko, Eri.

Takahashin soitin on vetopasuuna ja hän on matkalla kokoyön treeneihin. Mutta miksi Mari, 19-vuotias opiskelijatyttö tappaa aikaa yksin yökahvilassa? Mari ei ole ihan tavallinen, hänellä ei ole kännykkää, hän puhuu kiinaa ja lukee kirjaa! Seuraavassa luvussa selviää, miksi Mari ei halua olla kotona.

Näkökulma siirtää meidät huoneeseen, jossa nuori nainen (Eri) nukkuu. Tämä Prinsessa Ruusunen ei kuitenkaan nuku tavallista unta. Eräänlaista tiedottomuutta on kestänyt jo pari kuukautta. Eikä huonekaan ole tavallinen. Televisiossa tapahtuu jotakin, vaikka virtajohto on irrotettu seinästä. Ruudulla näkyy huone ja tuolilla istuva mies, jonka kasvoilla on jonkinlainen kalvo.

Näkökulma-kamera palaa ravintolaan, jossa Mari saa toisen yllätysvieraan. Kookkaan, ronskinoloisen naisen, jolla on lyhyt, räikeän kullanvärinen tukka (Kaoru). Hänen mukanaan Mari joutuu kiinan kielen tulkiksi erikoisessa tilanteessa. Kaoru on entinen showpainija, nykyinen tuntihotellin hotellipäällikkö. Hotellissa on kiinalainen prostituoitu joutunut pahoinptelyn kohteeksi ja pahoinpitelijä on paennut.

Tämän jälkeen kamera seuraa tapahtumia ja keskusteluja mm. tuntihotellissa, jossa pahoinpitelijä (Shirakawa) on tallentunut turvakameralle. Tästä seuraa oma tapahtumaketjunsa. Tapahtumia siis riittää, mutta ei aivan juoneksi asti. Jos odottaa jotain ratkaisua avoimiin kysymyksiin, joutuu pettymään. On vain mentävä mukaan yön tunnelmaan.

Kello on jo 3 yöllä. Takahashi ja Mari keskustelevat ravintolassa ja myöhemmin puistossa. Takahashi kertoo henkilökohtaisia asoita. Yön kuluessa Marikin vähitellen avautuu. Hän kertoo ongelmallisesta suhteesta isosiskoonsa Eriin. Eri oli se kaunis ja menestynyt tytär, Mari oli tavallinen, mutta ahkera. Vähtellen he ajautuivat erilleen. Takahashilta Mari kuitenkin kuulee, että Eri ei suinkaan ollut onnellinen ja kaipasi läheisyyttä siskonsa kanssa. Mari kertoo Takahashille Erin oudosta unesta. Kello on 04.09.

Tällä välin Erin huoneessa on tapahtunut kummia. Eri on jotenkin joutunut television sisään kuin madonreiän kautta. Hän kokee voimakasta ahdistusta, koska ei pääse pois. Hän on vankina huoneessa, joka muistuttaa Shirakawan toimistoa. Shirakawa on ongelmallinen hahmo: tunnollinen aviomies/valkokaulustyöläinen, joka yötyön lomassa joogaa, kuuntelee klassista musiikkia ja pistäytyy tuntihotellissa, jossa tulee pahoinpidelleeksi prostituoidun.

Murakamin maailma

Murakami on kuvannut työskentelytapaansa sellaiseksi, että hän vain kirjoittaa muistiin, mitä hänen alitajunnastaan nousee. Hän ei analysoi eikä selitä. Silti hän tulee henkilöidensä kautta koskettaneeksi syvällisiä aiheita.

Seuraavat elementit ovat vahvasti läsnä tässä(kin) teoksessa.

AIKA

Yöllä aika kuluu eri tavalla kuin päivällä. Tässä teoksessa ajan kulkua seurataan jatkuvasti läpi yön. Se on kuin punainen lanka, joka kuljettaa lukijaa kohti aamua.

UNI

Murakamin maailma on unenomainen. Niin kuin ihmisen mieli yhdistää yöunen aikana nousevat unikuvat jonkinlaiseksi tarinaksi, samoin näyttäisi tapahtuvan Murakamin kirjoitusprosessin yhteydessä. Tällöin tapahtumien logiikka ei aina noudata päivätajunnan sääntöjä. Murakamin proosa liikkuu toden ja fantasian rajamailla, välitiloissa erilaisten maailmojen välillä. Tässä teoksessa unen rooli on tavallistakin suurempi Erin kohtalon kautta. Ja sen vastakohtana valvominen, jota edustavat kaikki muut romaanin henkilöt. Tuntihotellin mukavassa tuolissa Mari onnistuu saamaan lyhyen, syvän unihetken, jollaista hän oli jo kauan tavoitellut. Koko teosta voisi ehkä ajatella unen tai ajan allegoriana.

MUISTI

Muisti voi olla unenkaltainen asia. Muistot voivat olla kuin muistettuja unia. Ne voivat myös auttaa ihmistä. Sivuhenkilö Kōrogi kehottaa Maria muistelemaan hyviä hetkiä siskonsa kanssa. Hän (Murakami?) uskoo, että muistot ovat ”ihmisolentojen tarvitsemaa polttoainetta”.

KUOLEMA

Myös kuolema on läheistä sukua unelle. Kōrogi ja Mari keskustelevat kuolemasta. Kōrogi haluaa uskoa jällensyntymään, Mari on sitä mieltä, että kuoleman jäkeen on vain tyhjyys. Kōrogi kapinoi: ”Sinäkään et vissiin ole vielä kertaakaan kuollut. Voi olla, että jutun juonen tajuaa vasta kuoltuaan.” On mielenkiintoista, että Murakami on sijoittanut kaikkein syvällisimmät repliikit juuri Kōrogin, yhteiskunnan laitapolkuja kulkeneen tuntihotellin työntekijän suuhun. Naiset keskustelevat myös parisuhteesta/sinkkuudesta. Kōrogi: ”Maailmassa on asiota, joita ei voi tehdä kuin yksin, ynnä asioita, joita ei voi tehdä kuin kahdestaan. Tärkeää on se, että osaa liittää niitä yhteen sopvasti.” Tähän ei ole vastaan väittämistä.

MUSIIKKI

Ei liene Murakamin teoksissa montaa, joissa musiikki ei olisi jossain roolissa. Tässä kirjassa, samoin kuin romaanissa Norwegian wood, se on antanut teokselle jopa nimen.

Takahashi kertoo, miten oli tullut aloittaneeksi vetopasuunan soittamisen. Hän oli yläkouluikäisenä ostanut jazz-albumin nimeltä Blus-ette, jossa Curtis Fuller soitti pasuunaa kappaleessa Five Spot After Dark. Se meni luihin ja ytimiin.

Kirjassa vilisee kauttaaltaan yksityiskohtaisia viittauksia taustalla soivaan tai muuhun musikkiin, sekä jazziin että klassiseen. Jäljet johtavat Murakamin henkilöhistoriaan, pyörittihän hän jazz-klubia useita vuosia ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtymistään.

Japanilaista vai universaalia?

Tämä on kysymys, joka usein esitetään Murakamin yhteydessä. On sanottu, että hänen teostensa näyttämönä voisi olla mikä tahansa maailman metropoli. Omasta mielestäni en kyllä osaisi ainakaan tätä teosta sijoittaa minnekään muualle kun Japaniin.

On totta, että teos vilisee viittauksia länsimaiseen kulttuuriin ja että henkilö pistäytyy Starbucksissa ja juo macchiaton, mutta silti se on myös täynnä yksityiskohtia, jotka ainakin minulle tekivät hyvin japanilaisen olon. Näitä ovat esimerkiksi, kun tarjoilija kiiruhtaa tuomaan pöytään vesilasin ja ruokalistan tai henkilö taittaa puhelimensa ja panee sen taskuun. Oleskelin itse Japanissa 2004 eli teoksen ilmestymisvuonna ja minullakin oli silloin japanilainen simpukka-kännykkä. Tunsin itseni ah! niin japanilaiseksi!

Tuntihotelleja on tietenkin joka maassa, mutta ei missään niin paljon ja sellaisia kuin Japanin rabu hoterut (love hotel) eivätkä maanjäristyksetkään ole maailmalla harvinaisia, mutta Japanissa ne ovat kertakaikkiaan osa arkipäivää. Raakkuvat korpit ja roskapussit kadulla herättävät myös muistot henkiin, samoin kuin kissat puistossa. Eikä mikään voi olla japanilaisempaa kuin töistä palaava salaryman ruokaostoksilla Seven Elevenissä klo 5 aamulla.

Onko Pimeän jälkeen tyypillistä vai epätyypillistä Murakamia?

Pimeän jälkeen on Murakamin 11. romaani ja se sijoittuu hänen tuotantonsa jälkipuoliskolle. Se on monessa mielessä taattua ja tuttua Murakamia, surrealistista farssia. Joissakin arvioissa sitä sanotaan tavallista helpommin lähestyttäväksi sen takia, että siinä on selvä henkilögalleria ja jonkinlainen juonentapainen.

Toisaalta siinä on nähty myös uudenlaisia elementtejä aikaisempiin teoksiin verrattuna. Aiemmin kertoja-päähenkilö oli usein määrätynlainen 20-30 -vuotias mies, nyt kertoja-ratkaisu on aivan omaa luokkaansa, monikon 1. persoonassa esiintyvä ”näkökulma.” Uutta on myös että päähenkilö on nainen. Tai pitäisikö sanoa naiset. On nimittäin haluttu myös asettaa kyseenalaiseksi se, kumpi on päähenkilö, Mari vai Eri. Voisiko se olla Eri, jolla ei ole yhtään repliikkiä ja joka ei edes ole tajuissaan? Voisiko olla, että Murakami olisi marssittanut näyttämölle ensin tästä maailmasta olevan sivuhenkilön (waki) niin kuin -näytelmässä ja vasta myöhemmin astuisi näyttämölle päähenkilö (shite), joka on toisesta maailmasta? Kuka tietää. Lukijalla on oikeus tehdä omia tulkintoja.

Joka tapauksessa keskiöön nousee Erin ja Marin suhde. Enkeli-Eri, joka on paennut elämänsä paineita uneen, ja maanläheinen Mari, joka on aina tuntenut huonommuutta eikä ota uskoakseen Takahashin väitettä, että oikeasti Eri on kadehtinut Maria.

Kohti uutta aamua

Voidaan sanoa, että yksi henkilöhahmo teoksessa on Yö, joka tuo esiin ihmisten sisäisen pimeyden ja kuljettaa heitä halunsa mukaan järjestäen kohtaamisia ja eroamisia. Yössä fysiikasta tulee metafysiikkaa tavallisen ja yliluonnollisen sekoittuessa. Dualististen henkilöhahmojen polut risteävät satunnaisen tuntuisesti, mutta liittyvätkö ne sittenkin jollakin tiedostamattomalla tasolla toisiinsa? Onko kaikki pohjimmiltaan yhteydessä keskenään? Onko Murakamin pinnalta länsimaiselta näyttävän kirjoitustyylin pohjalla sittenkin jotain syvästi itämaista, jopa buddhalaista?

Aamu saapuu ja katkaisee yön pohdinnat. Metropoli herää uuteen aamuun. Tulee valoisaa ja uudenlaiset äänet valtaavat näyttämön. Ihmiset vaeltavat kohti aamun ensimmäistä junaa. Jotkut tulevat töistä, toiset juhlinnasta.

Näkökulma siirtyy Erin huoneeseen. Eri on päässyt takaisin vuoteeseensa, ja Mari nukkuu avan hänen vieressään. ”Mari on selvinnyt läpi pimeyden tuntien, vaihtanut paljon sanoja niitä kansoittavan yön väen kanssa ja nyt viimein palannut takaisin omalle paikalleen”. Sisarukset ovat löytäneet tien toistensa luo. Ehkä Erikin voi nyt herätä…

Kello on 06.53 ja aamuaurinko poistaa yön varjot. ”Pitkä yö on vasta äsken päättynyt. Seuraavan pimeän laskeutumiseen on vielä aikaa.”

Kääntäjän näkökulma

Pimeän jälkeen -teoksen kääntäjä Antti Valkama on tunnettu ennen kaikkea mangan, japanilaisen sarjakuvan, suomentajana. Tämä on hänen kolmas romaanisuomennoksensa ja toinen Murakami-suomennos. Valkaman aikaisemmat suomennokset ovat Yōko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja (2016) sekä Murakamin Tanssi, tanssi, tanssi (2019). Kaikki on käännetty suoraan japanista.

Näitä kolmea verrattaessa kääntäjä sanoo, että niitä yhdistää varsin selkeä kerronta. Ogawan teoksesta hän toteaa: ”Siitä puuttuvat omituiset ilmiöt, joita Murakami tarjoilee, mutta matematiikka ja siihen liittyvä symboliikka vievät tekstiä hiukan pos arkisuudesta, Murakamin ”arki & absurdius” -yhdistelmän suuntaan.” Kaikissa kolmessa kääntäjä on joutunut painiskelemaan samantapaisten ongelmien parissa, mutta Murakami on hänen mielestään ehkä keskimäärin hieman helpompaa tekstiä pitkine, arkisine selostuksineen.

Murakamin melko suoraviivaiselle tyylille ovat myös ominaisia runsaat dialogit. Näiden Valkama sanoo olevan itselleen hyvin ”luontevaa käännettävää, sillä mangan kääntämisessä suurin osa tekstistä on juuri niitä.” Yksi hahmo teoksessa Pimeän jälkeen puhuu Kansain murretta ja ”pari muuta melko rennon ronskisti”. Valkaman mukaan mangassa on muodstunut tavaksi käyttää aitoja suomalaisia murteita. Niissä on ”vuosien mittaan haasteltu niin Savon ja Rauman murteella kuin pohjalaisittainkin”. Romaanissa Valkama on kuitenkin päätynyt korvaamaan murteen ”korostetummalla puhekielellä ja slangahtavalla meiningillä” ja tehnyt sen mielestäni hyvin onnistuneesti. Hän sanoo, että pitkä kokemus mangan parissa auttaa romaanikäännöksissä, sillä mangassa rekisterit ja puhetavat vaihtelevat paljon enemmän.

Puhuttaessa Murakamin suosion syistä lännessä, Valkama arvelee sen osittain perustuvan siihen, että teksissä on ”ymmärrettävää” eksotiikkaa eikä liian paljon japanilaisuutta. Osa Murakamin suosion syystä voi olla myös sattumaa. Kun kirjailijaa syystä tai toisesta aletaan kääntää veraille kielille, hän saa etulyöntiaseman muihin maanmiehiinsä nähden, joiden teoksista emme tiedä mitään.

Kiitos käännöksestä, Antti Valkama!

2 kommenttia artikkeliin ”Pimeän jälkeen – Matka on tärkeämpi kuin päämäärä: Tokion syysyön kummat kulkijat

  1. Päivitysilmoitus: Katsaus suomennosten historiaan – UNIEN KELLUVALLA SILLALLA

  2. Päivitysilmoitus: Haruki Murakami 1/2 Bio ja teoslista – UNIEN KELLUVALLA SILLALLA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s