Asako Yuzuki: Voita. Gummerus, 2026. Suom. Kosti Vanninen. 516 s. (Alkuteos: バタ–, Bataa, 2017) Saatavana kirjana, e-kirjana ja äänikirjana. Arvostelukappale.

Kun aloittaa yli 500-sivuisen kirjan nimeltä Voita, ei oikein tiedä mitä odottaa. Murhamysteeriksikin mainittu kirja käsittelee kansiliepeen tekstin mukaan ”ruokakulttuuria, naisten ulkonäköpaineita, kehopositiivisuutta ja fat shamingia sekä epäkonventionaalisia parisuhteita”. Kuulostaa sangen trendaavalta!

Kun kirjaa lukee eteenpäin, niin vähitellen selviää että itse asiassa kysymys mahdollisista murhista väistyy taka-alalle muiden teemojen vallatessa alaa. Kirjailija on kehitellyt murhateeman ympärille runsaan ja voissa tirisevän tarinan, jossa keskiöön nousevat juuri nuo muut aiheet. Huomaapa lukija jossain vaiheessa kiinnostuvansa myös henkilöiden kehityskertomuksista, mutta kaikkein keskeisimmäksi muodostuu kuitenkin ruoka. Kirjassa kaikki tapahtuu ja esitetään ruoan kautta. Mutta tässä teoksessa ruoka on enemmän kuin vain ruokaa, se on osa ihmisen persoonallisuutta. Ruoka voi herättää tunteita ja muistoja ja sillä voi olla suuri vaikutus ihmissuhteisiin.

Kirja käänettiin englanniksi 2024 (Polly Barton) ja siitä tuli suuri menestys kirjailijan itsensäkin yllätykseksi. Hän ei ollut kirjoittaessaan ajatellut kirjoittavansa kansainväliselle yleisölle. Toinen hämmästyksen aihe hänelle oli, että samoja naisten elämään liittyviä ongelmia kuin Japanissa oli myös Englannissa. Hän oli luullut, että hänen kirjansa olisi siellä silkkaa dystopiaa, mutta se olikin samastuttavaa arkielämää.

Rikan ja Kajiin suhde

Kirjassa on melkoinen henkilögalleria, jossa päähenkilöksi nousee Rika Machida, 33-vuotias tokiolaissinkku, niin kuin niin monessa muussakin nykyjapanilaisessa romaanissa. Rika täyttää normit: hän on hoikka, työorientoitunut, elämänsä kaikin tavoin hallinnassa pitävä moderni, itsenäinen nainen. Asunnolla käydään vain nukkumassa ja ruokana on kiireessä haukattu onigiri. Hän työskentelee toimittajana suuressa viikkolehdessä ja on kiinnostunut Manako Kajii-nimisen naisen tapauksesta, josta hän haluaisi kirjoittaa erikoisartikkelisarjan.

Kajii istuu Tokion keskusvankilassa odottamassa valitusoikeudenkäyntiään. Hänelle on alimmassa oikeusasteessa langetettu elinkautinen vankeusrangaistus kolmesta puolen vuoden sisällä tapahtuneesta murhasta. Uhrit olivat eri ikäisiä miehiä, jotka Kajiin väitettiin vietelleen ja murhanneen. Keskeistä roolia miesten viettelyssässä oli näytellyt – ehkä jo arvaattekin – voi!

Päinvastoin kuin Rika, Kajii ei ole ihannenainen. Hänellä on ylipainoa (”ainakin yli 70 kiloa”) ja se lieneekin hänen suurimpia rikoksiaan. Tai siis se, että hän lihavuudesta huolimatta käyttäytyy itsevarmasti. Keskeytettyjen yliopisto-opintojen jälkeen hän on onnistunut elättämään itsensä varakkaiden miesten rakastajattarena. ”Ihme, että sellainen pullukka sai huijattua niin montaa miestä tyhjillä avioliittolupauksilla. Onkohan hän tosiaan niin hyvä laittamaan ruokaa tai jotain?”, tuumailee eräs kirjan yhteiskuntakelpoisista nuorista miehistä.

Kajii edustaa toisenlaista maailmankuvaa:

Keskittymällä pelkästään työntekoon tai itsenäistymiseen nainen ei voi saavuttaa tyydytystä, ja jos hän jättää miehet varjoonsa, rakkaus loittonee entisestään. Meidän tulee tiedostaa se, että ilman vastakkaista sukupuolta niin miehet kuin naisetkaan eivät tule onnellisiksi. Aivan kuten voista pihistelemällä tulee ruoasta pahaa, myös naisellisuudesta ja palvelualttiudesta pihistelemällä tulee miesten kanssa kanssakäymisestä köyhempää.

Kajii istuu vankilassakin kuin kuningatar eikä anna haastatteluja. Rika joutuu käyttämään erityisiä keinoja päästäkseen jututtamaan Kajiita. Hän päättää ystävän neuvosta lähestyä tätä ruoan kautta. Ja se onnistuukin. Rika saa tavata Kajiita useita kertoja ja näin alkaa jännittävä matka paitsi ruoan maailmaan, myös Rikan oman pään sisälle. Kajiin supervoima tehoaa häneenkin ja Rika saa huomata alkavansa muuttua. Hän alkaa herkutella Kajiin resepteillä ja saa lisää painoa. Tämä ei jää ympäristöltä huomaamatta. Eikä kommentoimatta. Mutta Rikan muutos ei rajoitu ulkoiseen olemukseen ja ruokatottumuksiin, vaan hän joutuu kelaamaan koko elämänsä ja ihmissuhteensa uusiksi ja näin hän lopulta löytää itsensä. Mutta miten käy Kajiin? Sitä emme saa tietää.

On sanottu, että kirja on päivitys tokiolaisten milleniaalien elämään. Tähän voi kyllä yhtyä. Kirja tarjoaa myös satunnaisia kurkistuksia boomereiden elämään esim. Rikan äidin kautta. Samalla saamme myös näkymän japanilaisen yhteiskunnan kulissien taakse. Rikan äiti on ystävän painostuksesta osallistunut yli 60-vuotiaiden seuranhakutapahtumaan, joka tympäisi häntä. Se oli hänen mukaansa ”helvetti” jossa miehet vain etsivät omaa egoaan pönkittäviä hostess-tyttöjä. Lisäksi hän on saanut kuulla, että ”viime aikoina senioreiden seuranhakutapahtumissa on yleistynyt juuri sellaisiin tilaisuuksiin erikoistunut ammattimainen prostituutio.”

Voita…

Rikan matka voin ihmeelliseen maailmaan alkaa Kajiin ohjeiden mukaan yksinkertaisesta voin, soijakastikkeen ja riisin yhdistelmästä ja etenee yhä korkeampiin sfääreihin. Erään ravintolan valkosipulivoiriisi on melkein ylimaallinen kokemus

Jokainen riisinjyvä oli lihasnesteiden ja voin pinnoittama ja säihkyi kirkaasti. Soijakastikkeen paahteinen aromi kiihotti ruokahalua ja ruskistuneesta valkosipulista tihkui vaarallisen tuntuista kitkeryyttä ja happamuutta. Rasvan liukastamat riisinjyvät luistelivat yksi toisensa jälkeen kieltä pitkin alas Rikan nieluun. Äsken syöty lihakin oli ollut loistavaa, mutta tämä riisi, joka oli imenyt itseensä runsaasti lihasta irronneita nesteitä, oli aivan toista luokkaa. Rika tunsi joka puraisulla elinvoiman puhkuvan ja kuohuvan sisällään.

Kirjassa japanilainen ja ranskalainen keittiö käyvät iloista vuoropuhelua. Siihen liittyen se myös vilisee sekä ranskan- että japaninkielisiä ruokaan liittyviä termejä, joita joskus on selitetty, joskus ei. Tekstin sekaan ripoteltuna ne antavat sille oman mausteensa ja perfektionisti-lukija voi toki googlata itselleen tuntemattomat termit. Voin suuri (ja symbolinen) rooli teoksessa on kiinnostava. Kaikkihan tietävät, että voi on ranskalaisen keittiön kulmakivi, mutta se, että sillä nykyään on suuri rooli japanilaisessakin keittiössä, voi tulla monelle yllätyksenä; aina nimittäin ei näin ole ollut. Voi, samoin kuin lihakin, yleistyivät Japanissa todella vasta 1900-luvulla; sitä ennen japanilaisen ruokavalio koostui selvemmn kalasta, riisistä ja vihanneksista, jotka toki vielä tänäkin päivänä muodostavat sen japanilaisimman osan. Voin japanilainen nimityskin, bataa, kertoo, että kyse on tuuontitavarasta. Kirjasta käy selvästi ilmi, miten kansainvälistä elämä Tokiossa on tänä päivänä. Ja toisaalta kuitenkin – onneksi – niin japanilaista!

Taustalla tositapahtuma

Asako Yuzuki on saanut inspiraation kirjaansa tositapahtumasta. Kyseessä on ns. Kijima Kanaen tapaus, jossa tämänniminen sarjamurhaaja myrkytti kolme aviomieskandidaattia vuosina 2007–2009. Tapaus tunnetaan myös nimellä Konkatsu Killer, sanasta konkatsu (婚活) joka tarkoittaa aviopuolison metsästämistä. Tapaus sai paljon mediahuomiota ja median esiin nostamat kysymykset pyörivät myös sellaisten seikkojen ympärillä, jotka eivät liittyneet suoraan itse rikoksiin. Pohdittiin Kijiman ulkonäköä ja sitä että ehkä juuri hänen pyöreän pehmeä olemuksensa ja kotoisa ruoanlaittotaitonsa olivat saaneet miehet lankeamaan. Eikä siinä kaikki, Kijima itse osallistui keskusteluun kirjoittamalla aktiivisesti blogia koko vankeus- ja oikeudenkäyntiaikansa.

Kijima sai kuolemantuomion 2012, mutta häntä ei ole toistaiseksi teloitettu. Hän on valittanut tuomiosta ja väittää olevansa syytön. Kun Yuzukin Bataa-kirja ilmestyi 2017, Kijima, joka itsekin on kirjoittanut kirjan tapauksestaan, ilmaisi paheksuntansa ja väitti kirjaa varkaudeksi. Yuzuki on perustellut kirjaansa sillä, että hän on halunnut tutkia japanilaisen yhteiskunnan stereotypioita, naisiin kohdistuvia sosiaalisia odotuksia ja miesten hallitseman median vinoutumia. Hän on myös halunnut tuoda esiin rakastamansa ruoanlaiton merkitystä ja siihen liittyviä ennakkoluuloja. Keittotaito ei suinkaan ole merkki heikosta ja alistuvasta naisesta, vaan se voi olla hyvinkin voimaannuttavaa. Niin tai näin, Yuzukin kirja on onnistunut sohaisemaan japanilaisen yhteiskunnan osin piilossa oleviin rakenteisiin ja paljastamaan siellä olevia piirteitä kuten misogyniaa. Toisaalta kirja myös tuo esille sitä, että yhdenmukaisuuspaineista huolimatta japanilaisessakin yhteiskunnassa on mahdollista toteuttaa vaihtoehtoisia elämäntapoja.

Vaikka kirja ehkä onkin turhan paksu ja sisältää monin paikoin tarpeetonta toisteisuutta, on sanottava, että kirjailija on onnistunut luomaan monenkirjavista aineksista maukkaan ja kutkuttavan, täyteläisen ja vivahteikkaan kudelman vai pitäisikö sanoa keitoksen, joka maistuu, ja joka tietynlaisesta happy endistä huolimatta on kiinnostavampi ja moniulotteisempi kuin monet muut nykyjapanilaiset onnellisuutta metsästävät kirjat.

Käännös ja kääntäjä

Voita-kirjan on japanista suomentanut Kosti Vanninen, uusi tulokas kääntäjien joukkoon. Hän on valmistunut viime vuonna Helsingin yliopistosta ja hänen maisterintutkielmansa käsitteli japanista kääntämistä. Voidaan sanoa, että ensimmäiseksi käänöstyöksi Voita on sangen onnistunut. Silmään ei pistänyt mitään häiritsevää, yhtä tai kahta sanavalintaa lukuun ottamatta, mutta olisi todella pikkumaista mainita niitä kun kyseessä on 500 sivua toimivaa tekstiä!

Kirjailija Asako Yuzuki 柚木麻子 (s. 1981)

Asako Yuzuki on syntynyt Tokiossa, jossa hän myös opiskeli ranskalaista kirjallisuutta yliopistossa. Hän työskenteli aluksi konditoriatuotteiden parissa mutta omistautui sittemmin kokonaan kirjoittamiselle. Hän on kirjoittanut paljon kertomuksia ja romaaneja ja voittanut kirjallisuuspalkintoja. Hänen teoksiaan on sovitettu televisioon, radioon ja elokuviksi. Bataa on hänen ensimmäinen englanniksi käännetty romaaninsa. Siitä tuli hänen kansainvälinen läpimurtonsa ja sitä on jo käännetty muillekin kielille.