Fumiko Hayashi: Kiertolainen. Imo-kustannus, 2026. Suom. Antti Valkama. 172 s. (Alkuteos: 放浪記, Hōrōki, 1930) Liepeellinen sidos. Arvostelukappale.
Pitelet kädessäsi harvinaislaatuista kirjaa. Kyseessä on löyhästi päiväkirjan muotoon kirjoitettu Taishō-kaudella (1912–1926) eläneen naisen Fumiko Hayashin teos, jota on sanottu jopa japanilaisen feminismin klassikoksi. Japanilaisen nykykirjallisuuden suomennoksissa naiskirjailijat ovat hyvin edustettuina, mutta varhaisempaa modernia kirjallisuutta ovat tähän mennessä edustaneet pääasiassa mieskirjailijat. Siksikin voidaan ilolla tervehtiä uuden Imo-kustannuksen ensimmäistä julkaisua ja pitää sitä pelinavauksena naiskirjailijoiden suuntaan.
Kiertolaisen ulkoasu on ihastuttavan omintakeinen. Jo sen muoto, korkea ja kapea, on erityisen käteen sopiva ja sen yleinen tyyli pelkistetyn esteettinen. Kun hetken tuijottaa kansipaperia, älyää, että siinähän on kolme tatamimattoa (Miten usein tekstissä toistuukaan kolmen tatamin huone!), yksi koko sivun kokoinen ja sen sisällä kaksi pienempää. Ja värityskin on sopiva. Kaiken lisäksi kansipaperin taittotapa tuo elävästi mieleen japanilaisissa kirjoissa käytetyn suojapaperin. Kaiken tämän on luonut suunnittelija Eeva Värtö.
Pohjana ovat kirjailijan todelliset päiväkirjat, mutta tämä kirja ei ole dokumentti vaan kaunokirjallinen teos. Sen tapahtumat sijoittuvat noin vuosiin 1922–1924, minäkertojan ollessa 22–24 -vuotias.Tapahtumapaikka on pääasiassa Tokio, tuo 1920-luvun modernisoituva, länsimaalaisuutta tavoitteleva suurkaupunki, jossa perinteisten tapojen ja huvittelumuotojen kanssa kilpailivat mm. kahvilat, joissa ”modernit tytöt” (moga) ja ”modernit pojat” (mobo) kuuntelivat vaikkapa jazzia. Tämä syke ei kuitenkaan tavoittanut kaikkia, sillä valtaosa väestöstä oli köyhää ja juuri näiden ihmisten jokapäiväistä elämää Hayashi teoksessaan kuvaa. Ja niin elävästi, että asiat tulevat iholle; kertoohan hän omista kokemuksistaan.
Vaikka teos muistuttaa päiväkirjaa, se ei etene säännöllisten merkintojen kautta. Teksissä on merkitty ainoastaan kuukaudet ja niissäkin jää väliin joitakin kuukausia. Onkin enemmän kysymys tuokiokuvista, tunnelmista ja kirjoittajan mielenliikkeistä ja ajatuksista. Suomentajan, Antti Valkaman, loppusanojen mukaan Kiertolaisesta on olemassa useita erilaisia japaninkielisiä julkaisuja ja hänkin on kääntäessään käyttänyt kahta hiukan toisistaan poikkeavaa versiota.
Tarinan kertoja on (kirjailijan tavoin) jättänyt taakseen lapsuuden, joka oli kiertelyä äidin ja isäpuolen kanssa näiden työskennellessä kulkukauppiaina. Koulunkäynti oli sitä sun tätä; 12-vuotiaana ”muutuin koulutytöstä kulkukauppiaaksi”. Myöhemmin koulunkäynti kuitenkin ilmeisesti jatkui, kuten myös Hayashin todellisessa elämässä. Köyhä lapsuus jätti pysyvän jäljen: ”Tuon ajan muistot eivät milloinkaan katoa mielestäni.”
Kiertolainen kuvaa kertojan aikaa yksin Tokiossa. Yhteys vanhempiin kuitenkin säilyy koko ajan, ja vierailuja tehdään puolin ja toisin. Enimmäkseen aika kuluu töitä etsiessä ja työpaikasta toiseen siirtyessä. Työt vaihtelevat laidasta laitaan: tehtaat, kahvilat, kaupustelu, harvemmin lastenhoito tms. Asumuksena toimivat halvat majatalot tai sitten kämppä löytyy työpaikan yhteydestä, kahvilan yläkerrasta tms. Tuntuu kuin kertojaa ajaisi ainainen levottomuus liikkua paikasta toiseen, työstä toiseen, nälkärajoilla. ”Elän taikka kuolen, joka tapauksessa tahdon tien päälle”. Elämä tuntuu päämäärättömältä.
Kuinka minua ahdisti ja synkistikään tämä rajoittunut elämänpiirini ja levottomina lepattavat tunteeni! Yhtenä hetkenä halusin opiskella jotakin, mutta jo seuraavassa hetkessä minut valtasi moraalittomuus ja äärimmäinen saamattomuus. Ryhditön, rakenteeton elämäntapa. Valittavana kaksi kolkkoa tietä, kuolema ja elämä…
Köyhän surut ja ilot
”Saisipa jostain rahaa”. Tämä ajatus pyörii päässä jatkuvasti, samoin kuin erilaiset fantasioinnit ruoasta. Kirjassa on paljon ruoan kuvauksia ja ruoasta haaveilua. Rahanpuute ja nälkä ovat jatkuvasti läsnä.
Eräänlainen punainen lanka elämässä on kuitenkin kirjoittaminen ja haave tulla kirjailijaksi. Nälkä haittaa sitäkin.
Kolme neljä kaupaksi mennyttä satua tai runoa ei vielä muuttuisi edes kuukaiden riisivarannoksi. Nälkä nostattaa päähäni sumua, ja silloin myös ideani alkavat kasvaa hometta. […] Saisinpa syödäkseni kourallisen riisiä, siinä ainut ajatukseni.
Kaiken kurjuuden keskellä oli kuitenkin myös ilonaiheita. Köyhyys ei estänyt unelmoimasta ja mielikuvitus irrotti ankeasta arjesta. ”Vajosin lapsekkaisiin kuvitelmiin, joiden mukana itkin, nauroin ja ilveilin. […] Tosiaan, näinkin voi elämästä saada iloa irti.” Kertoja on vapaa sielu, joka ei sovinnaisuuksista piittaa. ”Mietin, että näin miellyttävänä yönä olisi varmasti hauskaa käydä juoksulenkillä ilkosillaan.” Myös ympäristön tarjoamat esteettiset elämykset olivat ilmaisia, oli sitten kysymys luonnosta tai kauniin tytön hiuksista, joiden näkeminen sai aikaan haltioitumisen.
Hayashin kirjalliseen tyyliin kuuluvat elävät metaforat. Palasin kotiin ”voipuneena kuin perattu kala”. ”Maailma on mauton kuin pureskeltu purukumi.” ”Ankea herätys kuin kalalla kalakaupassa.” ”Naiset lojuivat patjoillaan kuin kourallinen katkenneita lyijykyniä.”
Köyhälläkin on ylpeytensä. ”Minulle olisi helpompaa viiltää vatsani auki kuin nöyristellä jonkun äveriään luona.” Kiertolainen arvosti itsenäisyyttä, olkookin että se mahdollisti useinkin vain kolmen tatamin huoneen. ”Miehen elättinä oleminen oli näet yhtä miellyttävää kuin mudan syöminen.”
Niin, miehet! Kaikesta huolimatta niitä kuitenkin tuli ja meni kiertolaisen elämässä. Hänkin oli ihminen, hän kaipasi läheisyyttä ja rakkautta. Mutta ei sitä näistä miessuhteista löytynyt. Pettymys seurasi toistaan ja kirvoitti tämäntapaisia lausahduksia: ”Miehet! Heidät kaikki voisi polttaa roviolla.” Prostituutio oli tuossa tilanteessa konkreettinen houkutus ja monen naisen ratkaisu, mutta kiertolainen onnistui välttämään sen. Naiset keskustelivat miehistä. Eräs työtoveri on kyllästynyt miesystäväänsä ja harkitsee vaihtoa. Kun hänelle sanotaan, että pian kyllästyisit uuteenkin, hän vastaa: ”En taatusti kyllästyisi. Eroja on. Jos ostat saippuan viidelläkymmenellä senillä, se on ihan eri luokkaa kuin kymmenen senin ostos!” Naiset siis puhuivat miehistä kuin saippuoista!
Vaikka työtoverit ja naisten välinen solidaarisuus toivatkin paljon lohtua, kiertolaiselle kuitenkin suurin elämänsisältö oli kirjallisuus, sekä sen lukeminen että kirjoittaminen. ”Ainoa mistä sain jotakin lohtua oli runojen rustaaminen.” Tekstissä puhutaan usein kirjailijoiden tapaamisesta ja mm. omakustannelehdestä. Tällaisten tapaamisten jälkeen elämä hymyili. Olo oli onnellinen ja elämä elämisen arvoista, maailma hyvä.
Tämäntyyppset maininnat tekstissä, samoin kuin lukuisat viittaukset maailmankirjallisuuteen, tuovat selvästi esiin sen, että kyse ei ole tavallisen nuoren naisen päiväkirjasta, vaan teoksesta, jonka kirjoittajalla on laaja kirjallinen sivistys ja jota on kirjoitettu eri aikoina.
Kiertolaisen merkitys ja asema japanilaisessa kirjallisuudessa
Kiertolaisen tarina on yksilötarina, mutta se kertoo myös monen muun tarinat. ”Onnettomia naisia joka puolella.” Lisäksi se antaa kuvan tuon ajan japanilaisesta yhteiskunnasta ja naisen sekä myös naiskirjailijan asemasta siinä. Ehkä sen sanoma onkin niin voimakas juuri sitä kautta, että se on kerrottu yksilön tarinana jossa tunteet tulevat vahvasti esiin. Paikoitellen tunteiden kuvaus saattaa vaikuttaa jopa pateettiselta, mutta samalla siitä välittyy aitous. Eikö psykologiankin mukaan ole niin, että asiat jotka kuullaan/opitaan tunteen kautta jäävät mieleen ja vaikuttavat eniten.
Vaikka Kiertolainen (Hōrōki) olikin jo ilmestyessään hyvin suosittu, ei se kuitenkaan vielä avannut Hayashille tietä kirjallisuuden kaanoniin, mihin hänet tänä päivänä eittämättä lasketaan kuuluvaksi. Ovatpa jotkut kirjallisuuden tutkijat nähneet hänestä suoran linjan Heian-kauden (794 –1185) naiskirjallisuuteen asti. Silloin naiset kirjoittivat runopäiväkirjoja ja tämä termi kyllä sopii mainiosti myös Hōrōkiin. Se nimittäin sisältää paljon runoja, suurin osa niistä Hayashin omia. Mutta siinä missä Heianin upeisiin kimonoihin pukeutuneet hovinaiset kirjoittivat tunteistaan peitellysti ylellisen esteettisessä miljöössä, huutaa Hayashi tunteensa ilmoille kolmen tatamin huoneessa jota koristavat virttyneet kimonot. Ja runojen sisältökin on usein sen mukainen.
Vanha korinrähjä
Hiukan risa sateenvarjo
Tupakantumppia turhempi nainen
Siinä koko varustukseni
taisteluun, jossa pannaan peliin kaikki.
Länsimailla Fumiko Hayashi tuli varsinaisesti tunnetuksi vasta 1990-luvulla, jollon Hōrōkin englanninnos (Diary of a Vagabond) ilmestyi osana Joan E. Ericsonin tutkielmaa. Ilman monia hänen teoksistaan tehtyjä filmatisointeja hänen työnsä olisi jäänyt vielä enemmän katveeseen.
Suomentajalle Kiertolainen on ollut kuin tutkimusprojekti. Teksti sisältää runsaasti selittäviä alaviitteitä ja kun lopussa on vielä sekä suomentajan että kustantajan taustoittavat kirjoitukset, voidaan kokonaisuutta pitää hienona johdatuksena Fumiko Hayashin sekä koko tuon ajan naiskirjallisuuden maailmaan. Tätä kirjaa lukiessa joutuu kerta toisensa jälkeen havahtumaan tuon ajan elämän todellisuuteen.
Hyvää jatkoa Imo-kustantamolle japanilaisen laatukirjallisuuden saralla!
Taishō-kauden kaupunkinäkymiä. (Kuvalähde: Wikimedia Commons.)