Professori ja taloudenhoitaja – matematiikan kauneudesta ja ystävyyden voimasta

Yōko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Tammi, 2016. Suom. Antti Valkama. (Alkuteos: 博士の愛した数式, Hakase no aishita sûshiki, 2003.) 286 s. Saatavana kirjana, e-kirjana ja äänikirjana.

Vuonna 2004 Yōko Ogawa sai tavoitellun Yomiuri-kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Hakase no aishita sûshiki. Teos on poikkeus Ogawan enimmäkseen synkkäsävyisten kertomusten joukossa. Se on viehättävä ja kauttaaltaan lämminhenkinen tarina erikoisella tavalla muistisairaasta professorista, hänen taloudenhoitajastaan ja tämän lapsesta. Kirjan otsikosta voisi äkkiseltään uumoilla romanssia, mutta siitä ei lainkaan ole kysymys.

Tarinan minä-kertoja on taloudenhoitaja, nuorehko yksinhuoltaja-äiti, joka saa pestin 64-vuotiaan muistisairaan entisen matematiikan yliopisto-opettajan kotiin. Onnettomuuden seurauksena saadun aivovamman vuoksi professorin muisti ulottuu vain 80 minuutin päähän eli hän joutuu koko ajan kohtaamaan nykyhetken uudelleen ja uudelleen, oli sitten kysymys ihmisistä tai asioista. Ei ihme, että taloudenhoitajat ovat vaihtuneet tiuhaan.

Tällä kertaa kuitenkin kaikki toimii. Professorin ja taloudenhoitajan välille syntyy ymmärtävä ystävyys ja kun joukkoon vielä kolmanneksi liittyy viimeksimaintun 10-vuotias poika, on ihmissuhteiden tuoma lämpö käsinkosketeltavaa. Auvoa kuitenkin uhkaa professorin veljenvaimo, leskirouva, joka ei moista ystävyyttä voi hyväksyä.

Muistinsa lyhyydestä huolimatta professori pystyy edelleen ratkaisemaan vaativia matemaattisia tehtäviä ja hän näkeekin koko maailman matematiikan kautta. Matematiikan kauneus nousee keskeiseksi teemaksi kirjassa, joka sisältää huomattavan määrän puhdasta matematiikkaa. Tätä ei pidä lukijan kuitenkaan säikähtää, ei tarvitse olla matemaatikko voidakseen nauttia kirjasta.

Kirjassa kuitenkin käy niin, että kouluja käymätön taloudenhoitaja alkaa professorin inspiroimana kiinnostua matemaattisesta ajattelusta ja löytää elämäänsä aivan uuden ulottuvuuden. Eräänä iltana päivällispöydässä professori haluaa valaista käsitettä ”suora”. Taloudenhoitaja piirsi ”ruuanlaittoon tarkoitettua pitkää syömäpuikkoa viivottimena” käyttäen lyijykynällä suoran mainoslehtisen tyhjälle puolelle. Professori perustelee, miksi paperille piirretty suora ei ole ”tosi suora”. Kysyttäessä, missä sitten on tosi suora, professori sanoo ”ainoastaan täällä” ja asettaa kämmenensä rintaa vasten lausuen:

Ikuiset totuudet, joita aine, luonnonilmiöt tai tunteet eivät liikuta, ovat aina näkymättömiä. Ja matematiikka valaisee ja ilmaisee niiden olemusta. Mikään tai kukaan ei voi sitä estää.

Professori on antanut taloudenhoitajan pojalle lempinimen Juuri, koska tämän päänmuoto muistuttaa neliöjuurta. Näiden kahden välille syntyy lämmin ystävyys, jossa matematiikan lisäksi baseball näyttelee suurta roolia. Baseballiakin voi tarkastella matemaattisten silmälasien lävitse.

Matematiikan lumo ei Ogawan kohdalla jäänyt tähän teokseen. Kolme vuotta myöhemmin, 2006, häneltä ilmestyi yhdessä matemaatikko Masahiko Fujiwaran kanssa teos ”An Inroduction to the World`s Most Elegant Mathematics”, jossa dialogin muodossa käsitellään lukujen kauneutta. Teoksesta tuli hyvn suosittu.

Suomennoksen nimessä esiintyy ensin professori ja sitten taloudenhoitaja, englanninnoksessa päinvastoin: The Housekeeper and the Professor. Kumpi siis on päähenkilö: kertoja-taloudenhoitaja vai professori? Keskustelin nimestä ja aiheesta kääntäjän kanssa ja olimme samaa mieltä siitä, että suomen kielisessä nimessä järjestys istuu parhaiten juuri näin, siitä huolimatta, että taloudenhoitaja on vahva ehdokas päähenkilöksi kertojanäänensä ja myös kehitystarinansa ansiosta.

Alkuteoksen nimessä ei oteta kantaa professorin ja taloudenhoitajan suhteeseen, sillä teoksen nimi on Hakase no aishita sûshiki, Yhtälö, jota professori rakasti. Ehkä päähenkilö onkin – matematiikka. Tämä ajatus on säilynyt kirjasta vuona 2006 tehdyn elokuvan nimessä: The Professor´s Beloved Equation. Elokuvassa kertojaksi on hauskasti valittu taloudenhoitajan poika Juuri, josta itsestäänkin tuli aikuisena matematiikan opettaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s