Ryookan: Huoletta ja hölmönä. Basam Books, 2022. Suom. Kai Nieminen. 195 s.
Ryōkan: Suuri hupsu. Basam Books, 2000. Suom. Kai Nieminen. 269 s.

Kysymys 1. Ensimmäinen Ryookanin suomennosvalikoimasi ilmestyi jo vuonna 2000. (4. painos 2012) Nyt ilmestyi tämä uusi noin 20 vuotta myöhemmin. Onko Ryookan kulkenut mukanasi kaikki nämä vuodet vai putkahtiko hän uudelleen esiin tauon jälkeen? Entä kohtasitko erilaisen Ryookanin vuonna 2022 kuin vuonna 2000?

Vastaus: Kyllä Ryookan on kulkenut mukana koko ajan, olen aina välillä selannut hänen runojaan ja suomentanut joitakin ennen suomentamattomiakin, sellaisia, jotka nyt sisältyvät tähän uuteen valikoimaan. Niitä olen sitten lähettänyt muun muassa tervehdykseksi ystäville. Kustantaja ehdotti, että uuden painoksen julkaisemisen asemesta laajentaisin kirjaa ja tein sen mielihyvin. Ryookan on tuntunut tutulta jo 1990–luvulta saakka – oman ikäni karttuessa hän on ehkä tullut vielä läheisemmäksi ystäväksi.

Kysymys 2. Uudessa kokoelmassa on sekä vanhoja että uusia runokäännöksiä. On ylipäätäänkin mielenkiintoista, että uusia ja tarkennettuja laitoksia käännöksistä voidaan tarvita aika ajoin. Kuvittelisin, että se voisi johtua siitä, että kääntäjän näkemys kehittyy, lukijakunta kehittyy, ajat muuttuvat. Kirjan takakannessa oleva kustantajan esittelyteksti kutsuu tätä uutta kokoelmaa ”entistä mietteliäämmäksi”. Onko uuden kokoelman sävy erilainen kuin aiemman ja jos on, mistä se johtuu?

Vastaus: Olen epäilemättä kypsynyt kääntäjänä ensimmäisestä painoksesta kuluneiden yli kahden vuosikymmenen aikana. Valikoiman ”entistä mietteliäämpi” sävy johtunee siitä, että valikoin mukaan aiempaa enemmän Ryookanin buddhalaisia pohdintoja. Kun konsepti muuttui, järjestin runot aivan uudella tavalla. Suomensin tähän myös muutaman tang-kiinalaisten runoilijoiden tyyliin kirjoitetun pastissirunon, joissa Ryookan ehkä kiertoteitse kertoo omista nuoruudenaikaisista ihastumisistaan – tai sitten vain haluaa osoittaa, että hallitsee senkin tyylilajin.

Kysymys 3. Aiemmassa kokoelmassa on sekä japaniksi että kiinaksi kirjotettuja runoja, jälkimmäisessä vain kiinaksi. Miten kiinasta ja japanista kääntäminen eroavat toisistaan kokemuksellisella tasolla?

Vastaus: Kun kustantaja pyysi uutta laajennettua runovalikoimaa, päätin heti alussa, että tämä kirja tulee sisältämään vain Ryookanin kiinaksi kirjoittamien runojen (kanshi) suomennoksia. Mielessäni on, että mahdollisesti joskus myöhemmin valikoin ja suomennan kokoelman pelkkiä Ryookanin waka-runoja: tankoja, haikuja ja pidempiä chooka-runoja. Kanshi-runojen suomentaminen on hyvinkin erilaista kuin waka-runojen, eikä syy ole pelkästään kielellinen. Kiinaksi kirjoitetulla runoudella on omat fraasinsa ja konventionsa, waka-runoudella omanlaisensa. Kiinankielistä klassista runoutta kirjoitettiin tiukkaan mittaan ja tiettyjen loppusointukaavojen mukaan, mutta japanissa sitä yleensä luettiin japanin kieliopin mukaisesti: sanajärjestykset muuttuivat, jotkin sanat, etenkin verbit ja apuverbit, luettiin japaniksi, loppusoinnut siis eivät merkinneet mitään foneettisesti. Kiinassa laadittuja perinteisiä riimikaavoja noudatettiin, mutta ne vetosivat lukijan silmään, eivät korvaan. Kanshi-runoja kykeni lukemaan vain sivistynyt väki, joka oli perehtynyt klassiseen kiinaan: munkit, virkamiehet, vauras porvaristo ja oppineimmat talonpojat. He muodostivat Ryookanin kiinankielisten runojen yleisön, johon hän vetosi kerjätessään riisiä ja muuta tarpeellista, sakea unohtamatta. He sponsoroivat häntä, lahjoittivat ruokaa, kestitsivät kodeissaan, tarjosivat tarpeen vaatiessa asunnon. Ryookan eli elämänsä kerjäläismunkkina, mutta kun lukee hänen runojaan, mieleen tulee, että hän oli artisti, ”Suuri hupsu”, joka antoi ihmisille enemmän kuin sai.

Ryookanin waka-runot, eritoten tankat, sen sijaan on suunnattu suurelle yleisölle, kansalle, joka ei kiinaa osannut lukea. Ne ovat osin opettavaisia, osin viihdyttäviä, aina lämminsydämisiä, tulvillaan rakkautta ihmisiin ja luontoon. Se, että hänen viimeisten vuosiensa kirjeenvaihto nunna Teishinin kanssa on kokonaan tankarunoilla kirjoitettu, herättää mielessäni kysymyksen: halusiko Teishin julkaista nämä runot japaniksi vain, jotta ”suuri yleisö” pääsisi osalliseksi niistä, vai eivätkö Ryookan ja Teishin kirjoittaneet toisilleen lainkaan kiinaksi. Kysymys on ehkä epäolennainen, mutta toisaalta tuntuu loogiselta, että Ryookan viimeisinä vuosinaan halusi kommunikoida rakkaan ystävänsä kanssa nimenomaan japaniksi, äidinkielellään, tunteittensa kielellä. – Ennen kysymystäsi en tietoisesti pohtinut tätä eroa, mutta nyt tuntuu selvältä, että kiinaksi kirjoitetut runot ovat analyyttisiä, kiinalaiseen tapaan kitetyneitä ja monitulkintaisia, kun taas waka-runot ovat nimityksensä mukaisesti (waka = ”japanilainen laulu”) laulullisia purskahduksia, hetken tunnelman dokumentoivia impromptuja. Niiden ajatuksen suomentaminen on helppoa, mutta koska pidän päämääränäni noudattaa tankamittaa (5-7-5-7-7 tavua) niin pitkälti kuin mahdollista, tarjoavat nekin kyllin askaretta.

Kysymys 4. Perustuvatko käännöksesi alkuperäisiin klassisella kielellä kirjoitettuihin teksteihin vaiko nykykielelle ”käännettyihin” teksteihin?

Vastaus: Suomennan aina alkuperäisestä klassisesta tekstistä, mutta olisi hölmöä olla katsomatta, miten nykyjapaniksi kääntäneet ja selittäneet japanilaiset tutkijat ja runoiijat ovat runoja tulkinneet. Lisäksi on useita englanniksi julkaistuja käännöksiä. En usein ole samaa mieltä muiden tulkitsijoiden kanssa, luotan omaan harkintaani ja noudatan sitä. Ryookanin tapauksessa koetan aina ennen kaikkea noudattaa kiinalaisen runouden kääntämisen traditiota, jossa käännöksessä ei selitellä; luotan lukijaan ja kirjoitan selitykset sitten kirjan loppuun. Selityksissä voin sitten kertoa vaihtoehtoisista tulkinnoista, mutta itse runon suomennoksen pitää olla sellainen, että lukija oivaltaa sen ja nauttii lukemastaan.