Lähikaupan nainen – Ulkoisesti luuseri, sisäisesti oman tien kulkija

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen. Gummerus, 2020. Suom. Raisa Porrasmaa. (Alkuteos: コンビニ人間, Konbini ningen, 2016. ) 126 s.

Keiko on 36-vuotias lähikaupan myyjä, joka on työskennellyt samassa tokiolaisessa pikkukaupassa jo 18 vuotta. Hän ei ole koskaan ollut rakastunut, ei seurustellut eikä harjoittanut seksiä, ei halunnut perhettä. Eikä hän liioin ole koskaan tavoitellut koulutustaan vastaavaa tai muuten vakituista työpaikkaa.

Silti hän on tyytyväinen ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. Osa-aikatyö lähikaupassa, mikä useimmille on vain välivaihe, muodostuu Keikolle koko elämäksi.

Mutta tämä ei sovi kaikille ts. ympäröivälle yhteiskunnalle. Perheen ja ystävien ja lopulta myös työtovereiden mielestä Keikon tulisi mennä naimisiin ja saada lapsia tai ainakin edetä työurallaan. Ympäristön mielestä Keiko ei ole ”normaali”.

Keiko on ollut lapsesta asti erilainen. Hänen tekemisensä ja sanomisensa ovat aiheuttaneet muissa hämmennystä ja hän on ottanut vaikenemisen selviytymiskeinokseen.

Kun hän ensimmäisenä yliopistovuotenaan ottaa osa-aikatyön lähikaupassa, hän kokee syntyvänsä uudestaan. Keiko ei pystynyt sopeutumaan yhteiskunnan vaatimuksiin, mutta lähikaupan mikrokosmoksen pikkutarkkaan järjestykseen hän sulautuu täysin. Hän tulee osaksi sitä, hän on löytänyt paikkansa elämässä. Kaupan ohjekirja työntekijöille antaa hänelle tarkat koordinaatit miten käyttäytyä, pukeutua, puhua, elehtiä. Nyt hän tekee kaiken oikein. Nyt hän on hyväksytty.

Järjestelen koneen valmistamat onigirit säntillisiin jonoihin. Keskimmäiseksi tulee kaksi jonoa uutuusmakua, mätiä juustolla. Niiden viereen kaksi jonoa myymälämme suosituinta makua eli tonnikala-majoneesia. Reunoille vielä kuivatuilla tonnikalahiutaleilla höystettyjä onigireitä, jotka eivät juuri myy. Nopeus on valttia, joten en käytä päätäni juuri ollenkaan, vaan annan sisimpääni piintyneiden sääntöjen komentaa kehoani.

Mikä ihmeen konbini?

Keikon työpaikka on pikkukauppa, jota Japanissa kutsutaan nimellä konbini. Sana on lyhennelmä englannin sanasta Covenience store. Ja mukavuuskaupasta todella onkin kysymys, sillä siellä voi toimitella arjen asioita kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Konbineja on joka nurkalla ja ne ovat olennainen osa japanilaista elämää.

Kulttuuritoimitukselle kirjoittamassaan kirja-arvostelussa (linkki) Japanin asiantuntija Eija Niskanen kutsuu konbinia R-kioskin ja lähikaupan risteytykseksi. Paitsi että konbiniin voi poiketa nappaamaan hiukopalaa ja juotavaa, sieltä voi myös ostaa vaatteita ja kaikenlaista tarpeellista pikkutavaraa. Siellä voi maksaa laskuja, lähettää pakettaja, ottaa kopioita, nostaa rahaa jne. Tunnetuimpia ketjuja ovat Family Mart, Seven Eleven, Lawson jne. Keikon työpaikka on Smile market.

Konbinin arkipäivän kuvaus antaa myös lukijalle kurkistuksen japanilaiseen työkulttuuriin. Aamupalaverissa lausutaan yhteen ääneen kuusi palvelufraasia ja myyjän vala.

Vannomme, että pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua, niin että alueen asukkaat rakastavat myymäläämme ja valitsevat meidät.

Ja pian kaikuu päivän ensimmäinen Irasshaimase! Tervetuloa! Ja reippaat palvelufraasit kaikuvatkin sitten konbinissa kaiken päivää (ja yötä). Keiko nauttii roolistaan.

Ympäristön paineiden kasvaessa Keiko ajautuu kummalliseen tilanteeseen. Hän ehdottaa yhteen muuttamista irtisanotulle miespuoliselle työtoverille, joka on ollutkin töissä vain löytääkseen aviopuolison. Keikon ehdotuksen motiivina on normaaliuden kulissien luominen. Lähemmässä tarkastelussa tämä mies nimeltään Shiraha osoittaututu misogyyniksi ja röyhkimykseksi, joka on valmis mihin tahansa voidakseen jatkaa joutilasta elämäänsä yhteiskunnan ulkopuolella. Hänen ulkopuolisuutensa on siis hyvin erilaista kuin Keikon joka haluaa olla yhteiskunnan ”hyödyllinen väline” omalla tavallaan. Toisin kuin Keikoa, Shirahaa kohtaan on vaikea tuntea sympatiaa.

Keiko saa hämmästyä ympäristön reaktioita uuteen tilanteeseensa. Ystävissä puhkesi ”hillitön riemu” ja työtoveritkin olivat innoissaan. Keikon siskokin oli valmis uskomaan vaikka mitkä valheet, jotka todistivat että hänen sisarensa oli vihdoin löytänyt miehen; mieluummin mies ja ongelmat kuin tyytyväisyys ilman miestä. Miehen haukkuminen tuotti siskolle suurta mielihyvää. Vihdoinkin hänellä oli sisko, jolla oli normaalit ongelmat.

Mutta onko Keiko joutunut ojasta allikkoon? Onko hänellä ulospääsyä yhä absurdimmaksi muuttuvasta tilanteestaan? Mitä tapahtuu kun hän ”kuulee konbinin puhuvan”?

Nainen japanilaisessa yhteiskunnassa

Onko tämä teos siis naisasialla? No ei varsinaisesti. Ennemminkin se kuvaa japanilaisen yhteiskunnan yhdenmukaisuuspaineita, jotka kohdistuvat niin miehiin kuin naisiinkin, vaikkakin ehkä enemmän naisiin. Henkilöidensä kautta kirjailija näyttää miten kahlehtivia yhteiskunnan rooliodotukset ovat. Shirahan sanoin nykymaailma on ”valeasuun verhoutunut kivikausi.” Kylän kannalta hyödytön eliminoitiin: mies joka ei metsästä, nainen joka ei synnytä. Konbini on yhteiskunta pienoiskoossa, sieltäkin poistetaan häiriköt.

Tosiasia kuitenkin on, että vielä nyky-Japanissakin naisen on useimmiten valittava työ tai perhe. Osa-aikatyö on usein ratkaisu naisen tilanteeseen. Keiko joutuu keksimään tekosyitä, miksi hän on osa-aikatyössä. Ystävät toteavat Keikolle: ”Ai osa-aikatöissä? Olet siis mennyt naimisiin?”

Kirja avaa japanilaisen yhteiskunnan sukupuolirooleja mielenkiintoisella tavalla. Murata on muissakin teoksissaan käsitellyt erilaisia seksittömyyden muotoja: aseksuaalisuutta sekä vapaaehtoista tai ei-vapaaehtoista selibaattia. Nämä ovat akuutteja teemoja nyky-Japanissa, jossa avioliitot ja syntyvyys ovat laskussa eivätkä romanttinen rakkaus ja seksi kiinnosta.

Teoksen alkukieliseen nimeenkin liittyy vaikeasti suomennettava kompa. Konbini ningen on konbini-ihminen, ilman sukupuolta. ”Samanlaiset työvaatteet puettuamme olimme kaikki tasa-arvoisesti vain myyjiä.” Sukupuolittava suomennos ”Lähikaupan nainen” puolustaa kuitenkin paikkaansa tyylillisesti ja onhan englanninnoksessakin turvauduttu samaan ratkaisuun.

Keikon persoona

Keikon persoona on kiinnostava. Hän on varttunut rakastavassa perheessä ja hänen siskonsa on ”normaali”. Pienestä asti Keiko on osoittanut eräänlaista tunteettomuutta, joka jatkuu vielä aikuisenakin. Voisipa hänessä nähdä jopa psykopaatin piirteitä. En kerro esimerkkejä, jätän ne lukijan löydettäviksi. Vain yhden kerran Keiko liikuttuu kyyneliin ja kysymys on kanavarras-tarjouksesta konbinissa.

Keiko on myös kiinnostunut ihmisten tarkkailemisesta.

Konbibissa työskennellessä sai usein kohdata ihmisiä, jotka halveksivat tätä työtä. Minusta oli oikeastaan mukava katsoa halveksivaa ihmistä, koska se oli mielenkiintoista. Siinä tiivistyi jotakin olennaista ihmisyydestä.

 

Keikoa on kuvattu hurmaavaksi päähenkilöksi, mutta on hänen robottimaisuudessaan myös jotain pelottavaa. Hänet olisi helppo luokitella autismikirjon edustajaksi. Kirjailija kuitenkin torjuu tämän tulkinnan, mikä on käynyt ilmi kääntäjän keskusteluissa kirjailijan kanssa. (HS 23.4.2020/Kirjallisuus. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006483147.html ) Keiko vain on erilainen, omanlaisensa. Kyseessä siis ei ole yksittäisen henkilön sairaskertomus, vaan yhteiskunnan peilaaminen poikkeusyksilön kautta, ”normaalin” kyseenalaistaminen. Kirjailija kirjoittaa sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka hylkää sovinnaisen ajattelun konformistisessa yhteiskunnassa.

Normaaliuteen pyrkivä maailma on todella hallitseva, joten hylkiöt poistetaan kaikessa hiljaisuudessa. Kelvottomista yksilöistä hankkiudutaan eroon. Tuntui kuin olisin viimein ymmärtänyt, miksi perheeni halusi niin kovasti parantaa minut.

Hauska tragedia vai surullinen komedia

Kirja on ollut menestys sekä Japanissa, jossa sitä on myyty yli 600 000 kappaletta, että maailmalla. Sitä on usein luonnehdittu hauskaksi. On sanottu, että se on farssi japanilaisesta yhteiskunnasta. Ja kyllähän siinä toki huumoria onkin. Mutta on paljon muutakin. Hauskan lisäksi teos on absurdi ja häiritsevä. Paikoin jopa surullinen.

Kirjaan on helppo tarttua ja lukea se nopeasti. Minulta meni yksi kesäinen yö. Mutta tarina ei jättänyt rauhaan. Hilpeästä otteeesta huolimatta teoksella on painavaa sanottavaa. Kirja on selkeästi kokoaan suurempi, sen käsittelemät ongemat eivät ole heppoisia. Eivätkä ne suinkaan rajoitu pelkästään japanilaiseen yhteiskuntaan. Kaikkialla tapahtuu samanlaista manipulointia: ihmiset ajattelevat toisten puolesta ja keksivät tarinoita heidän elämästään.

Kirjailija ei kuitenkaan alleviivaa tai selitä mitään, hän vain kertoo. Dialogi-painotteinen tyyli on eleetöntä mutta elävää ja tempaa lukijan mukaansa. Murata ei kuvaa päähenkilöään luuserina vaan ennemminkin rohkeana yksilönä.

Kirjailija Sayaka Murata (s. 1979)
Kuva Bungeishunju Ltd

Sayaka Murata on omaleimainen japanilainen nykykirjailija, joka on palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla. Huomattavin niistä on Akutagawa-palkinto, joka hän sai kymmenennestä teoksestaan Konbini ningen v. 2016. Tämä oli myös hänen ensimmäinen englanniksi käännetty teoksensa (aiemmin oli käännetty pari novellia) nimellä Convenience Store Woman, 2018.

Kerrotaan, että alakoulun neljännellä luokalla hän yritti kirjoittaa käsin romaanin ja silloin hänen äitinsä osti hänelle tekstinkäsittelylaitteen. Tämä tapahtui Inzaissa, Chiban prefektuurissa. Myöhemmin perhe muutti Tokioon, jossa Murata valmistui Tamagawan yliopistosta. Mielenkiintoinen seikka on, että lähes koko kirjailijauransa ajan hän on työskennellyt osa-aikaisesti tokiolaisessa konbinissa.

Suomentaja Raisa Porrasmaa

Muratan teoksen on suomentanut japanin kielestä Raisa Porrasmaa. Hän on tällä hetkellä Japanin nykykirjallisuuden eturivin kääntäjiä Suomessa. Lisäksi hän on tietokirjailija ja väitöskirjatutkija.

Käännöksiä häneltä on ilmestynyt tiuhaan tahtiin alkaen vuodesta 2014, jolloin ilmestyi Värittömän miehen vaellusvuodet, Haruki Murakamin ensimmäinen suoraan japanista suomennettu teos.

Huomioita käännöksestä

Tämänkin teoksen käännös on sujuva ja antaa oikean kuvan japanilaisuudesta. Japanilainen ja suomalainen kommunikointi ja etenkin palvelualan kielenkäyttö eroavat suuresti toisistaan. Tähän liittyvät haasteet kääntäjä on selvittänyt hyvin käyttäen sopivasti japanilaisia sanoja ja sanontoja kuitenkaan jättämättä lukijaa ymmälle niiden merkityksen suhteen. Joskus on mahdollista kääntää sananmukaisesti, joskus muunnellen tai selittäen.

Kääntäjien keskuudessa on eriäviä mielipiteitä siitä miten paljon alkukielisiä sanoja voi jättää tekstiin. Pitääkö ne kaikki kääntää aina suomeksi, lähintä vastinetta etsien vai voiko käyttää japanilaista sanaa selityksen kera. On selvää että alaviitteet eivät sovi kaunokirjallisuuteen, joten muita selitystapoja on keksittävä. Yksi Porrasmaan käyttämä mielestäni hyvin onnistunut keino on käyttää japanlaista sanaa yhdessä selitysosion kanssa, esim. onigiri-riisipallo, obentō-eväslaatikko, mugicha-tee, yakisoba-nuudelit, okonomiyaki-letut jne. Ensimmäisen kerran sana voi esiintyä näin ja myöhemmin voi selitysosion jättää pois, ja kas! näin on Suomeen taas kotiutunut uusi japanlaisperäinen sana geishan, sakuran ja samurain tyyliin.

Teoksessa esiinty myös sanoja, jotka kääntäjä olettaa suomalaisten tuntevan jo niin hyvin, ettei selitysosiota enää tarvita. Tällaisia ovat esim. yakitori ja futon. Sana tatami on katsottu jo niin suomen kieleen juurtuneeksi, että sitä ei ole edes tarvinnut kursivoida.

Irasshaimase! Tervetuloa tarttumaan tähän viehättävään ja ajatuksia herättävään kirjaan!

2 kommenttia artikkeliin ”Lähikaupan nainen – Ulkoisesti luuseri, sisäisesti oman tien kulkija

  1. Päivitysilmoitus: Katsaus suomennosten historiaan – UNIEN KELLUVALLA SILLALLA

  2. Päivitysilmoitus: Latest translations – UNIEN KELLUVALLA SILLALLA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s