Haruki Murakami: Kaupunki ja sen epävakaa muuri. Tammi, 2024. Suom. Antti Valkama. 585 s. (Alkuteos: 街とその不確かな壁, Machi to sono futashikana kabe, 2023) Saatavana kirjana, e-kirjana ja äänikirjana. Arvostelukappale.

”…vapautin tietoisuuteni ruumiin muodostamasta häkistä ja annoin sen juosta mielin määrin pitkin ajatusten avaraa ruohoniittyä.” Lause kuvaa kirjan päähenkilöä, mutta sen voisi ajatella yhtä hyvin kuvaavan kirjailijan kirjoitusprosessia.

Haruki Murakami on kirjailija, joka jakaa mielipiteitä. Hänen teoksiaan joko rakastetaan tai sitten ei. Toki hänen teostensa joukkoon mahtuu monenlaista, mutta pääpiirteissään voidaan sanoa, että osa teoksista on realistisempia, useimpien liikkuessa tukevasti fantasiamaailmoissa. Kummallakin ”genrellä” on omat kannattajansa. Nyt käsillä oleva uusin teos liikkuu sakeasti fantasian puolella. Koukuttavan juonenkerronnan väliin on tuttuun tapaan ripoteltu syvälliseltä kuulostavia pohdintoja tai ennemminkin lausahduksia ihmisenä olemisen peruskysymyksistä kuten tietoisuudesta, identiteetistä, sielusta jne. Suuret kysymykset jäävät ehkä avoimiksi, mutta lukija viihtyy.

Sanotaan, että kirjailijat usein pyörittävät koko tuotannossaan jotain samaa perusteemaa, lähestyen sitä eri kulmista. Näin voi varsin hyvin tehdä, varsinkin jos teema on tarpeeksi laaja kuten Murakamilla: ihmisen ikuinen kaipuu, ikuinen dilemma. Ja onhan selvää, että kirjailija muuttuu uransa varrella, kypsyy, jos niin halutaan sanoa, joten ajattelun ja kirjoittamisen tapakin kehittyy. Tämän teoksen loppuun kirjoittamassaan jälkikirjoituksessa Murakami avaa mielenkiintoisella tavalla teoksen taustoja. Hän on jo ennen ammattikirjailijaksi ryhtymistään kirjoittanut tällä samalla otsikolla tekstin, joka ilmestyi kirjallisuuslehti Bungakukaissa 1980 kirjailijan ollessa 31-vuotias. Hän sanoo sen olleen lyhyt romaani tai pitkä novelli. Kirjamuodssa sitä ei ole julkaistu.

Kirjailija ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tekstiin, vaan kirjoitti sen uusiksi. Se julkaistiin vuonna 1985 nimellä Sekai no owari to hādoboirudo wandārando. Suomeksi se saatiin 2015 Raisa Porrasmaan suomennoksena nimellä Maailmanloppu ja ihmemaa. Mutta vieläkään kirjailija ei tuntenut saaneensa aihetta lopullisesti valmiiksi. Niinpä pandemiakeväänä 2020 hän tarttui siihen jälleen jo seitsemissäkymmenissä ja kolmen vuoden työn tuloksena ilmestyi 2023 Machi to sono futashikana kabe ja nyt, 2024, suomeksi Kaupunki ja sen epävakaa muuri Antti Valkaman käännöksenä.

Maaginen realismi/tavallinen realismi

Tässäkin teoksessa esiintyy tuo jo tutun tuntuinen, nimetön päähenkilö, tokiolainen mies, joka on alussa 17-vuotias ja myöhemmin keski-ikäinen. Minäkertojan roolissa hän ajelehtii tilanteesta toiseen ja joutuu monenmoisiin seikkailuihin.

Murakamin tyyliä on usein sanottu maagiseksi realismiksi, esikuvana mm. Gabriel Garcia Márquez. Tässä teoksessa päähenkilö keskustelee naisen kanssa, joka ihailee Garcia Márquezia. Naisen ihailu johtuu kuitenkin siitä, että kirjailijan realismi on hänen mielestään tavallista realismia, ei mitään ihme-maagista. Mies kuitenkin summaa tulkinnat: ”Eli Garcia Márquesin maailmassa todellinen ja epätodellinen olivat lähtökohtaisesti olemassa rinnakkain, tasavertaisina. Ja hän itse raportoi rehellisesti asioista ympärillään.”
Sisältääkö tämä lause myös avaimen Murakamin kerrontaan? Eli siihen miten hän näkee – tai haluaa nähdä -maailman.

Niin tai näin, tarina kulkee kahdessa tasossa. On tämä maailma ja tuo toinen maailma, jota edustaa Kaupunki. Siellä kaikki on toisin. Ihmiset eivät vanhene, aika ei kulu, kellossa ei ole viisareita, menneisyyttä ei ole eikä tulevaisuutta. Ei ole sähköä eikä kaasua, ei kirjoja, ei kulttuuria. Kaupunkia ympäröi kummallinen muotoaan muuttava muuri eikä sieltä voi poistua, jos sinne on joutunut. Ihmisillä ei ole varjoa ja kaduilla vaeltaa yksisarvisia. Yleinen tunnelma on epätodellinen ja surumielinen.

Lukijaa kuljetetaan näiden kahden maailman välillä ja tietenkin juoneen kuuluu myös rakkaustarina. Se ei kuitenkaan ole pääjuoni, vaikkakin se sysää tapahtumat liikkeelle. Ja kun tarina alkaa pyöriä, ei loppua näy. Lukija yllätetään aina uusilla käänteillä. Jossakin kohdin kerronta tosin alkoi tuntua hieman venytetyltä ja toisteiselta, kun samoja asioita kerrattiin moneen kertaan.

Kaupunki

Mikä on tämä kaupunki, joka on kuin elävä olento? Kaupunki on näkymätön voima, joka hallitsee siellä olevia ihmisiä. Onko siis kyseessä dystopia? Ihmisiä hallitaan pelolla, mutta tuleeko tämä pelko sisältä vai ulkoa? Onko todellisuus loppujen lopuksi ihmisen mielen luomaa tulkintaa? Ajatus ei ole kaukana buddhalaisuudesta.

Päähenkilö on aikeissa pyrkiä pois kaupungista, vaikka se on lähes mahdotonta. Hän on joutunut kaupunkiin tullessaan luovuttamaan varjonsa portinvartijalle, kuten kaikki muutkin. Nyt hän haluaa paeta kaupungista varjonsa kanssa. Varjo opastaa häntä:

Itsehän sinä olet tämän kaupungin kyhännyt. Sinulla on kylliksi voimaa siihen. Äskenkin pystyit läpäisemään eteemme nousseen vankan muurin. Eikö vain? Tärkeintä on nujertaa pelkonsa.

Mikä siis on tämä kaupunki? Onko se ihmisen mieli, ihminen itse? Rakentaako ihminen itse omat muurinsa?

Varjo

Mitä varjo edustaa Murakamin kerronnassa? Kaupungin kaduilla vaeltaa varjottomia, sieluttomia olentoja, jotka paradoksaalisesti ovat itse varjon kaltaisia. Jungilaisessa psykologiassa varjo on persoonallisuuden tiedostamaton osa ja jotain sen tapaista näen varjon merkitsevän myös murakamilaisessa ajattelussa.

Päähenkilö on kahden vaiheilla eikä osaa päättää jäädäkö kaupunkiin vai yrittääkö pakoa, uskoako kaupungin propagandaa vai omaa varjoa, joka edustaa ikäänkuin omaa sisäistä ääntä.

Pääni sisällä todellisuus ja epätodellisuus kävivät kiivasta kamppailua toisiinsa sekoittuen. Olin nyt tämän maailman ja sen toisen maailman välissä. Olin tietoisuuden ja tiedostamattoman kosketuspinnalla, ja minulta vaadittiin päätöstä siitä, kumpaan maailmaan tahdoin kuulua.

Loppujen lopuksi Murakami kiteyttää viestinsä. Tärkeintä on luottamus. Se että luottaa johonkuhun, tarkoittaa, että luottaa itseensä. Asian toteutumisessa tarvitaan vain, että toivoo ja haluaa sitä koko sydämestään. ”Sydämenne on kuin taivaalla liitävä lintu. Edes korkea muuri ei voi estää sen lentoa.”

Murakamin lähes 600 sivun tarinaa lukiessa kyllä viihtyy, ajatuksia ja tunteita herää. Nähtäväksi jää, oliko tämä jo kirjailijan tilinpäätös aiheesta vai vieläkö Kaupungin kadut kutsuvat.

Suomennoksesta

Kaupunki ja sen epävakaa muuri on Murakamin 15. suomennos Keltaisessa kirjastossa järjestysnumerolla 549. (Lisäksi on ilmestynyt yksi kertomuskokoelma). Antti Valkamalle suomennos on viides Murakamin teos.

Aikaisemmista suomennoksista voit lukea täältä. Ja tietenkin bibliografiasta.

Kääntäjä ansaitsee työstään hatunnoston. Työ on ollut jo laajuutensa vuoksi vaativa eikä japanista kääntäminen ole koskaan nopeata, vaikka taidot olisivat kuinka hyvät. Antti Valkama on kokenut kääntäjä, jonka työ on kauttaaltaan laadukasta. Suomalaiset lukijat ovat onnekkaita! Mainittakoon vielä, että teoksen englanninnos ilmestyy vasta marraskuussa. Joillekin kielille sitä on kyllä jo käännetty; silmiini on sattunut maininta ainakin serbian, hollannin ja norjan kielisistä käännöksistä.

Kiitos käännöksestä ja lukuiloa kaikille, sillä kyllä meistä kaikista löytyy pieni harukisti!