Keigo Higashino: Pahan asialla. Punainen Silakka, 2024. Suom. Raisa Porrasmaa. 236 s. (Alkuteos: 悪意, Akui, 2001) Saatavana kirjana, e-kirjana ja äänikirjana. Arvostelukappale.

Tervetuloa Higashinon neljäs suomennos -kolmas dekkari! Aikaisemmin on blogissa käsitelty dekkarit Uskollinen naapuri (2020 ) ja Myrkyllinen liitto (2021 ) sekä mysteerikertomus Namiyan puodin ihmeet (2022 ). Kaikista näistä neljästä käännöksestä saamme kiittää pienkustantamo Punaista Silakkaa ja suomentaja Raisa Porrasmaata. He ovat olleet hyvällä asialla.

Mutta nyt siis ollaan pahan asialla. Uutuus noudattaa jo tuttua higashinomaista linjaa: kiinnostavampaa kuin MITÄ tapahtuu, on MIKSI tapahtuu. Etsivä Kaga haluaa selvittää, missä on pahan alku ja juuri. Mistä kaikki johtuu. Ja sitä selvitellessä lukijakin saa kokea ongelmanratkaisun iloa yrittäessään pysyä mukana juonenkäänteissä ja ihmetellessään sitä, miten mikään ei välttämättä ole sitä miltä se näyttää ja miten kaikki saattaa kääntyä päälaelleen. Lyhyesti sanottuna: kirja on mitä suositeltavinta luettavaa paitsi dekkareiden ystäville, myös yleisesti vain arvoitusten ja mysteerien ystäville. Näistä kolmesta suomennetusta dekkarista juuri tämä on minun suosikkini!

Tuottelias ja omaleimainen dekkaristi

Laajan tuotannon luonut ja lukuisia kirjallisuuspalkintoja voittanut suosittu kirjailija Keigo Higashino (s. 1958) karttelee julkisuutta. Romaaneja on ilmestynyt yli 60, novellikokoelmia parisenkymmentä ja lisäksi yksi kuvakirja! Jo lukioaikanaan Higashino kiinnostui mysteerikirjallisuudesta ja valmistuttuaan insinööriksi kirjoitti aluksi työnsä ohessa, mutta siirtyi sitten kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Useista teoksista on myös tehty TV-sarjoja ja elokuvia.

Higashinon tavaramerkki on hieman tavallisuudesta poikkeavat dekkarit. Tässä mielessä hän on hyvä esimerkki japanilaisten halusta ja kyvystä ”japanilaistaa” asiat, upottaa ne oman kulttuurin puitteisiin, tehdä ne omalla tavalla. Hänen kirjoissaan jännitys syntyy eri asioista kuin dekkaristeilla yleensä; hän kaivelee ihmismielen syvyyksiä etsien syitä ja motiiveja, tutkii ihmisluontoa ja ihmissuhteita. Hän on itse sanonut, että haluaa kertoa maailmalle siitä miten japanilaiset ajattelevat ja tuntevat, haluaa hämmästyttää lukijoitaan kertomalla tästä erilaisuudesta.

Tässä yhteydessä ei voi olla ajattelematta japanilaista giri-ninjō (義理 – 人情) -käsiteparia, joka aikaisempina aikoina sääteli japanilaisten käytöstä paljonkin ja jolla on varmasti vaikutusta tänäkin päivänä. Giri tarkoittaa itsekunkin velvollisuutta, kiitollisuudenvelkaa ja vastavuoroisuutta kaikessa inhimillisessä käyttäytymisessä pilkun tarkkuudella. Ninjō tarkoittaa ihmisen luontaisia tunteita, joilla on oikeutus juuri luonnollisuutensa vuoksi. Vaikka nämä kaksi usein joutuvatkin vastakkain, on tunteilla, sekä omilla että toisten, keskeinen merkitys japanilaisessa kanssakäymisessä ja juuri näitä tunteita ja niiden vaikutuksia Higashino tutkii kirjoissaan mielenkiintoisella tavalla.

Monet Higashinon teoksista kuuluvat johonkin sarjaan. Kaksi aiemmin suomennettua dekkaria kuuluvat ns. etsivä Galileo -sarjaan ja nyt suomennettu kuluu ns. etsivä Kaga -sarjaan. Dekkarista kun on kyse, täytyy tietenkin tapahtua MURHA. Se onkin heti ensimmäisen luvun otsikko. Viimeisen luvun otsikko on TOTUUS, mutta näiden kahden välillä tapahtuu paljon.

Japanilaiset ihmissuhteet

Juonipaljastuksia en tietenkään tee, mutta ihmissuhteista voi puhua paljastamatta juonta. Niin kuin japanilaisessa elämässä yleensäkin myös tässä teoksessa ihmissuhteet nousevat keskiöön (siis sen murhajuonen lisäksi). Erityisesti korostuvat epäillyn ja etsivä Kagan suhde ja toisaalta epäillyn ja murhatun suhde.

Japanilaisissa ihmissuhteissa korostuu vertikaalisuus ja hierarkkisuus. Tietyt suhteet, kuten koulu- tai muu toveruus kantavat kauas tulevaisuuteen, ehkä läpi elämän. Epäilty ja Kaga ovat entisiä kollegoja, epäilty ja murhattu ovat olleet samalla luokalla peruskoulussa. Ja juuri menneisyyteen etsivä Kaga pureutuu etsiessään totuutta.

Siinä yhteydessä nousee esille asioita kuten koulukiusaaminen ja sen vaikutukset. Mikä voisi olla ajankohtaisempaa! Esille tulee nuorten käsittämätön julmuus ja toisaalta opettajien kyvyttömyys ja haluttomuus puuttua asiaan. Opettajana toimiessaan Kaga oli kohdannut luokassaan erittäin raakaa kiusaamista. ”Mietin miten asiaan pitäisi reagoida. Osa opettajista uskoi, että oli paras vain katsoa kiusaamista läpi sormien ja odottaa, että poikien viimeinen kouluvuosi päättyisi…”

Kaga käy haastattelemassa epäillyn ja murhatun entisiä luokkatovereita. Eräs heistä kertoo:

Niin kyllä vain. Nykyään kiusaamisesta kohkataan jonain yhteiskunnallisena ongelmana eikä tätä voi ääneen sanoa, mutta kyllä kiusaamista on aina ollut. Heh-heh. Mehän oltiin vain lapsia silloin. Eikö sellainen ole väistämätöntä. En yritä puolustella, mutta myöhemmin oikeassa elämässä tulee vastaan kaikenlaisia kurjia juttuja, kiusaaminen on vähän kuin harjoittelua siihen.

Nykyään tuskin kukaan enää ajattelee aivan näin, mutta onhan Higashinon kirjan ilmestymisestä jo kulunutkin yli kaksikymmentä vuotta. Vaikka asenteet ovatkin parantuneet, ei ilmiöstä ole kuitenkaan päästy, vaan se on saanut yhä äärimmäisempiä muotoja ilman että motiiviksi on löytynyt muuta kuin ”selittämätön viha”. Näin sen kiusaajat itsekin usein ilmaisevat.

Paitsi koulumaailmassa kirjassa liikutaan myös kirjailijoiden ja kustantajien maailmassa, joissa myös tunteet jylläävät. Eräässä yhteydessä kirjailijan työhön viitataan kutsumalla sitä ”vastenmieliseksi ammatiksi” ja toisessa yhteydessä todetaan, että kirjallisuus on illuusion kaltainen juttu, ”kaikki tavoittelevat sitä, mutta kirjailijana mikään ei mene niin kuin suunnittelee”. Kirjailijan työtä analysoidaan myös näin:

Teokset ovat kirjailijalle osa häntä itseään, hänen lapsiaan. Ja samoin kuin vanhemmat rakastavat lapsiaan, kirjailija rakastaa synnyttämiään teoksia.

Ei liene tavatonta, että kääntäjäkin voi rakastua kääntämiinsä teoksiin, hänhän tavallaan synnyttää teokset uudelleen uudella kielellä. Tässä suhteessa voimme taas kiittää Raisa Porrasmaata, jonka käännös on vankan asiantuntevaa ja sujuvuudessaan miellyttävää lukea. Näiden käännösten kautta olemme päässeet Higashinojen makuun, odotamme lisää. Yleensä, kun lukee dekkarin viimeisen sivun ja sulkee kirjan, sen voi unohtaa saman tien, mutta näin ei ole Higashinon laita. Niinpä tämänkin kirjan jälkeen on mielessä monenlaisia jälkiajatuksia.