On tullut tavaksi sanoa, että Kai Nieminen ei esittelyjä kaipaa ja niin yleensä onkin. Mutta tässä kuitenkin pieni kertaus. Hän syntyi 1950 Helsingissä, isä runoilija ja kiinalaisen kirjallisuuden suomentaja Pertti Nieminen. Opiskeli Helsingin yliopistossa filosofiaa ja musiikkitiedettä sekä yksityisesti japanin kieltä. Hän oli stipendiaattina Japanissa vuoden sekä on luennoinut Helsingin yliopistossa. Päätoimisesti hän kuitenkin on ollut vapaa kirjailija ja kääntäjä, julkaissut n. 20 runokokoelmaa sekä runsaasti käännöksiä japanilaisesta kirjallisuudesta, niin klassista, modernia kuin nykykirjallisuuttakin. Saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja toiminut Suomen PENin puheenjohtajana. Asuu Pernajassa.

Kai, Genjin tarinan uusi suomennoksesi ilmestyi huhtikuussa 2025. Olet viettänyt Genjin parissa 20–25 vuotta ja jossain mielessä varmaan kauemminkin. Nyt kun työ on valmis, on pakko kysyä: miltä tuntuu? Jäikö jokin asia
vaivaamaan vai täyttääkö mielen vain suuri tyydytys?

Mikään ei oikeastaan jäänyt vaivaamaan. Suomennosta olisi voinut (ja voisi yhä) hioa loputtomiin, mutta vastaan vain tuli piste jossa totesin, että jos haluan että muutkin voivat kirjan lukea, on aika sanoa suomennosta ”valmiiksi”. Sen jälkeen työstin tekstiä erinomaisen kustannustoimittajan avulla: Maija Norvasto luki suomennokseni hyvin tarkkaan ja esitti erittäin tarpeellisia kysymyksiä ja ehdotuksia pilkkujen sijoittelusta, oikeinkirjoitusseikoista ja sanajärjestyksistä alkaen aina aikamuotoihin ja sanavalintoihin saakka. Oli oivallista, että hänellä ei ollut ennakko-otetta klassiseen japanilaiseen kirjallisuuteen, joten hän esitti tekstiini ikään kuin ”maallikon” kysymyksiä ja kommentteja – tajusin, että hän piti huolen siitä, että muutkin voivat tekstin ymmärtää. Lisäksi loppukiri, kun hän ja sinä oikoluitte ja korjasitte kanssani tekstin, loi luottamuksen siihen että suomennokseni kantaa. Olen siis Genjin tarinan suomennokseeni tällä hetkellä tyytyväinen, toivottavasti vielä vuosien kuluttua.

Millainen käsitys sinulla on teoksen vastaanotosta Suomessa? Minä olen saanut vaikutelman, että se on otettu innostuneesti vastaan. Suuri sivumäärä ei näytä pelottavan ihmisiä. Entä onko kirjasta tulossa e-kirja tai äänikirjaversiota?

Käsitykseni suomennoksen vastaanotosta perustuu muutaman harvan lukijan myönteiseen palautteeseen. En edes tiedä kuinka moni on vielä tähän mennessä jaksanut tai ehtinyt lukea kirjaa kokonaisuudessaan. Kaikki (ehkä 4–5) saamani kommentit ovat olleet kiittäviä, ehkä siksikin että ne ovat tulleet ystäviltä ja tutuilta. Lehdet ja muu media eivät tähän mennessä (18.6.2025) ole kirjaa arvioineet, toivon vain että kustantaja Otava on sen julkaisemisesta tiedottanut ja arvostelukappaleita jakanut. En tosin ole nähnyt ainoatakaan mainosta tai ilmoitusta suomennoksestani muualla kuin Otavan omilla tai kirjakauppojen nettisivuilla.

E-kirjaversio oli suunnitteilla, mutta se peruuntui tekijänoikeussyistä, kun Martti Turusella on oikeudet kirjan alkulukujen suomennokseen – vaikka tosin olen muokannut ne tavallaan uudeksi suomennokseksi. Äänikirjana Genjin tarina olisi mahdoton toteuttaa, koska suomennokseni sisältää paljon ymmärtämisen kannalta välttämättömiä selityksiä. Sähkökirjassa ne olisi voitu toteuttaa hyperlinkkien avulla.

Olet suomentanut Genjin tarinan klassisesta japanista. Sen haasteet ovat aivan omaa luokkaansa. Kerrot teoksen alkupuheessa, että olet omaksunut uuden näkökulman Genjin tekstiin: selittävän käännöksen asemesta käytät kieltä, joka mahdollisimman paljon muistuttaa alkuperäistä. Lauseiden muuttelun sijasta olet turvautunut selityksiin. Miten kommentoisit tätä erityisesti runojen kääntämisen osalta ja mitä kertoisit omasta valinnastasi verrattuna muihin Genjin kääntäjiin? (esim. Arthur Waley, Edward G. Seidensticker, Royall Tyler)

Murasaki Shikibu kirjoitti Genjin tarinan alun perin omalle piirilleen, voisi sanoa sisäpiirille, lukijat olivat etupäässä hovinaisia, jotka ymmärsivät tarinan ilman selityksiä. Niinpä miespuolisiin henkilöihin viitataan enimmäkseen heidän virkansa mukaisella nimityksellä, samoin hovivirassa oleviin seuranaisiin. Muista naisista käytetään vaikkapa asuinpaviljongin tai isän, aviomiehen tai veljen viran mukaista nimitystä. Ihmisen edetessä virkaurallaan Murasaki Shikibun käyttämät nimitykset muuttuvat. Koska ulkopuolisen on vaikea pysyä perillä henkilöhahmojen muutoksista, ovat myöhemmät lukijat antaneet monille Genjin tarinan henkilöille lempinimiä, joilla heidät on jo vuosisatoja tunnettu. Nämä lempinimet saattavat perustua vaikkapa henkilön kirjoittamaan tai hänelle kirjoitettuun runoon tai johonkin merkittävään tapahtumaan, johon hän on ollut osallisena. Näitä totunnaisnimiä olen selittänyt selityksissä – suomennettuna milloin mahdollista, ovathan ne japanilaisellekin lukijalle ymmärrettäviä ja merkityksellisiä.

Genjin tarinan kieli on Heian-kauden eliitin kieltä, sellaista jota hovissa tuohon aikaan käytettiin. Se poikkeaa paljonkin nykyjapanista. Verbien taivutusmuotoja käytetään kuvastamaan yhteiskunnallisia suhteita taikka sitten valitaan eri verbi kertomaan missä asemassa teon subjekti tai objekti on. Vaikka nykykielessä on käytössä samankaltainen kohteliaisuusjärjestelmä, klassisen japanin kunnioituskieli poikkeaa siitä usealla tavalla. Yksi Genjin tarinan kielen ominaispiirre on sen elliptisyys. Subjektia ei juuri tarvitse ilmaista nominilla tai pronominilla, se käy ilmi verbimuodosta: lukijalle on selvää, kuka on tekijä ja kuka kokija. Tällaisiin kohtiin olen suomennoksessa joutunut lisäämään subjektin ja objektin, esimerkiksi ”hän sanoi” tai ”X sanoi Y:lle”.

Genjin tarinan sisältämät tankarunot sen sijaan ovat nykylukijallekin ymmärrettäviä, tankarunojen kieli on ollut sangen muuttumatonta jo yli vuosituhannen ajan. Niissä esiintyy harvoin muu objektisana kuin ”sinä”, (kimi,君). Tanka on useimmiten kohteliaisuuksista riisuttua peruskieltä, jonka mainitsematon subjekti (kokija) on luontevaa suomentaa ensimmäiseen persoonaan tai sitten jättää koko runo passiivimuotoon. Suomensin runot tankamittaan jos vain mahdollista. Se ei itse asiassa ole niin vaikeaa kuin voisi kuvitella. Japanissakin sallitaan, että tankassa on tavu tai parikin liikaa tai liian vähän, Genjin tarinassakin on useita sellaisia tankarunoja. Suomenkielessä voi myös aina konstailla tietyillä sanoilla: olen käyttänyt sellaisia vaikkapa sanaa maailma niin kuin se luettaisiin ääneen joko ”maa-ilma” tai ”maail-ma” tai elämä kuin sen voisi lukea joko ”e-lä-mä” tai ”elä-mä”. Runon sisältö on tärkeämpi kuin muoto, etenkin kun Genjin tarinassa runot eivät ole koristeita vaan miltei aina kuljettavat juonta.

Genjin tarina on käännetty englanniksi moneen kertaan. Arthur Waleyn englanninnos on merkittävä siinäkin mielessä, että sen sanotaan aiheuttaneen Genjin tarinan renessanssin Japanissa: kun huomattiin, miten suuren suosion Waleyn käännös länsimaissa saavutti, Japanissa herättiin taas arvostamaan teosta. Waley käänsi tekstiä sangen luovasti, jätti kääntämättä joitakin jaksoja joita ei pitänyt kyllin merkittävinä (tai jotka ehkä olivat hänestä liian vaikeita), sisällytti joidenkin tankojen sisällön proosan sekaan, eikä kääntänyt runoina säilyttämiään säkeistöjä tankamittaan. Mutta itsenäisenä taideteoksena hänen käännöksensä on omaa luokkaansa. Edward Seidensticker käänsi Genjin 1976. Hänen sinänsä ansiokkaasta käännöksestään ei minulle juuri ollut apua, se on lyhyisiin lauseisiin jaettua amerikanenglantia, sitä voisi miltei sanoa selkokieliseksi. Hän, kuten Waleykin, käyttää henkilöistä heidän totunnaisia japaninkielisiä nimiään. Hän jakaa tankarunot kahdelle riville piittaamatta tavumitan rytmistä.

Toisin kääntää Royall Tyler, englantilaissyntyinen, Yhdysvalloisa opiskellut, Camberran yliopistossa Australiassa opettanut kääntäjä ja kirjailija. Hänen onnistui kääntää tankarunot englanniksi mittaan ja nimittää kertomuksen henkilöitä heidän yhteiskunnallisen asemansa mukaisilla nimityksillä (jotka eivät tosin auta suomentajaa sillä ne noudattavat englantilaisen yhteiskunnan perinteitä: ”his royal highness”, ”his excellency”, yms. toimivat henkilöiden ”niminä” yksinkertaisen ”prinssin” tai ”ministerin” jne. asemesta. ) Joka tapauksessa Tylerin käännös vakuutti minut siitä, että kannatti jatkaa omaksumallani linjalla, toisin sanoen suomentaa henkilöiden ja rakennuksien nimet tai nimitykset ynnä muut sellaiset termit.

Olet sekä runoilija että suomentaja. Miten nämä kaksi taiteilijaa seurustelevat keskenään? Genjin tarinan teksti koostuu sekä proosasta että runoista. Miten kommentoit proosan ja runon suhdetta teoksessa? Miten koet oman runoilijuutesi ja suomentajuutesi suhteen? Onko oltava kirjaiija/runoilija ollakseen hyvä kaunokirjallisuuden kääntäjä?

En koe olevani erikseen runoilija ja erikseen suomentaja. Tunnen olevani ammatiltani kirjoittaja, työni on ilmaista ajatuksia mahdollisimman ymmärrettävästi, sujuvasti ja luontevasti, ovat ne sitten peräisin omasta päästäni tai suomennettavaksi omaksumastani tekstistä. Genjin tarinan teksti on tavallisesta poikkeavaa sikäli, että siinä proosa ja runous lomittuvat elimellisesti yhtenäiseksi kertomukseksi, jossa runot, runositaatit ja alluusiot kuljettavat juonta. Se ei kuitenkaan ole ainoalaatuinen teos, lyhyet proosaa ja tankarunoja yhdistävät runokertomukset (utamonogatari) olivat Heian-kaudella suosittu genre, joiden voi ajatella syntyneen kun runolle kehitettiin milloin lyhyempi, milloin pitempi kehystarina (kotobagaki), tai sitten runoja sisältävistä julkisiksi tarkoitetuista kaunokirjallisista päiväkirjoista (joista varhaisimpiin kuului Ki no Tsurayukin jo 900-luvun alussa kirjoittama Tosa nikki). Ja yhdistihän Aleksis Kivi Seitsemässä veljeksessäänkin proosakerrontaan runoja (lauluja). Huomattakoon myös, että myös japanin ”laulua” tarkoittava sana ”uta” tarkoitti ja tarkoittaa yhä myös ”runoa, runoutta”.

Kysymykseen ”voiko runoja suomentaa muu kuin runoilija” tapaan vastata, että joka osaa suomentaa runoutta hyvin on runoilija, vaikka ei olisi omia runojaan julkaissutkaan.

Genjn tarinasta on tehty myös useita käännöksiä nykyjapaniksi. Mainittakoon tässä kääntäjistä vain kolme: Yosano Akiko, Tanizaki Jun´ichirō ja Enchi Fumiko. Miten kommentoisit heidän kännöksiään ja niiden merkitystä suhteessa omaan työhösi ja laajemmin japanilaiselle yleisölle.

Nykyjapaniksi tehtyjä käännöksiä on tosiaankin lukuisia. Japanilaisten ystävien suosituksesta hankin aikoinani Enchi Fumikon käännöksen ja joku lahjotti minulle Yosano Akikon käännöksen, mutta totesin että niistä ei juuri ollut minulle hyötyä, pikemminkin päinvastoin: ne ovat hieman liian kansanvalistuksellisia, yksinkertaistettuja ja naistenlehtimäisiä. Sama muuten koskee mielestäni uusinta englanninnosta: hankin suomennostyön loppuvaiheessa myös 2015 ilmestyneen Dennis Washburnin käännöksen (The Tale of Genji; W.W. Norton & company; 2015), joka oli minun mieleeni liian selittelevän romanttinen.

Suuri osa Genjin tarinasta on rakkaussuhteiden kuvausta. On selvää, että tuon ajan moniavioisessa yhteiskunnassa arvot olivat erilaisia kuin meidän nykyajassamme. Kärsiikö klassikon arvo, jos sen sisältöä tulkitaan tämän päivän yhteiskunnan valossa?
Onko Murasaki Shikibu vain elinympäristönsä mestarillinen kuvaaja vai onko hän piilottanut teokseen myös kriittisiä kannanottoja?
Olet sanonut eräässä haastattelussa (Parnasso 4/2021): “Genjin tarina on enemmän kuin feministinen teos. Murasaki Shikibu on enemmän kuin feministi, mutta aivan kiistämättä tarina ajaa naisen oikeuksia. Murasakin ääni on feministin ääni.”
Onko näin?

Heian kauden moniavioisuus oli enimmäkseen yksisuuntaista, miehellä saattoi olla useampi julkisesti tunnustettu vaimo, vaikkakin myös naisella saattoi salassa olla useampi rakastaja. Moniavioisuus kuului ylhäisön kulttuuriin ja oli mahdollista vain varakkaissa piireissä. Moniavioisuuden perusta oli, että puolisot asuivat erillään; avioliitot olivat vierailuavioliittoja, joissa mies vietti yönsä vaimonsa asunnossa ja palasi aamulla omaan kotiinsa.

Keisarin hovi oli erikoistapaus: keisarilla oli useita eriarvoisia puolisoita, joista päävaimo oli keisarinna – joskus harvoin keisarinnan arvoisia vaimoja tosin oli yhtaikaa kaksi. Keisarin muut puolisot olivat eriasteisia viranhaltijoita, joiden toimenkuvaan kuului palvella keisaria myös makuuhuoneessa. Kullakin keisarinnaa alempiarvoisella hovinaisella oli oma asuinhuoneistonsa, josta keisari kutsui hänet luokseen.

Genji osoittautui uudenaikaiseksi ottamalla keisarinpalatsin mallin mukaan myös sivuvaimonsa ja rakastajattarensa asumaan Kuudennen kadun palatsiinsa ja järjesti kullekin oman erillisen paviljongin, joissa vieraili milloin useammin, milloin harvemmin, koettaen hienotunteisesti salata muilta naisiltaan ketä kulloinkin suosi. Myöhemmin Heian-kaudella tapa vaimon muuttaa miehen talouteen yleistyi ylhäisönkin piirissä, alempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa se oli ollut käytäntö jo aiemminkin.

Heian-kauden ylhäisönaisella oli vahva asema perimyslinjassa, hänen synnyttämänsä lapset kuuluivat kiistämättä hänen sukuunsa silloinkin, kun isästä ei voinut olla täyttä varmuutta. Genjin tarina kuvaa hyvin, millaisiin komplikaatioihin ja ristiriitoihin moniavioisuus käytännössä johti. Moniavioisuus instituutiona oli poliittis-taloudellinen järjestelmä, eikä välttämättä liittynyt romanttiseen rakkauteen. Genjin tarinan joistakin kohdin ilmenee kyllä, että rinnakkaiset vaimot tulivat toimeen keskenään, mutta selvää on myös että mies koetti välttää ”hankalia tilanteita”, joissa hänen puolisonsa joutuivat kohtaamaan toisensa kilpailijoina.

Moniavioisuuden kulttuuri vaikutti epäilemättä siihen, että miesten salaiset sivusuhteet koettiin hyväksyttäväksi ”miehet on miehiä” -periaatteeksi ja että naisten piti ainakin pinnallisesti katua ja pyydellä anteeksi mustasukkaisuuttaan. Genjin tarina kuvaa mielestäni sangen neutraalisti sekä miesten että naisten näkökantaa olemassa olleeseen yhteiskuntajärjestykseen, kertoja tuntuu moralisoimisen asemesta osoittavan myötätuntoa molempien osapuolien tunteita kohtaan.

Tiedämme teoksen kirjoittajasta hyvin vähän. Teoksen lukeminen herättää kuitenkin mielenkiinnon sen tekijää kohtaan. On houkuttelevaa ajatella, että Genjin rakastettu rva Rusojuuri (Murasaki) olisi jossain määrin kirjoittajan omakuva. Antaako Murasaki Shikibun päiväkirja viitteitä tähän suuntaan? Pitäisiko se suomentaa?

Murasaki Shikibu on todellakin arvoituksellinen hahmo, kuten ovat monet muutkin Heian-kauden naiskirjailijat. Tiedetään, että Murasaki Shikibun isä oli Echigon maaherra Fujwara no Tametoki ja hänen äitinsä Settsun maaherran Fujiwara no Tamenobun tytär – kuten tuohon aikaan oli yleistä, ylhäisönaisten henkilönimet eivät olleet julkisia, heidät tunnettiin isänsä tai aviomiehensä tai veljensä viran nimityksellä. Murasaki Shikibun ”Shikibu”-nimitys saattaa johtua siitä, että Tametokilla oli josssakin vaiheessa virka kulttuuriministeriössä, shikibushoossa. Murasaki-nimen sanotaan juontuneen Genjin tarinasta: Genji nimitti lapsena tapaamaansa lempivaimoaan Murasakiksi, ”Rusojuureksi”, rusojuuri-kasvin mukaan. Rusojuurta on Suomessakin käytetty punaisen väriaineen raaka-aineena; Genjin tarinassa se viittaa ennen kaikkea sinipunaiseen väriin, joka yhdistetään fujin, sinisateen, kukkien violettiin väriin ja sitä kautta Fujiwara-sukuun. Mutta eipä tämä juuri kerro nimimerkki Murasaki Shikibusta. Se on oletettavasti lukijoiden Genjin tarinan ensimmäisen naispäähenkilön rouva Murasakin mukaan myöhemmin antama lempinimi. Mikään ei viittaa siihen, että Murasaki Shikibu olisi kirjoittanut sen omakuvakseen.

Emme itse asiassa tiedä edes onko Genji monogatari yhden vai useamman tekijän kirjoittama emmekä ovatko sen luvut syntyneet siinä järjestyksessä, missä ne ovat meille säilyneet. On esitetty että osa luvuista tai kokonaisen sivujuonen olisi kirjoittanut joku muu tai jotkut muut kuin alkuperäinen Murasaki Shikibu. Voisiko kirjaan sisältyä ihailevien lukijoiden lisäämää aineistoa, sellaista jota nykyisin nimitetään fan fictioniksi? – Minua kääntäjänä nuo kysymykset eivät häiritse: olen suomentanut olemassa olevan teoksen, jonka kirjoittaja tunnetaan nimimerkillä Murasaki Shikibu.

Murasaki Shikibun päiväkirja on toki viehättävää luettavaa, samoin kuin hänen ”kootut runonsa”, Murasaki Shikibu shuu. Päiväkirjaankin sisältyy erinäisiä runoja, mutta Murasaki Shikibu shuussa on versiosta riippuen n. 130 runoa. Genjin tarinassa on lisäksi Murasaki Shikibun laatimia tankarunoja laskujeni mukaan yli 700.

En tiedä kiinnostaisiko Murasaki Shikibun päiväkirja yleisöä siinä määrin, että joku kaustantaja haluaisi julkaista sen.

Mikä on tehnyt Genjin tarinasta klassikon? Koska sitä luetaan edelleen, sen täytyy koskettaa nykyihmistä jollain tavoin. Mikä on mielestäsi sen perimmäinen vetovoima?

Genjin tarina kuvaa henkilöittensä mielenliikkeitä ja toimintaa jotenkin niin universaalilla tavalla, että historiallinen miljöö ja aika jäävät taustalle ja romaanihenkilöiden ajatukset ja tunteet valtaavat lukijan mielen. En väitä niitä kriitikkoja ja tutkijoita vastaan, jotka nimttävät Genji monogataria ”maailman ensimmäiseksi psykologiseksi romaaniksi”, mutta se on vain mainoslause. Genjin tarinan ydin tuntuu ajattomalta.

Olet elänyt Genjin maailmassa pitkään. Mitä se on vaikuttanut omaan elämääsi? Genjin englannintaja Edward G. Seidensticker on kirjoittanut kirjan “Genji days”, jossa hän kuvaa suhdettaan kirjaan ja käännöstyöhön. Voimmeko toivoa sinulta katsausta tai jopa kirjaa “Vuodet Genjin maailmassa”?

Tällä hetkellä Genjin maailma tuntuu vielä olevan liian lähellä, yritän etääntyä siitä kirjoittamalla omia runojani ja suomentamalla vaikkapa haikurunoja. Ehkä joskus myöhemmin palaan pohtimaan suomennostyötäni ja suhdettani kirjaan.

KIITOS HAASTATTELUSTA KAI NIEMINEN !