
Murasaki Shikibun (紫式部) nimi on tähän mennessä noussut blogissa esille jo monta kertaa. Suositankin aluksi lukemaan täältä blogiartikkelin, jossa kerron hänen suurteoksensa taustoista. Erityisesti suositan lukemaan kappaleen Tapahtumien näyttämö, sillä se auttaa siirtymään tuohon Heian-kauden hovielämän miljööseen, jossa teoksessa kuvatut niin hienostuneet esteettiset nautinnot kuin rakkauselämän draamatkin tapahtuvat.
Genji monogatari (源氏物語) on todellakin suurteos, sillä lukuja on 54 ja henkilöitä yli 400. Aikaakin kuluu yli 70 vuotta ja viimeisessä osassa päähenkilö, sädehtivä prinssi, hikaru Genji, on jo kuollut. Elämä kuitenkin jatkuu ja kirja kertoo seuraavien sukupolvien vaiheista.
Kuka oli Murasaki Shikibu

On aloitettava kertomalla, että kaikki tiedot hänestä, syntymä- ja kuolinvuosia myöden ja ulottuen jopa nimeen, ovat epävarmoja. Varsinkin elämän loppupuolen vaiheista ei tiedetä juuri mitään. On myös esitetty, ettei hän olisikaan koko teoksen kirjoittaja. Jonkinlainen yleisesti hyväksytty skenaario hänen elämästään ja teoksen synnystä on kuitenkin olemassa.
Murasakin ajatellaan syntyneen pian vuoden 970 jälkeen erääseen Fujiwara-sukuhaaraan, joka kuitenkin oli enemmän kunnostautunut kirjallisella kuin poliittisella areenalla. Äitinsä varhain menettänyt tuleva kirjailija osoitti jo nuorena tytöksi poikkeuksellista kiinnostusta kiinalaista kirjallisuutta kohtaan ja opiskeli sitä todennäköisesti isänsä opastuksella ja veljensä opintoja sivusta seuraten. Myöhemmin hän yritti salata kiinantaitonsa, sillä sellaista ei pidetty naisille suotavana.
Ohjelmassa seurasi pakollinen avioliitto vuonna 998 vanhemman miehen kanssa ja seuraavana vuonna syntyi tytär. Pian kuitenkin, vuonna 1001, mies kuoli ja Murasaki jäi leskeksi. Näihin aikoihin hänen uskotaan aloittaneen Genji monogatarin kirjoittamisen, jota hän edelleen jatkoi siirryttyään keisarinna Shōshin hovinaiseksi vuonna 1005. Hän kirjoitti myös runoja sekä runopäiväkirjaa vuosina 1008-1010. Genji monogatarin valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta päiväkirjamerkinnän mukaan sitä ainakin kopioitiin ja levitettiin vuonna 1008. Murasakin arvellaan kuolleen vuoden 1015 paikkeilla.
Genj monogataria siis kirjoitettiin vuosikausien ajan ja sitä julkaistiin luku kerrallaan käsin kirjoitettuina kopoina. Se saavutti välittömästi suuren suosion, mutta silti kukaan tuskin aavisti, että tuhat vuotta myöhemmin tätä hovinaisen toisten hovinaisten ratoksi kirjoittamaa fiktiivistä tarinaa tultaisiin pitämään Japanin kirjallisuuden huomattavimpana klassikkona.

Millaisen matkan Genjin tarina on kulkenut sen jälkeen, kun se lähti lady Murasakin käsistä kauniille paperille kauniilla kalligrafialla kirjoitettuna? Se oli innokkaan kopioinnin kohteena ja niinpä liikenteeseen lähtikin suuri määrä käsikirjoituksia, joiden taso ja sisältö vaihteli. Alkuperäistä käsikirjoitusta ei ole säilynyt. Tunnetuin varhainen säilynyt käsikirjoitus on Fujiwara no Teikan laatima ja se siis näki päivänvalon pari sataa vuotta Murasakin jälkeen.
Alkuperäisestä suosiosta huolimatta teos koki matkansa varrella myös vastatuulta. Heian-kautta seuraavina sotaisina kausina sitä moitittiin moraalittomaksi ja Murasaki sai helvetin tuomion. Moralisointi jatkui Edo-kaudellakin (1600–1868), jos kohta myös myönteisiä arvioitakin esiintyi, mutta täyteen arvoonsa teoksen kaunokirjalliset ulottuvuudet pääsivat vasta Meiji-kaudella (1868–1912), kun sitä alettiin tutkia länsimaisten kirjallisuusteorioiden näkökulmasta. Tosin taas Taishō-kaudella (1912–1926) teos sai arvostelua yhteiskunnallisen näkökulmansa rajoittuneisuudesta ja sitä seuraavana nationalistisena kautena siitä, että se asetti pyhän keisarihuoneen perimysjärjestyksen kyseenalaiseksi kuvaamalla aviorikoksia.
Tänä päivänä Genji monogatarin klassikkoasema on kiistaton ja se on jatkuvasti sekä tutkimuksen kohteena että taiteellisena innoittajana. Siitä tai sen innoittamana kirjoitettujen julkaisujen määrä on suunnaton.
Mikä sitten juuri tässä teoksessa oli sellaista, että se jäi elämään lukemattomien muiden joukosta ja nousi jopa maailmanmaineeseen? Onhan se esimerkiksi rakenteeltaankin hajanainen ja vailla varsinaista juonta. Siitä huolimatta se säilyttää sisäisen yhtenäisyytensä ja johdonmukaisuutensa. Puitteet ovat realistiset ja tapahtumat etenevät ajan kulun rytmissä. Ajan kulku nousee keskeiseksi ja teosta onkin verrattu Marcel Proustin suurteokseen Kadonnutta aikaa etsimässä.
Vaikka Murasaki nojaa kirjoittamisessaan maskuliiniseen monogatari-perinteeseen, hän on onnistunut käsittelemään teemojaan kokonaan uudella ja ennennäkemättömällä tavalla. Genjin tarina ”siirtyy aivan uudelle kirjallisen tietoisuuden tasolle: reaaliseen mailmaan, psykologiseen ihmiskuvaukseen, moniarvoiseen maailmankatsomukseen”. (Kai Nieminen: Japanin kulttuuri, 1994)
Ei myöskään voi sivuuttaa sitä, mikä merkitys oli kana-kirjoitusjärjestelmän keksimisellä ja käyttöönotolla. Se mahdollisti naiskirjoittajille ainutlaatuisen, lähellä puhekieltä olevan kaunokirjallisen tyylin luomisen.
Genj monogatarin runot
Genji monogatarissa proosa ja runot (tanka) muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Henkilöiden välinen kommunikointi tapahtuu paljolti runojen muodossa, joita teos sisältää noin 800. Kai Nieminen on avannut teoksen runomaailmaa blogin Vieraskynä-artikkelissaan.
Runoja siis laulettiin ja resitoitiin. Muutenkin musiikilla ja tanssilla oli iso osuus Heianin hovin huvituksissa. Keskeisiä olivat Saibara-laulut, jotka ovat hovimusiikkiin sovitettuja kansanlauluja. Niistä on paljon mainintoja Genjin tarinassa. Niitä esitettiin ennen kaikkea yksityisissä tilaisuuksissa, mutta myös julkisissa juhlissa. Kai Nieminen on kirjoittanut artikkelin, jossa hän kuvailee elävästi hovin huvituksia (Madolla ei ole luita. Hashi 10/1988). Artikkeliin liittyy myös suomennettujen Saibara-runojen valikoima. Vähitellen ”nykyaikaiset runot”, imayō-laulut, syrjäyttivät Saibara-laulut.
Käännökset
Genji monogatari on kirjoitettu klassisella japanin kirjakielellä, jota nykyjapanilainenkaan ei pysty ilman opiskelua lukemaan. Siitä onkin tehty lukuisia käännöksiä nykyjapaniksi alkaen runoilija Akiko Yosanon käännöksestä 1900-luvun alkupuolella. Myöhäisemmistä mainittakoon Jun´ichirō Tanizakin ja Fumiko Enchin käännökset. Jos nämäkin alkavat tuntua liian työläiltä, voi turvautua johonkin lukuisista manga- tai animeversioista.
Murasakin teos pysyi pitkään kielimuurin takana. Se tuli länsimaalaisten tietoisuuteen oikeastaan vasta Arthur Waleyn englanninnoksen (1925–1933) kautta, vaikka jotain käännöksiä oli jo sitä ennen ollutkin. Waleyn käännös on lennokas ja taiteellisesti mestarillinen, mutta jättää toivomisen varaa tarkkuudessa ja uskollisuudessa alkuteokselle. Sillä oli kuitenkin suuri merkitys teoksen tunnetuksi tekemisessä ja vaikuttipa se jopa teoksen arvostukseen Japanissakin. Ja toki se oli nautittavaa taidetta itsessään.

Waleyn jälkeen on tullut muita englanninnoksia ja tietenkin myös käännöksiä muille kielille. Luonnehdin tässä lyhyesti vain tärkeimpiä englanninnoksia. Vuonna 1976 ilmestyi Edward Seidenstickerin käännös, joka oli Waleyn täydellinen vastakohta: virheetön, luotettava ja alkuteokselle uskollinen. Mutta, mutta…oliko se yhtä lumoava? Vuoden 2001 Royall Tylerin käännös tavoitti sekä alkuteoksen sisällön että tyylin, joten sitä voidaan ehkä pitää näistä kolmesta onnistuneimpana. Mainittakoon vielä vuoden 2015 Dennis Washburnin käännös, jota on sanottu liian selittäväksi, mitään ei jää lukijan mielikuvituksen varaan. Tällainen piirre on ristiriidassa japanilaisen kirjallisen ilmaisun kanssa, joka usein on ainoastaan vihjaava ja avoin monenlaisille tulkinnoille.
Entä sitten suomennokset? Itse asiassa teosta on suomennettu neljän niteen verran, mikä vastaa runsasta puolta alkuperäisestä. Ensimmäinen osa ilmestyi 1980, toinen 1982 ja kolmas 1983. Suomentaja oli Martti Turunen. Kaikkien kolmen runot suomensi Kai Nieminen. Neljäs osa ilmestyi 1990 kokonaan Kai Niemisen suomentamana.

Sen jälkeen käännöstyössä oli taukoa ja erinäisiä vaiheita, kunnes asia tuli uudelleen esille 2000-luvun alussa. Silloin Kai Nieminen ryhtyi kääntämään loppuosaa ja toimittamaan teosta kokonaisuudessaan uudelta pohjalta. Nyt suururakka on loppusuoralla ja saamme pian koko uudistuneen Genjin tarinan suomalaisten lukijoiden nautittavaksi. Siinä vaiheessa blogini palaa aiheeseen yksityiskohtaisemmilla ja syvällisemmillä kirjoituksilla.
Genjin tarinan 54 lukua voidaan jakaa kolmeen jaksoon. Ensimmäinen jakso kattaa luvut 1–33 ja se kertoo Genjn loiston päivistä. Toinen jakso, luvut 34–41 kertoo Genjin alamäestä ja päättyy hänen kuolemaansa. Samalla ensimmäisen jakson hilpeä kevytmielisyys saa väistyä syvempien sävyjen tieltä. Kolmas jakso, luvut 42–54 tuo selvästi esiin buddhalaisen perusvireen, ajatuksen kaiken katoavuudesta, joka on väreillyt pinnan alla teoksen alusta lähtien.
Suomennokset käsittävät teoksen ensimmäisen jakson. Niiden päättyessä Genji on valtansa ja loistonsa huipulla. Mikään ei kuitenkaan ole pysyvää. Uutta Genjin tarinaa pääsee jo vähän makustelemaan Parnasson nro:ssa 4/2021, jossa Tero Tähtinen haastattelee Kai Niemistä. Linkki haastatteluun löytyy edellä mainitun Vieraskynä-artikkelin lopusta.
