Tulossa syyskaudella 2026

Japanilaisen kirjallisuuden suomennosten syksyn sato on runsas ja monipuolinen ja lisäksi kiitettävän klassikkopainotteinen. Aivan uusia tuttavuuksiakin mahtuu joukkoon.

Mieko Kawakami: Keltainen talo. Suom. Markus Juslin. Kust. Tammi.

Tämä on toinen suomennos yhdeltä Japanin tämän päivän valovoimaisimmista kirjailijoista. Kustantaja kuvaa teosta sanoin ”hypnoottinen mysteeri Tokion pimeältä puolelta”. Kuvaus lienee osuva. Kirjan päähenkilö Hana kertoo tarinansa alkaen nuoruudesta 1990-luvulla, seuraa vaiheita pois kotoa uudenlaisen naisyhteisön piiriin ja päätyy lopulta rikollisuuteen. Hanan tarina on dramaattinen, feministinen ja mystinen. Luvassa siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita niille, jotka pitivät Kawakamin edellistä suomennosta Kaikki rakastavaiset yössä liian rauhallisena. (Itse en kuulu heihin.) HS:n Herman Raivion mukaan kirjassa on ”hitin ainekset”. Syvempiäkin tasoja kyllä löytyy. Suomentajan mukaan kirja tutkii mm. muistin luotettavuutta, alaikäisen toimijuutta, osattomuuden periytymistä, rikollisuuteen ajautumista ja syrjäytymistä.

Akateemisen kirjakaupan kohtauspaikalla Helsingissä 1.10.2026 suomennoksen julkaisupäivänä itse kirjailija kertoili eläväiseen tapaansa omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hän korosti, että Keltainen talo ei ole omaelämäkerrallinen tarina sen enempää kuin mitä kirjailija aina ammentaa omista kokemuksistaan.


Sōseki Natsume: Kaivos. Suom. Aleksi Järvelä. Kust. Teos.

Nyt suomennettu Sōsekin romaani ei kuulu hänen tunnetuimpiin teoksiinsa. Kyseessä on kokeellinen teos, jonka rakenne on erikoinen. Siinä vanhempi minäkertoja katsoo taaksepäin nuoruutensa kokemuksia. Tokiolainen hyvän perheen poika pakenee kotoaan 19-vuotiaana onnettoman rakkauskokemuksen jälkeen ja saa työtä kaivoksesta. Teos ei kuitenkaan ole juonivetonen, vaan tarina tapahtuu nimettömän päähenkilön mielessä. Se on päänsisäistä analyysiä ihmisluonnon absurdiudesta ja epämääräisyydestä. Teos poikkeaa tavanomaisesta tajunnanvirran kuvauksesta siinä, että tajunnanvirta esitetään retrospektiivissä. Aikalaisilta teos ei saanut ylistystä, mutta sittemmin sen on nähty edustavan avant gardea maailmankirjallisuudessa.


Yukio Mishima: Naamion tunnustuksia. Suom. Raisa Porrasmaa. Kust. Sammakko.

Kustannusosakeyhtiö Sammakon Mishima-sarja jatkuu teoksella Naamion tunnustuksia. Se on Mishiman varhaiskauden mestariteos, toinen romaani jonka hän julkaisi vuonna 1949, sen jälkeen kun hän oli luopunut virastaan ja päättänyt ryhtyä päätoimiseksi kirjailijaksi. Sen ilmestyminen teki hänet kuuluisaksi 24-vuotiaana. Teos kertoo nuoren homoseksuaalimiehen elämästä sodanjälkeisessä Japanissa, jossa hän joutuu piilottamaan todellisen identiteettinsä ja suojautumaan naamion taakse. Pohjimmiltaan teos siis käsittelee ulkopuolisuutta ja vieraantuneisuutta ja sen katsotaan olevan osittain omaelämäkerrallinen. Kriitikoiden mukaan tämä varhaisteos kertoo paljon Mishiman persoonasta ja elämästä sekä hänen tulevien kirjojensa teemoista. Jälkisanat kirjaan on kirjoittanut Japanin modernin kirjallisuuden tutkija FT Terttu Rajala. (Suomennoksen kansikuva ei vielä saatavilla.)


Osamu Dazai: Kerjäläisopiskelija. Suom. Saku-Petteri Urpo. Kust. Sammakko.

Taas meitä hemmotellaan yhdellä uudella Dazain pienoisromaanilla, tällä kertaa vuodelta 1940. Kertoja, 32-vuotias, itsesäälin vallassa oleva kynäilijä, kirjailijanimeltään Dazai, kohtaa erikoisissa olosuhteissa ”kerjäläisopiskelijan”. Erikoisia ovat tarinankäänteet siitä eteenpäinkin, kaksikon (ja pian kolmikon) seikkaillessa Tokiossa. Kahden nuoren seura saa kertojan muistelemaan omaa nuoruuttaan. Lukijakaan ei pety, siitä pitävät huolen kirjan äly ja huumori. Huumorin takaa tosin paljastuvat Dazain toistuvat teemat kuten häpeä ja eksistentiaalinen synkkyys. (Suomennoksen kansikuva ei vielä saatavilla.)


Yuriko Miyamoto: Banshūn tasanko. Suom. Antti Valkama. Kust. Imo-kustannus.

Imo-kustannus jatkaa kunniakkaasti aloittamallaan saralla suomentamalla modernin kirjallisuuden klassikkonaisia. Yuriko Miyamoton (1899–1951) kirjallinen työ sijoittuu Taishō-kaudelle ja varhaiselle Shōwa-kaudelle. Hänen tuotantonsa sisältää sekä fiktiota että esseekirjallisuutta ja painottuu voimakkaasti yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Miehensä Kenji Miyamoton ohella hän kuului Japanin kommunistiseen liikkeeseen ja molemmat ovat tänä päivänä kunnioitettuja hahmoja Japanin vasemmiston piirissä. Yurikon ajattelu ja kirjoittaminen olivat läpikotaisin feminismin leimaamia ja hän onnistuikin työssään yhdistämään vasemmistolaisen aatteen ja naisasialiikkeen tavalla joka oli siinä ajassa ainutlaatuinen. Hänen näkemyksensä mukaan yhteiskunnallista edistymistä ei voinut tapahtua ilman naisten aseman parantamista.

Omaelämäkerrallinen romaani Banshūn tasanko vie meidät vuoteen 1945, tarkemmin sen elo- ja syyskuuhun. Teoksen päähenkilön Hirokon kokemusten kautta kuvataan ruohonjuuritasolla sitä hämmennystä ja moraalista epätietoisuutta, jota koko maa koki, kun keisari elokuun 15. päivänä 1945 hyväksyi Japanin antautumisen liittoutuneille. Kirja vie lukijan sisälle Japanin historian suureen käännekohtaan.


Yumeno Kyūsaku: Pullotettu helvetti. Suom. Jeongdo Kim. Kust. Oppian.

Kyūsaku Yumeno (1889–1936) oli zen-pappi ja paljon muuta. Yumenoa on sanottu outouden mestariksi. Hänen leipälajinsa on psykologinen kauhu ja hän on ehdottomasti avant garde. Onpa joitakin hänen teoksiaan pidetty japanilaisen scifin edeltäjinä.

Jeongdo Kim on Suomessa asuva ja työskentelevä japanilaistaustainen korealainen tutkija ja tietokirjailija. Hän on suomentanut ja toimittanut Pullotettu helvetti -novellikokoelman. Luvassa hyytäviä hetkiä!


Hiroyuki Nomura: Loogisen ajattelun supervoima. Suom. Antti Valkama. Kust. Tammi.

Tämän tietokirjan tekijä on digimarkkinoinnin asiantuntija ja suositun loogisiin päättelytehtäviin keskittyvän blogin kirjoittaja Japanissa. Kirja sisältää tehtäviä, joiden avulla voi oppia kehittämään omaa loogista ajatteluaan. Tekoälyn aikakaudella päättelyketjujen arviointi nousee yhä keskeisempään asemaan.

Kirja siis yhdistää huvin ja hyödyn mitä parhaimmalla tavalla.


Inazō Nitobe: Bushidō. Japanin sielu. Suom. Risto Mikkonen. Kust. Aula & Co.

Tämä samuraietiikan perusteita käsittelevä teos suomennettin ensimmäistä kertaa jo 1942 (Antero Manninen). Vuonna 2012 ilmestyi ajanmukaistettu ja tarkistettu laitos (Jaakko Anhava). Ja nyt siis on jälleen tulossa uusi versio (Risto Mikkonen), joka saattaa ilmestyä tämän vuoden puolella tai sitten aivan ensi vuoden alussa. Uudesta käännöksestä ei vielä ole saatavilla kansikuvaa, joten tässä näkyvä kuva on vuoden 2012 painoksesta.


Antoisaa lukusyksyä! Muistakaa Unien sillan kirjaklubin tämän vuoden tunnuslause: Kirja päivässä pitää kotityöt loitolla!